Meikä pääsee tänään taas atopiaperheen kanssa viikonlopunviettoon Tampereelle. Varasimme syksyllä teatteriliput Notredamen kellonsoittaja näytelmään. Näytelmä on saanut todella vakuuttavat arviot joten odotan innolla huomista kulttuurielämystä!
Mutta kotimatkalla junani ohittaa toinen juna matkalla etelään, jonka kyydissä on minun mies ja poika. He lähtevät pienelle "pakko hoitaa paikanpäällä" reissulle kaukaiseen mummolaamme. Jäämme tyttöjen kesken kotiin ja tietyllä tapaa se tuntuu hyvälle, tuo pikkuveli kun monesti vie minun, ja isänsä, aikaa ja huomiota. Nyt odotamme tyttöjen kanssa että saamme viettää aikaa yhdessä isojen tyttöjen asioita keskustellen ja tehden. Tällä kaudella likat onkin eri cheer joukkueissa, molemmilla kolmet treenit (+leirit) viikossa. Se mahdollistaa että saamme luonnostaankin paristi viikossa ihan kaksinkeskeistä aikaa toisen tyttären kanssa. Epäilen että se tekee todella hyvää meille kaikille!
Poika ilmoitti tänään ettei hän tule ikävöimään ketään sillä hän saa syödä chapateja, jätski ja mangoja. Selvä se. Mutta minä kyllä tulen ikävöimään häntä. Onneksi sain iiison halin ja pusunkin ennen lähtöäni!
