21.2.2015

pizzaperjantai

Eilen kokoonnuimme ystävän luokse iltapäivällä.
Neljä aikuista ja seitsemän alle kouluikäistä.
Leivottiin taivaallista pizzaa ja lapset katsoivat elokuvan ja touhasivat.
 
 
 Muille varmaan vanha resepti mutta tämä on ehdottomasti paras pizza jonka olen syönyt.
Pohjan päälle itsetehtyä tomaattikastiketta ja punaista pestoa.
Siivutettua mozzarellaa ja juustoraastetta.
Uuniin
Leikkaa slicet ja lisää jokaiseen ilmakuivattua kinkkua ja kasa rucolaa.
 

Ennen kun sain omia lapsia haaveilin siitä kuinka joka perjantai kokoontuisimme ystävien ja lasten kanssa leffailtaan. Tosielämässähän perjantait tulee jatkuvalla syötöllä ja aina on jotain ohjelmaa mutta sillon tällöin tämmöiset yhdessä vietetyt illat on todella arvostettuja.
Eikä haittaa että lapsemme ovat eri vuosina syntyneet sillä touhua riittää aina.
 


 
Kun oltiin haettu daddy töistä ja kaikki kolme pientä nukahtanut huomasin työporukkamme viestiketjun jossa suunniteltiin extemporee ulkoilua.
Lähdin siitä aika pian kaupunkia kohti pubiin jossa en olisi uskonut löytäväni itseäni koskaan.
Hyvällä porukalla Vanhassa mestarissakin voi viettää mukavat pari tuntia.
Hyvissä ajoin kotia viettämään yö pieni poika kainalossa. En saisi valittaa sillä Nathan on todella tyytyväinen ja iloinen vauva, ollut koko ajan, mutta nyt vissiin hampaita pukkaa kun on levoton öisin. Nukkuu kyllä hyvin mutta heräilee ja haluaa läheisyyttä. Tämä on vielä ok mutta kun kitinä ei lopu ennenkun saa maitoa ja voin varmuudella sanoa että nälästä ei ole kyse.
Poika vetää kunnon ison puuroannoksen hedelmän kera sekä maitoa päälle ennen nukkumaan menoa joten nälästä öisin ei ole kyse. Hieman jännittää töihin paluu parin kuukauden päästä jos tämä vaihe jatkuu sillä työvuoroni on öisin.
Noh turha maalailla piruja seinille mutta rankkaa on kun ei saa nukkua itse kunnolla.
Ja tiedän tässäkin että saan nukkua paljon enemmän kun moni muu mutta ongelmia ei voi verrata, vink vink.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oli tosi kiva perjantai!!! Useammin tällasii!

MAMALENNON

Liberata kirjoitti...

joo ehdottomasti, aika vaan aina jotenkin kirii ohi...