30.8.2015

huvilakaudenpäättäjäiset anno 2015


Täällä pohjanmaan rannikolla vietettiin eilen huvilakaudenpäättäjäisiä. Perinteen mukaan mökki siivotaan ja laitetaan talvikuntoon, nykyään moni mökki on ympärivuotisessa käytössä mutta silti syystalkoot on paikoillaan. Tänä vuonna talkoot on ollut sisätiloissa lattioita uusien. Minähän en ole kuin ihaillut lopputulosta mutta siivosin sentään liiterin järjestykseen ja lunastin lippuni illan ilotulitusjuhaan.



Pimeän tullen rannoille syttyy ulkotulia ja kokkoja ja taivaalla räiskyy ilotulitteet. 
Me istutaan laiturilla ja ihaillaan näkymää joka on tosi kaunis. 
Mulla menee kylmät väreet joka huvilakaudenpäättäjäisiltana kun valvotaan myöhään ja hiljaa istutaan ja katsellaan tulia. Se on kaunista ja rauhoittavaa.




Lapsille katetaan 40 luvulta asti säilyneet arabian lastenastiat jotka ovat niitä aidoimpia muistoja mökkeilystä. Ne on aina ollut mökillä ja sinne ne kuuluukin. 
Isäni ja hänen sisarusten vanhat ja niin kauniit että. 


Tänään saatiin vielä yhdeksäntoista astetta mittariin ja aurinkoinen elokuun toisiksi viimeinen päivä. 
Nathan totteli yllättävän hyvin rannalla pysymistä kun hänelle opetti kuinka kiviä heitetään veteen, eikä kengät kastunut lainkaan!




Nepen kanssa pelailtiin eri pelejä ja Nala toimi kirjurina.
Rentoa mökkeilyä. 
Kotimatkalla nukkui kaikki paitsi kuski. 



24.8.2015

Pelkällä vedellä

Syy miksi ajoimme Tampereelle oli lauantaina pidettävä enjon aluekokous jonne kerääntyi enjon jälleenmyyjiä ympäri suomea. 
Esittelyssä oli ensikertaa uudsitunut mallisto, samat tutut kuidut nyt uusissa väreissä ja muutama tuote on myös saanut lisätehoa!
Nyt on niin kaunis ja selkeälukuinen kuvastokin! 


Tapasimme myös enjon itävaltalaisen perustajan Johannes Englin joka oli todella mukava ja jalat maan pinnalla. Enjollahan siivoat kotitalouesi kaikki osa alueet pelkällä kylmällä vedellä ja kuiduilla. Lopputulos on kuusikertaa puhtaampi kuin muilla siivousmenetelmillä ja mitä parasta et jätä kemikaalijämiä pinnoillesi etkä joudu hengittämään kemikaalimyrkkyjä suihkupullosta. 
Jos terveytesi sinua kiinnostaa niin tutustu enjoon ja lupaan ettet pety.



Olen pian kolme vuotta siivonnut vain enjoilla enkä ikinä vaihtaisi pois. 
Kaupoissa ällöttää kävellä pesuaine osaston ohitse kun haisee niin myrkylle! 
Puhdas koti kun ei tuoksu eikä haise! 
Illuusiomme on että kukkaishajut tarkoittaa puhdasta kotia mutta todellisuudessa se on vain kemikaalicoktaili joka muhii kodeissamme.
Varsinkin allergikoille on tärkeä ettei ole hajusteita eikä pölyjä sisäilmassa ja sen hoitaa enjo.
Siivoaminen sujuu sitäpaitsi puolet nopeammin enjon menetelmällä kun ei tarvitse pyyhkiä pesuaineita pois ja tehokkaiden kuitujen vuoksi tavoiteltuun tulokseen pääsee nopeeta. 
Ikkunat ja peilitkin puhdistuu silmänräpäyksessä jopa lasten käsin.
Syyskulle on emännille ja isännille huippu etuja normi emännänetujen lisäksi joten nyht jos koskaan on hyvä aika tutustua tai lisätä varastoaan! 
Jätä kommentti ja varataan esittely niin näet kädestä pitäen kuinka kuidut toimivat kotonasi!

Enjo on myös ympäristöystävällinen alusta loppuun. Kuitumateriaalit tulee itävallan voral vuorilta ja ne tehdään itävallassa sijaitsevassa tehtaassa aivan voral vuorten lähistöllä. Kaikki hanskat ja liinat on käsinommeltu itävallassa ja ne kuljetetaan mahdollisimman tehokkaalla tavalla eikä tuotelähetyksissä ole lainkaan muovia. Kaikki tuotteet on pakattu juuri tilausmäärään sopivassa pahvilaatikossa jottei kuplamuoveja yms tarvita. Kun enjokuitusi on kolmen viiva viiden vuoden päästä loppuunkäytetty niin saat euron kun palautat ne jälleenmyyjällesi jotta tämä voi toimittaa ne takaisin itävaltaan jossa ne silputaan ja hyödynnetään uudestaan toiseen tarkoitukseen. 
Enjolle onkin myönnetty seuraavat todella vahvat ja hyvät certifikaatit: ISO 9001, ISO 14001, family friendly company, eco-products sekä  oeko tex.

aurinkoenergiaa

ja helteet ne vain jatkuvat. 
Yövuoron jälkeisen aamu unen päälle sopii hyvin rannalla löhöily. 
Testattiin meille uusi ranta ja luulempa että uusi suosikki on löytynyt !

23.8.2015

Ceyhelaya

Vietin oikein antoisan paripäiväsen Tampereella. Lähdettiin perjantaiaamuna ajamaan kolmen enjo kolleegan kanssa ja kiersimme idea parkin ja ikean kunnes jalat väsyivät ja ilta koitti.
Hotellihuoneeseen päästyä heitin heti jalat ylös ja huilattiin tovi rupatellen kunnes toisen huoneen väki koputti oveen ja alettiin metsästämään thairuokaa jostain lähistöltä.
Kierrettiin hetki ympyrää kunnes löydettiin aika lailla nurkan takaa Sri lankalainen ravintola joka harmiksemme ilmoitti aukioloajaksi 21.00. Tuumattiin ettei vartissa kerkeisi syömään ja mietittiin jo että jatketaan matkaa kun Maarit kävi kysymässä josko kumminkin kerkeisi nauttia illallisen siellä ja he toivottivat meidät lämpimästi tervetulleiksi joten astuimme sisään todella yksityiskohtaiseen ja tunnelmalliseen ravintolaan. 




Menu ei ollut kenellekään tuttu mutta siinä oli selkeesti kerrottu suomeksi ja englanniksi annosten sisältö joten oli ihan helppo löytää mieluinen annos.
Itse tilasin tulisen kanakastikkeen. Kaikkien ruokien lisukkeeksi tuli riisiä ja erilaisia lisukkeita.


Makunystyrät saivat kyytiä ,ihohuokoset pukkas hikeä ja kaikkien nenät valui samalla kun pyören pöydän joka puolelta kuului mmmh , nammm, hyvää... 


Kun olimme syöneet pääruoat tarjoilija ehdotti meille jälkiruokaa, kieltäydyimme ystävällisesti ajatellen että he olivat jo tunnin yliaikaa töissä perjantai iltana mutta tarjoilijapoika vaati että saisivat tarjota meille heidän kuuluisaa kookosvanukasta joten emmehän me voineet kieltäytyä.Poika sanoi että menisi kymmenen minuuttia joten annoimme ruoan sulautua ja naiset tyhjensi viinipulloaan.
Kolme varttia myöhemmin pöytäämme tarjoiltiin jännän näköinen mössö joka maistui aivan taivaallisen hyvälle, hieman joululle, kaikkine mausteineen. Vanukas oli todella makurikas ja sitä todellakin kannatti odottaa.
Palvelu oli koko illan ajan kympin arvoista joten kasasimme hienon tippikasan pöydälle. Illalliseni kustansi minulle vain kahdeksantoista euroa ja oli  kaksinkertaisen hinnan väärtti.

Loppujenlopuksi ravintola sulki ovensa ja aloitti siistimistyöt kaksi ja puoli tuntia aikatauluamyöhemmin.
Todella asiakasystävällinen paikka jossa tunsi itsensä tervetulleeksi.



19.8.2015

Janssonit

On niin väärin että rantasäät alkoi vasta koulujen kanssa yhtä aikaa, eihän sitä ny enää jaksais innostua hiekkasista varpaidenväleistä ja märistä pyyhkeistä...
Silti siellä on nyt käyty pulahtelemassa ja vilpottelemassa iltapäivisin. 


Eilen Neppe soitti koulusta ja kysyi saisiko mennä uuden kaverin kanssa puistoon koulusta, sovittiin lopulta niin että tulivat yhdessä meille tänään koulusta jolloin tapasin tämän uuden tuttavuuden. He leikkivät tosi kivasti kaikki kolme flikkaa ja oli muutenkin oikeain reipas ja mukava lapsi joka kaiken lisäksi asuu vain kivenheiton päässä meistä! 
Vietiin hänet kotia puistoilun jälkeen nyt iltapäivällä ja sovittiin tämän äitin kanssa että voisivat jatkossakin viihdyttää toisiaan koulupäivien jälkeen. 
Aamulla tein kaikki päivän syötävät valmiiksi ennen kello kymmentä jotta loppupäivä olisi rennompi eikä helteellä tarvisi hellaa käyttää. 

Supernopeasti väänsin perunasilput uunivuoan pohjalle ja heitin janssonifileet päälle, päällystyin tillillä ja lopuilla perunasilpuilla ja kermalla. 
Se muhi uunissa vajaan tunnin samalla kun sämpylätaikina kohosi ja paistoin vohveleita. 
Vohveleiden paistuessa valmistin persikka rahkan jonka kanssa vohveleita nautittaisiin ja pakkasesta otin sulamaan viinimarjamehun. 






Samalla tein vielä suklaahippukeksejäkin puistoon mukaan. 
Voilá ja niin oli puolessatoista tunnissa päivän ateriat valmiina. Lounaaksi syötiin eilisiä lohipullia ja tuplasatsi Janssonista riittää huomisellekin. 
Ja kyllä oli kiitettävää tarjoilla valmiiksi keitettyä ruokaa pitkin päivää.
Mä tosiaan usein innostun leipomaan ja tekemään leipää kun kerran uunin päälle laitan. 

18.8.2015

yrttimaa

Yrttimaa on kasvanut omassa tahdissaan ja ilman sen kummempaa huomiota koko kesän. 
Oli skis jo aikakin antaa vähän rakkautta tälle pienelle keittiöpuutarhalleni.
Se on grillin luona luomassa ruoanlaittofiilistä.
aikamoinen kasa rikkaruohoja ja kuivuneita kukkia tuli poistettua alueelta mutta hyvin oli yrtitkin lasvaneet.

Sain yrtintaimia ystäviltä ja mökiltä pari kesää sitten ja siitä ne on sitten kasvanut.
Istutuksessa on lipstikkaa, oreganoa, kahta eri minttua, ruoho-ja kevätsipulia.
Vielä on kahdelle sortille tilaa, esim basilika ja timjami voisi sopia en vaan tiedä onko niitä monivuotisina? 

Tuo multaläntti kasvatti viime kesänä perunaa mutta ens vuonna ajattelin täyttää sen korianterilla !

ajatuksen kulkua puutarhassa

Istun tässä omenapuun alla varjossa ja kirjoitan mobiilipostausta joten pahoittelen kirjoitusvirheitä ja heikkolaatuisia kännykkäkuvia jo näin etukäteen. Ekaluokkalainen lähti aamulla musiikkitunnille ja me muut ollaan kömmitty pesästämme ulos puutarhaan.
Lapsoset leikkivät piknikkiä hiekkakakuilla, mies korjaa mun pyöränrengasta ja kunhan olen tässä kerännyt inspistä niin menen siistimään yrttimaata joka pahasti rönsyilee.
Nathan ja Nalani leikkii kivasti yhdessä. Pikkuveljellä ei vaan mielenkiinto pysy kauaa yhdessä leikissä vaan tykkää lähinnä liikkua ympäriämpäri.Yhteiset tanssiesitykset ja diskot ovat kaikista mieluisimmat lekkit nyt kun Nattekin tanssii heti musiikin kuultua ja vetää erilaisia kuvioita. Pari vuotta sitten kun pojasta ei ollu vielä tietoakaan mietin monesti mavdollista kolmatta lasta, pohdin silloin paljon ikäeroa ja sitä mahtuuko tuon paita ja peppu kaksikon lekkkeihin vielä pienempi sisarus vai jäisikö tämä uusi tulokas ulkopuoleiseksi... Neppe on viisi ja Nala neljä vuotta veljeään vanhempia mutta he ovat vastaanottaneet veljensä avosylein ja täydellä rakkaudenmäärällä huomioiden hänet joka asiassa ja leikkivät mielellään hänen kanssaan.
an. Nathan sopii kuin nenä päähän meidän perheeseen ja on se puuttuva palanen jota silloin kaipailin...


17.8.2015

helleähky

Vaikka helteet ja kesäsäät onkin ihan mukavia niin mä silti vähä ärsyynnyn niistä, lähinnä siks että ne vetää mut ihan voimattomaksi enkä jaksa tehdä tai innostua asioista niinkuin normaalisti teen. 
Vielä pahempaa on kun on valvonnat takanapäin ja pää vähän sumuinen vielä lyhyjen aamu unien jälkeen, aurinko porottaa ja sen kunniaksi pitäis tehdä jotain erityistä ja kesäistä...


Itse luon paineet itselleni mutta kun on helle niin on vähä niinkuin pakko mentävä rannalle sillä ikinä ei tiedä montako hellepäivää luonto meille suo. 
Mielessäni pyöri monta asiaa joita olisin haunnut tehdä tänään mutta en vaan innostunut mistäkään tarpeeksi E0eikä kyllä mieskään joka viihtyy kotona.
Kävimme jäätelöllä ja grillattiin Lihaa salaatin lisukkeeksi, naapuriNinan ansiosta paikannettiin muurahaisparven pesä ja googlen avulla tuhosimme heidän kodin. 
He olivat rakentaneet sen turhan lähelle meidän kotejamme emmekä olleet sopineet moisista järjestelyistä joten byebye murkut! 


Leikkimökki on nyt paljon valoisampi ja kotoisampi kun maalasin sen sisältä valkoiseksi ja hain kirpulta kauniita eriparisia kukkaisia kahvikuppeja ja kultareunaisia kahvilautasia pilkkahintaan.
Siellä hoidetaan nukkeja ja syödään eväitä ja kasvi- ja marjamaan antimia.
Nqthan on viimeviikoilla innostunut kans nukeista ja halii ja kantaa yhtä tiettyä sopivan kokoista nukkea mukanaan. Niin suloista.
Ninan Yoda kissakin kuuluu lemppareihin ja nykyään Natte silittää jo tosi hellästi ja varoen eikä repien ja turkistaen niinkuin ennen. 


Semmosta tänään, huomenna toivon että jaksisin innostua mansikoiden poiminnasta ellei helle vie taas voimia ennen kun päästään matkaan. Ongelmallista tämä kun koulu alkoi ja Neppe on aamupäivät siellä meidän muiden vielä vapaillessamme ja lomaillessamme. 

kumiveneilijät


Säät ovat nyt mitä parhaimpia ja tällekin viikolle on luvattu helteitä ! 
Eilen vietimme päivän mökin rannassa. 
Lapset uivat ja minä kastelin jalkojani uittaessani Nathania. 
Kaivettiin kolmekymmentä vuotta vanha puhallettava venekin liiteristä ja todettiin sen vielä olevan ehjä ja täysin soutukelpoinen. Tytöt lähti kolmestaan soutelemaan, sidoimme narun veneeseen jotta tilanne olisi koko ajan hallussamme. 
Kivaa heillä oli ja soutelivat jonkin aikaa lauleskellen... 

16.8.2015

Ikke & Robin


Perjantaina käytiin jälleen keikalla. Isac Elliot ja Robin esiintyivät kotkaupungissamme ulkoareenalla ja sää oli mitä parhain. Tila riitti tanssia ja hyppiä ja välillä huilattiin aitauksen päällä ja heilutettiin käsiä. 
Kyllä nuo pojat vaan onkin taitavia esiintyijiä! 
Nalani oli ensimmäistä kertaa Robinin keikalla ja tykkäsi kovasti artistista myös livenä. 
Hatunnosto kyllä Robinille joka hyppii ja pomppii ja tekee voltteja lavalla tunnin verran ilman että lauluääni kärsii. Aikamoinen energiapakkaus. 


Isacin esiintyessä teinit huusi ja kiljui eturivissä niinkuin yleensä. 
Iken juttu onkin just tuo flirtti fanejen kans. 
Hyppäs yleisöön halaamaan yhtä fania, pyysi huulipunalla varustettua neitiä pussaamaan poskelleen huulenjäljet uuden Lipstick biisin kunniaksi ja lopuksi toivotti faneja tervetulleiksi lavalle bailaamaan! 


Nalanikin olisi halunnut lavalle bailaamaan mutta sanoin että kun on teini niin saa hänkin mennä ja tämä vastaus tyydytti pikkufania. 





11.8.2015

jäätelöä välipalaksi

  Jäätelöitä on moneen lähtöön ja ne jotka on tehty parhaimmista ja puhtaimmista raaka-aineista maksavatkin sen mukaan mutta ovat sen väärtti sillä makuelämys on aivan eri luokkaa kun sekunda jäätelöt.
Ostin pari vuotta sitten itselleni OBH nordican vartin jäätelökoneen.
Pieni suloinen vehje taikoo siis ihanan samettista jäätelöä tai sorbettia itse valituista aineksista, näin ollen tieedät aina mitä herkkusi sisältää. 


 Tykkään tästä koneesta sillä se on pieni, se tekee kerralla syötävän määrän jädeä ilman että tulee ähky ja pakastimessa jäätelö ei säily kuohkeana kauaa kuitenkaan. 
Olen vuosien varrella ostanut itselleni vielä kaksi konetta halvalla kirppareilta joten nyt voin tehdä kuutta makua ja aina kolme makua kerralla! 


Tänään tein vakio vaniljajäätelön, mustikkamansikka sorbetin sekä frozen yoghurtin. 
Surr urr urr ja vartin kuluttua jäätelö hetkeksi vielä pakkaseen jolloin mun vanhemmat sopivasti soitti ovikelloa ja toi ahvenfileitä ja jäivät jäätelölle. 


Vanilja: 
2 dl kuohukermaa vatkattuna
eri kipossa vatkattuna vaahdoksi:
2 munan keltuaista
½ vaniljatangon siemenet
0,4dl sokeria
Sitten vain yhdistetään ne varovasti nostellen ja laitetaan 8h pakkasessa olleeseen kippoon ja kone pyörimään. 

Sorbetti: 
½ dl marjoja
4 rkl sokeria
puolikkaan sitruunan mehu
Mixaa marjat sileäksi ja lisää sitten sokeri ja sitruunanmehu ja laita jäiseen kippoon ja kone pyörimään.

Frozen yoghurt:
lisää kippoon haluamasi määrä (maustamatonta) jugurttia 
Lisää jos haluat marjoja
Laita jäiseen kulhoon ja kone käyntiin. 

Helppoa kuin heinänteko. 
Yksi kulho riittää kahdelle aikuiselle mutta siitä saa riittämään kahdelle lapsellekin ihan hyvin. 

Nathan ahmi menemään oman jäisen jugurtin hetkessä. 

10.8.2015

Mustikkakiisseliviikset

Pakastin on jo täytetty mansikalla ja mustikalla ja jääkaapinkin puolella on vielä monta deciä mustikkaa. Lapset rakastaa popsia niitä eri muodoissa ja on niistä leivottukin. 
Tänään välipalaksi syntyi mustikkakiisseli. 
Nathanin lautasellisen otin aiemmin liedeltä ennenkuin lisäsin sokerit. 




NAMM ! 

9.8.2015

hius sessio

Picnicin jälkeen likat lähti mökille mummin kanssa ja minä kömmin pojan kanssa nukkumaan päikkäreitä kun vielä viimeinen yövuoro hoidettavana.
Mummi palautti tytöt iltapäivällä ja molemmat oli väsyneitä joten daddy viritti meille leffaillan jonka aikana twistasin Nalan hiukset.
Elokuvaa katsellessa nää hiushommat sujuu hyvin ja monesti semmoinen tunti tai puolitoista niiden selvittelyyn, jakausten tekoon sekä itse toteuttamiseen kuluukin.
 

Jakausinspis lähti yhdestä kuvasta jonka näin facessa mutta jotenkin ne jakaukset menee lopulta vähä erilailla kun alunperin suunittelin, tosin ihan hyvät niistä tuli.

mielenosoitus picnic ja KAJ

Sääkin oli puolellamme tänään kun napostelimme picnic eväitämme monikulttuurisen Suomen vuoksi. hietasaareen kerääntyi hyvän kokoinen määrä tukijoita ja tunnelma oli positiivinen.
Saatiin hyvät paikat lavan läheltä ja jossa oli hyvin tilaa lasten juoksennellkain.
Tapahtuma kesti monta tuntia mutta kun ei Nathan suostunut päikkäreillepuistossa oli meidän lähdettävä parin tunnin jälkeen jottei ilta menisi ihan pipariksi.
 
 
Ensimmäisen lavaesityksen veti hulvattoman hauska huumoriryhmä KAJ. Pojat hengaili lavan takana ennen esitystä ja käytiin lasten kanssa kysymässä heitä yhteiskuvaan johon he mielellään suostuivat.
Small talkattiin hetken ja odotettiin että Axel lopettaisi puhelunsa jotta saataisiin kuva otettua ja kyllon mukavia poikatrio tämä.
 

 
Me nähtiin ne ekaa kertaa livenä ja yllätyin kuinka hyvän ja hauskan lavashown he vetivät. Yleisö hurrasi ja kiljuimmekin.
Heillä oli esittää uusi biisi joka syntyi pari viikkoa sitten Immosen mielipiteen julkaisun jälkeen ja se oli heidän tyylillään tehty, hulvattoman hauska ja niin osuva teksti.
 

meneillä hupparipäivä biisi
 
Eväskori oli täynnä eikä me edes kaikkea saatu syötyä.
 

Oli onnistunut  mielenosoitus ja joku puhui että osallistujamäärä noisi tuhanteen !!