Tänään talvi tuli sitten oikein kunnolla ja vielä sopivasti vapaapäivänäni!
Heitin heti aamusta kaikki lakanat pyykkiin ja vaihdoin uudet tilalle, se käy jo aika työstä viiteen petiin. Sen jälkeen heitin peitot ja tyynyt päiväksi partsille tuulettumaan. Paukkupakkaset ( tänään -23) kun tappaa mikroskooppisen ötökkä maailman täkeistämme. Nostin peitot sisään vasta illalla jotta lämpenivät sopivasti ennen nukkumaan menoa.
Tänään vessaa imuroidessa hokasin etten ole esitellyt meidän yhteistä joululahjaa. Yhteinen ystävämme, Nepelen kummisetä, yllätti meidän eräänä päivänä ennen aattoa ja toi ison paketin ja kertoi ettei ole kerinnyt maalaamaan lahjaa mutta se onnistunee jos niin haluamme. Avattuamme olimme hetken hämmillämme sillä se ei ollut pöytä eikä se ollut penkkikään, hyppylaudaksi Nathanillekaan se ei varmaan ollut tarkoitettu vaikka sellaisena hyvin toimikin.
Lopuksi soitettiin tekijä tontulle ja noloona kysyttiin mikä lahja oli, kakka-apu tietenkin!
Tässä hauska
video aiheesta.
Minun ollessani hoitoalalla oli kummisetä olettanut että tajuaisin asian heti, olenhan kuullut squatty pottystä mutta en osannut arvata että nokkela kaveri sellaisen väsäisi.
Asetettuani sen pönttöä vastaan tajusin miksi muoto oli mikä oli, se istuu täydellisesti pöntön alle eikä häiritse jos menee vaan ykköselle ja sen saa helposti esille tarvittaessa.
Eikö se mikään turhake olekaan! *smiley
 |
| Neppe demonstroimassa. |