kätilönä keniassa, synnytyssali

Meidän päprioriteettimme harjoittelussahan oli hoitaa synnytyksiä joten aina kun prelabour wardilla oli synnyttäj(i)ä niin olimme siellä. Pre labour ward on iso huone jossa kuusi potilaspaikkaa. Sänkyjen välissä on ohuet verhot ja tarvittaessa siirrettävä seinä.

 

Huoneen päädyssä on yhteinen WC. Täällä työskenteli yksi kätilö ja apuja sai tarvittaessa muilla asemilla olevilta. Tänne otettiin synnyttäjiä aika kevyin kriteerein, kun me suomessa olisimme lähettäneet heidät kotiin odottelemaan synnytksen aktiivivaihetta otettiin heidät täällä sisään jo latenssivaiheessa vaikka kaikki tietää että latenssivaihe voi kestää todella kauankin. 

Perustelut oli vähän heikot ett miksi näin mutta toissaalta ymmärrän että kotiinkaan ei kaikkia voi lähettää kun kotimatka voi olla pitkä ja liikenneruuhkat hidastaa sairaalaanpääsya sitten kun oikeesti H-hetki on käsillä. 

 

Saimme myös kolme jumppapalloa lahjoituksina suomesta jotka annoimme heti alussa sairaalalle. Ne otettiin avoimesti vastaan ja olivat käytössä jatkuvasti. FMH ei voinut tarjota kipulääkkeitä synnyttäjille sillä meillä ei ollut mitään sikiönmonitorointilaitteita vaan kuuntelimme sydänäänet torvella/dopplerilla säännöllisin välein aktiivivaiheessa. Kaikki kipulääkkeethän voivat vaikuttaa sikiöön joten ymmärrettävää ettei niitä voitu antaa. Sen sijaan tuimme naisia hengittämään oikein ja hyödyntämään palloa. Olimme todella paljon läsnä ja lähellä synnyttäjiä. huomasimme myös että naiset tukivat toisiaan sekä henkisesti ett myös ihan hieromalla toistensa selkiä. Miehiä tai muita tukihenkilöitä ei suvaittu myöskään mukaan sillä osasto oli avoin ja synnyttäjien yksityisyyttä haluttiin vaalia. kun tilanne salli, sai miehet ja muut perheenjäsenet tulla piipahtamaan, muuten synnyttäjät saivat olla omaisten kanssa odotuskäytävällä. 

Kun ponnistustarve tuli, siirryimme synnyttjän kanssa viereiseen huoneeseen jossa oli kaksi synnytyssänkyä. He kävelivät sinne ja kiipesivät sängylle. Olimme valmistaneet synnytysvälineet apupöydälle valmiiksi, tai no melkein aina ne oli valmisteltu. Siellä suosivat että nainen synnyttäisi gyn asennossa mutta sillä minä ja Ellen hoidimme kaikki synnytykset kun olimme paikanpäällä annoimme synnyttäjien etsiä hyvä asento jossa punnata. Lapset synytyvät fysiologisesti samoin missä päin maailmaa olemmekaan ja kätilöntyön ulosauttoaputekniikkakin oli heillä sama kun meillä. Synnytyksen aikana seurattiin sikiönsydänääniä dopllerilla tai torvella.

 

 Vauvan synnyttyä nostimme hänet äidin rinnuksille, leikattin napanuora, näytettiin äidille vauva ja tämän sukupuoli ja istten vietiin vauva huoneen takanurkassa olevaan vauvapöydälle jossa se kuivattiin, katotiin Apgar pisteet ja annettiin K vitamiini suun kautta sekä silmävoide tulehduksia estämään ja napanuorantynkään Hexicordia jotta se kuvuisi nopeammin, tropiikissa kun kuumuus altistaa tulehduksille.  Sitten vauvalle kirjoitettiin ja laitettiin id-ranneke ja kapaloitiin jotta äiti saisi vauvan syliinsä kun hänet oli valmisteltu synnytyspöydältä. Synnyttäjällekin annettiin oxytociinia lihakseen synnytyksen jälkeen, aivan kuten suomessakin, auttaen kohtua supistumaan ja vähentämn vuotoa = komplikaatiota. 

suojavaatteet päällä synnytyspöytää valmistelemassa

Tämän jälkeen äiti ja vauva siirtyivät takaisin pre labour wardiin petiinsä jossa heitä seurattiin pari tuntia ennkuin siirtyivät osastolle huoneensa. Siinä myös autettiin vauvaa rinnalle ja kerrottiin hyödyistä pitää vauvaa iholla. 

Synnytyksen jälkeen kätilö siivosi synnytyssängyn ja puhdisti instrumentit. 

 

Luppoaikana leikattiin ja taiteltiin isoista harsorullista  kompresseja, pakattiin instrumentit synnytyssetteihin, revittiin ns pumpulia ja pyöriteltiin palloiksi ja tilattiin vähissä olevia tarvikkeita. Tosin aika usein tilattiin liian pieniä määriä ja monesti olimme vailla hanskoja, lääkkeitä tai muuta sellaista tarpeellista. Osastolla on myös oma strerilisaatiokone jonne leikkurin hoitajat vievät synnytyssetit ja kompressit sterilisoitavaksi. 

synnytyssettejä sterilisoitavaksi

Koimme monenlaisia synnytyskiä ja tapasimme monia erilaisia synnyttäjiä. Jotkut tapaukset ovat jääneet, ja pysyvät, mieleen. Olin esimerkiksi yhtenä päivänä neuvolan puolella kun vastaanotin todella nuoren tytön jolla oli  ollut verenvuotoa jo muutaman päivän ja huoli oli suuri. Hän kertoi odottavansa kaksosia ja olevan 26 raskausviikolla. Sairaalamme ei ole varusteltu vastaanottamaan ennenaikaisia vauvoja, meillä oli vain happea ja lämpöä antaa eikä lastenlääkäriäkään. Hän meni kumminkin ultraan jossa todettiin molempien sikiöiden olevan elossa mutta kohdunkaulan hävinneen. Hänellä oli kipuja ja otimme hänet pre labour wardiin tutkittavaksi. Hän oli jo liki täysin auki siinä kohtaa ja totesimme kokeneen osastonhoitajan kanssa ett vauvojen on parempi syntyä sairaalassamme kuin matkalla isompaan yksikköön. 

Valmistelimme tytön tulevaa varten ja niinkuin heillä on tapana kannustettiin häntä jumalan sanoin. Hoidin synnytyksen apunani luokkakaverini Ellen ja osastonhoitajamme. Paikalle tuli kyllä muitakin kätilöitä avuksi ottamaan vauvoja vastaan. Supistukset olivat heikkoja joten tyttö sai oxytociinitipan avuksi. Pieni vauva A syntyi hienosti raivotarjonnalla ja pääsi pian lämpölampun alle kuivateltavaksi. En ollut ennen nähnyt saatikka hoitanut kaksoissynnytystä mutta siinä tilassa kaikki tuntui vain luistavan eikä meistä kukaan sen enempää stressannut tilanteen vakavuutta. Vauva B oli perätajonnassa ja saimme sen hienoti asettumaan synnytyskanavaan ulkoisen tuen avulla. Sen lisäksi että oli eka kaksoissynnytykseni sain myös ensimmäisen perätilani hoidettua. Vauva B syntyi hienosti ja oli yhtä pieni kun A:kin. Molemmat saivat happiviikset kavoilleen ja pumpulia ylleen sekä peittoja ja jäivät lämpölampun alle. Äiti voi olosuhteeseen nähden hyvin ja oli rauhallinen. 

Sikiön keuhkot alkavat kehitty vasta 26 viikolla joten se ett nämä kaksoisvauvat prjäsivät pelkillä happiviiksillä oli iso ihme, ultrakin oli todennut heidät vain 27 viikkosikis. 

Kun äiti oli siirretty sänkyynsä pre labour wardin puolelle tuli hänen äitinsä ja isoäitinsä (perinteiset maasai naiset) hänen tuekseen. He puhuivat vain maa kieltä jota minä en osaa kuin pari sanaa.Tuore äiti tulkkasi minulle ett he halusivat minun olevan läsnä kun he rukoilivat vauvojen puolesta. Synnyttjän äiti otti minua kädestä ja rukoili Enkai (jumala)lle. Sinä hetkenä adrenaliini laantui ja ymmärsin minkä suuren ihmeen äärellä olimme ja kyyel valui poskelleni kun kuuntelin rukousta jossa kiittivät minua ja pyysivät jumalan huolehtivat vauvoista. 

Vauvat siirrettiins ittemmin ambulanssilla, isoäidin ja isoisoöidin kera isompaan sairaalaan. 

Äiti jäi meille yön yli seurantaan ja seuraavana päivnä kun hänen äiti ja isoäiti hänet haki kotiin kertoivat he että molemmat vauvat vielä elivät.

 

Toisena päivänä hoidin naista synnytysosastolla joka ei puhunut kuin maa kieltä ja vähän swahilia. Swahilintaitomme oli sunnilleen yhtä hyvät. Hoidin häntä 13 tuntia, hän oli myös perinteinen maasainainen ja oli synnyttänyt esikoisensa kotonansa mutta vauva oli menehtynyt synnytykseen. Itse synnytyksessä ei ollut mitään merkittävää mutta olin niin ylpeä itsestäni kun hoidin hänet swahiliksi. Hän sai pienen repeämän joka piti ommella mutta hän ei siihen suostunut vaikka kerroin että puudutamme. Hänen mies oli käytävällä odottamassa häntä ja lopulta jouduin hakemaan hänet synnytyssaliin ja kertoa hänellekin miksi haava piti ommella ja miksi meidn pitäisi saada painaa kohtua että se tyhjenstyisi. Hän ymmärsi ja komensi vaimoaan tottelemaan meitä. Maasai naisten tulee totella heidän miehiään ja vaikka se feministille on paha paikka pakottaa nainen toimenpiteeseen miehen luvalla niin olen iloinen että tässä tapauksessa meillä oli oljenkorsi. mielummin näin kun että hänelle tulisi komplikaatioita. Mainittakoon että maasait elävät alkeellisesti eikä hygienia ole samaa kuin mihin me eurooppalaiset olemme tottuneet. 

Loppujen lopuksi kun olimme saaneet hänet kuntoon ja hän sai vauvansa oli hän kiitollinen avustamme. 

Ellen kuuntelee sydänääniä 

Yhtenä viikkona "meille" syntyi kaksi kohtukuolemaa ja yksi joka menehtyi synnytyksessä. Ne olivat rankkoja hetkiä. Oli kumminkin helpompi suhtautua kohtukuolemiin jolloin synnyttjäkin tiesi mikä lopputulos odottaa. Ensisynnyttjä joka menetti esikoisensa synnytyksessä oli mulle rankka kokemus. Olin apukätilönä ja kuuntelin sydänniä tasasin väliajoin kunnes ne viimeiseen puoleen tuntiin ei kuulunut enää, siinä vaiheessa on vaikea tietää johtuiko se siit ett vauva oli niin alhaalla kanavassa että oli vaikea saada sykettä kuulumaan vai oliko tilanne kuinka kriittinen. Ei siinä kumminkaan muu auttanut kuin auttaa vauva ulos. Elvytimme häntä tuloksetta. Kapaloin ja pitelin sylissä kunnes äiti oli valmis.Seisoin kaapin takana ja itkin vauva sylissäni. Itkin surullista tilannetta ja itkin sitä että lääkri ei toiminut oletusteni mukaisesti eikä kertonut äidille että vauva oli menehtynyt. Kun lääkäri ei näkynyt otin sen tehtäväkseni kertoa kohtalosta samalla kun näytin äidille vauvaa. Itkimme yhdessä hetken kunnes hän pyyhki kyyneleensä ja totesi "its ok".

Olimme läsnä ja tuimme naisia tilanteen mukaan. Kapaloimme vauvan ja annoimme äidille pidettäväksi. Otimme heille valokuvat muistoksi. 

Jälkeenpäin osastonhoitaja ja lkäri otti meidät vaaleaveriköt juttusille ja kävimme tunteitamme läpi. Se oli hienoa heiltä, he näkivät että nyt pitää tuulettua ja selvittä tilanne. Kerroin lääkärille kuinka pettynyt olin kun noin iso asia jäi harteilleni ja kuinka oletin hänen toimineen, hän kuunteli, ymmärsi ja kertoi näkemyksensä. Lopulta ilma oli puhdistunut. Ristiriitaista onkin että me länsimaalaiset leikimme jumalia ja oletamme korjaavamme kaiken lääketieteellisesti, emme salli kenenkään kuolevan sillä voimme korjata tilanteen. Olemme vieraantuneet kuolemasta emmekä anna luonnolle tilaa. Keniassa usko Jumalaan on vahva ja ilmeni FMH:lla myös. Naiset jotka menettivät lapsensa saivat lohtunsa Jumalalta eivtkä he kyselleet "miksi, miksi miksi?" niinkuin me länsimaalaiset teemme, niinkuin minä ja Ellen teimme. Heitä lohduttaa tieto että Jumalalla on suunnitelma ja Jumalan tahto on mikä määrittää kohtalon. Hetkinä kaipasin moista vahvaa uskoa. 

 

Viimeisenä harkkapäivänä meitä koeteltiin kaikista suunnista. Aamu alkoi rauhallisena kunnes oven eteen ajoi auto ja mies joka huusi apua. Vasta myöhemmin selvisi ett nainen oli synnyttänyt viidennellä kuulla keskenmenon kotona yön aikana ja nyt vointi oli heikentynyt. Löysimme napanuoron roikkumasta jalkojenvälistä ja yritimme saada istukkaa ulos tuloksetta. Naisen verenpaineet laski yhtäkkiä 59/28, hän sai tipan ja verensiirron. Nukutuksessa gynekologi poisti istukan manuaalisesti, kohdunsuu oli jo sulkeutunut synnytyksen jäljiltä ja istukka oli jäänyt kohtuun. Lopulta nainen tokeni ja jäi lepämään. Samanaikaisesti osastolla oli uudelleensynnyttäjä jota hoidin myös. Ellen oli menossa leikkaussaliin vastaanottamaan sectio vauvaa kun yhtäkkiä synnyttjni ilmoitti että hänen lapsivesi oli mennyt pallolla. Ellen kerkesi vain leikkuriin, joka myös siis pre labour wardin vieressä, kun hälytin hänet takaisin " tää syntyy nyt". nainen psi juuri ja juuri pallolta hänen pedilleen eikä ollut mahistakaan siirtyä synnytyssaliin. Kerkesin juuri saamaan hanskat käteeni ja kädet tukemaan välilihaa kun vauva jo pulahti ulos ! Olimme verisiä ja sotkusia eikä meillä ollut mitään välienitä lähettyvilläkään. Mutta vauva ja äiti voi hyvin. Lopulta kaikki järjestyi ja Ellen jatkoi leikkuriin josta hän sitten pian saapuikin tuore tulokas sylissä vauvapöydälle. 

Asiaan kuuluu että meillä oli kaikki lääkkeet loppu, kaikki hanskat loppu eikä steriilejä instrumenttejäkään ollut valmiina, vaan kaikki oli vielä koneessa. Kaikki NaCl ja Ringer tipat oli loppu, onneksi leikkaurissa oli. Lopuksi pystyi vain nauramaan tilanteelle ja lounasaikaan saapui viel toinenkin synnyttäjä joten saimme molemmat synnytykset viimeisen päivän kunniaksi! 

Ellen ja raskaanaoleva kolleega poseeraa synnytyskuvaa

 

Kätilönä keniassa, clinics

Teimme 8viikkoa kätilöharjoittelua Fatima Mission Hospitalilla Kajiadon kunnassa Nairobin naapurissa. Meidän työmatka oli n.20 min autolla kun liikenne veti ja n. 1,5h kun liikenneruuhkat oli pahimmillaan. Normi työmatkamme kuitenkin ajoittui ei-ruuhka aikaan. Teimme 7.30-15.30 suunnitelman mukaan mutta useimmitin jäimme pidemmäksi aikaa kun oli synnyttäjä synnyttämättä. Niinä päivinä kun ei ollut synnyttäjiä aktiivivaiheessa tai lainkaan paikalla, lähdimme jo 13 aikaan. Loppujen lopuksi meillä oli kumminkin ylitunteja listassa. FMH henkilökunta teki 12h vuoroja ja heillä vaihtui vuoro aina 7.30/19.30. Teimme muutaman yövuoron ja pari 24h vuoroakin. Se tässä kätilönopeissa onkin se väsyttävin puoli kun ei halua päästää synnytyksiä kokematta vaan sitä jää päivystämään ja jää odottamaan että synnytys etenisi H-hetkeen. Oma valinta mutta kun on kädentaidoista kyse niin sitä oppii vain tekemällä ja papereita ei saa ellei ole 40 synnytystä hoitanut.

 Sairaalan äitiyspuolella on neuvola vastaanotto ma,ke,pe 8-16, gynekologin vastaanotto, ultraääni huone, osasto synnyttäneille/raskaanaoleville/gynekologisille potilaille, synnytysosasto sekä leikkaussali. Henkilökunta vaihteli työasemaa päivittäin ja olivat päteviä työssään.

Neuvolahuone

 Neuvola, Clinics, toimi drop in meiningillä kolme päivää viikossa. Neuvolakäyntejen tiheys on about sama kun meillä suomessa ja he suosittelevat että naiset kävisivät minimi 4 kertaa raskauden aikana neuvolassa (WHOn suositus). Moni kävi silti kaikki käynnit mutta joka käynti maksoi heille, omasta taskusta joten om ymmärrettävää että joidenkin pitää valita ruoan ja nlakäynnin väliltä. 

Meillä FMH neuvolakäynti maksoi n.2e/kerta. 

Porkkanana jaoimme kaikille valtion sponssilla rauta+foolihappo pillereitä läpi raskauden sekä tetanus rokotteita erityisen ohjeen mukaan lisäksi heille jaettiin hyttysverkot. Kaikilta otettiin myös kolmesti raskauden aikana HIV+syfilis pikatestit sekä virtsakokeet. 

 

Valtion sponssilla jokainen raskaanaoleva nainen saa myös neuvolakortin, tai vihkosen. Se on todella kattava vihko jossa on neuvoja ja ohjeita raskausajasta aina laspen hoitoon, kirjassa siis myös lapsen kasvunseuranta yms. 

Kaikki dokumentoitiin käsin isoihin kirjoihin ja niin myös laskimme pyörästä koska arvoioitu laskettu aika olisi. Monesti kumminkaan naiset eivät tienneet viimesten kuukautisten alkamispäivää, eikä edes kuukautta joten lähetimme heidät ultraan varmistamaan raskauden kesto. Ultratutkimus maksoi 15e eli aika hintava. 

Ultraäänitutkimuksia suositeltiin n.kolmesti, raskauden alussa, keskellä ja lopuksi ennen syntymää arvioimaan sikiön koko sekä tarjonta. 

Neuvolakäynnit olivat paljon ripeämpiä kuin täällä suomessa, siellä yksi tapaaminen hoitui n15 minuutissa ja kun yksi lähti astui toinen samalla ovenavauksella jo sisään. Kun halusi lounaalle, tai muuten vaan hengähtää hetken oli pakko ujuttua ulos ovesta odottavan kanssa jottei seuraava kerkeisi sisään. 

Käynneillä teimme silti suurimmaksi osaksi samat kuin suomessakin. Keskusteltiin voinnista ja tutkittiin kohdunkorkeus, tosin ei mitattu sf mittaa vaan sormenleveyksillä navan yllä tai alla mittauksella. Kuunneltiin sikiön sydänäänet torvella, dopplerilla jos oli vaikea kuulla. Torvella sydänäänet kuuluvat vasta 22 viikon tienoilla joten ennen sitä dopllerilla jos oli syytä kuunnella, muuten vasta 22vkolla. Naisille kerroimme Danger signs during pregnancy eli koska hakeutua sairaalaan raskauden aikana, ja lähempänä laskettua aikaa puhuimme synnytyksestä ja koska saapua sairaalalle. 

Se että henkilökunta ovat äitiyspuolen joka osa-alueella töissä oli todella hieno homma. Minäkin kerkesin tapaamaan odottavia äitejä paristi neuvolan puolella jolloin loimme yhteyden ja keitä sain hoitaa koko synnytyksen läpi. Seuraavana päivänä autoin pesemään heidän vauvan ja tukemaan heitä imetyksessä yms vuodeosaston puolella. 

Aivan loistavaa ! 

Se on asia josta Suomi voisi ottaa mallia, perustaa naistentaloja jossa kaikki olisi keskeytettynä ja henkilökuntakin pysyisi skarppina joka osa-alueella. Olen varma että hoitoketju paranisi ja hoidon laatu sen myötä!

Harjoittelujakso Keniassa

Kun lähdin opiskelemaan tein selväksi koulutusvastaavalle että minähän teen synnäriharkan sitten Keniassa kun sen aika koittaa (4 vuoden kuluttua). Viime kesänä kun kävimme perheen kanssa sukuloimassa Keniassa kiersin ja hain harkkapaikkaa eri sairaaloista. Aiemmin olin jo soitellut ja lähettänyt sähköposteja tuloksetta. Lopulta sain paikan ja olin intoa täynnä, yess! Pitkän monimutkaisen prosessin jälkeen näin valoa tunnelin päässä! Mainittakoon että kun tein saman tempun lähihoitaja opinnoissani 2000-luvun alussa sain paikan huomattavasti helpommalla. Sain myös luokkakaverini suostuteltua tulemaan mukaani jotta olisi joku jonka kanssa jakaa tämä kokemus. Syksyllä kun aloimme hiomaan paperitöitä tämä kyseinen HR tyyppi joka kesäkuussa lupasi paikan olikin lopettanut ja miedän harkkapaikka oli mennyt hänen mukanaan taivaan tuuliin... Tarinan lyhyt versio on että stressi oli aikamoinen kun piti löytää uusi harkkapaikka suomesta käsin parissa kuukaudessa. Onneksi anoppini on huipputyyppi ja lähti sairaalajahdille puolestamme. Hän löysikin oivan pienen (yksityisen niinkuin suurin osa sairaaloista) sairaalan joka keskittyy naistentauteihin ja äitiyspuoleen. 4.12 ostimme lentoliput ja 31.1 koneemme nousi kohti Keniaa.

Pohdin ees taas lähtisinkö yskin vai lasten kanssa. Lähdin lopulta lasten kanssa jotta saisivat viettää pari kuukautta isänsä perheen kanssa. Koulu suhtautui hyvin tyttöjen poissaoloon ja sovimme kuinka kotiopiskelu hoituisi. Näppärää nykytekniikalla.Onneksemme talvi oli pistänyt parastaan jo joulukuusta joten ei jäänyt talvikaan kokematta vaikka olimme helmi ja maaliskuun poissa. 

Emme tienneet sairaalasta paljoakaan ennen lähtöämme. Se oli tietoinen valinta, sillä halusimme vain nauttia siitä että meillä on siellä paikka. Keräsimme syksyn aikana kestovaippoja, myssyjä ja villasukkia ja lisäksi saimme myös vähän vaatteita ja neulottuja "mekkoja". Näistä teimme pieniä äitiyspakkauksia synnyttäjille. Lasti oli aikamoinen, mutta kun olen jo muutaman kerran samanmoisen keräyksen ja roudauksen tehnyt niin niiden vieminen sujui hyvin, toki lisäsi kannettavia laukkuja.

Asuimme tosiaan lasten mummolassa ja anoppini hoiti lapsia ja valvoi koulutehtävien tekoa minun ollessani harjoittelussa. Tarkistin läksyt ja autoin ruotsin ja suomen läksyissä kun tulin kotiin, ei mikään paras kombo väsyneenä työurakan jälkeen mutta onnistuimme. Näin jälkikäteen katsottuna eivät lapset jääneet opetuksesta jälkeen mutta oppivat paljon mitä koulussa eivät olisi oppineet. Nathanille tehtiin vihikoon pieniä harjoutuksia, esim malleja ja kirjaimia joita hän sai toistaa jotta hänelläkin olisi "koulua".

Itse harjoittelusta teen omat postaukset mutta töissäoleminen vei kyllä ajastamme suurimman osan.