Näytetään tekstit, joissa on tunniste VisitVaasa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste VisitVaasa. Näytä kaikki tekstit

7.9.2017

Drive-in cinema

Käytiin taas tänään katsomassa Visit Vaasan järkkäämä Drive-in elokuva torilla. 
Aivan mahtavaa että tälläistä (taas) järjestetään ! Torille kokoontui perheautoja riviin katsomaan Lego Batmania. 


 Hain tytöt kavereiden luota ja päätettiin aiemmin miehen kanssa että nautitaan päivällinen leffaa katsoessa ja haettiin Hesestä muonat. Takapenkiltä on hieman hanakal katsoa elokuvaa mutta etupenkiltä näkee hyvin.


Äänet tulee radiokanavalta ja ainakin meidän autossa on hvyä äänentoisto joten konsepti toimii hyvin. Autottomatkin voivat osallistua. Jälkkäriks lapset saivat tikkarit, enempää ei vaadikaan. Erilainen arki ilta ja leffakin oli ihan hyvä. 


29.8.2016

Meni niinkuin Strömsöössä

Veimme vieraamme tietenkin myös Vaasan tunntuimmalle paikalle, Strömsö. Kierrettiin aluetta ja katseltiin jänniä puutarhajuttuja sekä ihailimme heidän tuuheaa kasvua kasvimaalla. Pienenä vietin paljon aikaa Strömsössä kesäisin. Se oli lähin uimarantamme, silloin Strömsön villa oli tyhjä, tai muussa käytössä ainakin kuin nykyään. Eka Strömsö jakso joka Tvssä tuli oli makee katsoa ja Mathias Jungar on ollut opettaja ala asteellani.  Edelleen on outoa kun sanotaan ei mennyt niinkuin strömsöössä kun jokin ei mennyt suunnitelman mukaisesti. Strömsöhän on uimaranta täällä ihan lähellä vaikka nykyään se on niin paljon enemmän kuin vain ranta.

Syötiin picnic Strömsön terassilla. Piia oli tehnyt lasten kanssa kotona hedelmäsalaatin ja minä olin opettanut Mintulle kenialaisten samosojen taittamista joita syötiin hyvällä ruokahalulla ja lisämausteena oli paistettuja heinäsirkkoja ( tulijainen tansaniasta) naposteltavaksi. Pakko sanoa että sateisen ja harmaan kuukauden jälkeen oli ilo saada kaunis ja suht lämmin päivä juuri tuolloin perjantaina, kaikki meni oikeesti niinkuin strömsöössä.


Samalla suunnalla on toinenkin kiva paikka nimittäin ensimmäinen tetti paikkani, Dallas Pizza Palazo. Tunnelmallinen pizzeria  josta löytyy muutama erilaisempikin pizzatäyte. 

 
Dallaksen pihassa on mm vapaudenpatsas.

14.7.2016

Muu maa mustikka , oma maa mansikka

Aamu alkoi koleana ja mietimme aktiviteettia päivälle. Treffit oli jo sovittu ystävän ja tämän kolmen lapsen kanssa mutta se perus mitä tehtäis oli suunnittelematta. Päätettiin pakata muksut autoon ja ajaa Merikaartoon jossa Valtareilla on torjunta-aineeton ( miten kitjoitetaan?) mansikkafarmi. 


Meidän kesäperinteeksi on muodostunut mansikan poimintaa Valtareilla pari kertaa kesässä. Ihaninta on kun saa popsia suuhun kilokaupalla punaisia makeita marjoja samalla kun kerää. Näinollen lapsetkin viihtyvät. Marjaa löytyi mutta sateiden ja torjuntaaineettomuuden vuoksi löytyi paljon homeisia marjoja. 


Sain kumminkin liki viisi kiloa poimittua joten ihan perus saldo. Poiminnan jälkeen lapset leikkivät pihapiirillä ja kaikki nautimme palkaksi Rva Valtarin tekemiä donitseja ja mansikkamehua jota talo tarjoaa poimijoille. 



Heidin porukka tuli meille vielä iltapäiväksi ja me äidit oltiin aivan naatteja... Onneksi lapset viihtyy hyvin yhdessä ja me saimme puida monikkulttuurisuutta. Heidi on käymässä Suomessa aina kesäisin mutta asuu lähi-idässä, joten aiheesta on paljon keskusteltavaa. 
Lapset jatkoivat marjojen keräämistä metsästä jossa mustikkasesonki on parhaimmillaan juuri nyt. 
Koko päivän pistetty suita makiaks. 

17.4.2016

brunnsi kera ystävän

Pauliina on lapsuudenystäväni ja ihminen joka on ollut mukana liki kaikessa varttuessani. Tutustuttuani afrikkalaisiin ja kun lentisjoukkueemme hajosi emme nähneet vuosiin mutta kun esikoinen lillui mahassa tiesin heti kenet haluan kummitädiksi ja siitä ystävyys taas lähensi meitä. Jo nuoresta esiteinistä meillä on ollut tapana kirjoittaa runoja lahjaksi toisillemme ja nyt aikuisina syntymäpäiväperinteeksi on muodostunut kahdenkeskeinen ravintolareissu. Merkkipäiviemme erotus on reilu kuukausi joten ajanpuutteen vuoksi nykyään skåålataan molemmat saman annoksen äärellä. Tänään kilisteltiin kombuchalla cafe Raawkassa jossa tänään tarjoiltiin brunssi. Raakaruokabrunssi. Oli todella hyvää ja kevyttä, tuli täyteen muttei ähkyksi. Kahvilan väki sai kyllä meidän pöydältä täys pojot. 
Kotiinviemiseksi ostin itselleni raaka minttusuklaakakun palasen. Aivan taivaallisen hyvää eikä läheskään yhtä syntistä kuin ei-raakakakku... 




On mukava todeta että voimme olla ystäviä vaikka elämämme ovat todella erilaiset. Silti ajattelemme monista asioista samoin   Lapsille en voinut kertoa minne  tai kenen kanssa olen menossa sillä seuralaiseni olisi kelvannut heillekin. Onneksi likat oli naapurissa leikkimässä eivätkä edes huomanneet mun poissaoloani. 

7.4.2016

# ylikiva päivä

Tänään oli vihdoin kunnon vapaapäivä yli viikkoon. Meillä oli treffit keskustassa leikkipuistossa. Poljimme Nalan kanssa ja Nathan istui jopparilla istuimessaan bongailemassa busseja ja mopoja. 
Edit ja Nalani on hauska parivaljakko. Ne tulee niin hyvin toimeen ja ottavat pikkuveljensäkin hyvin huomioon. Puistossa oli kylmä ja kolea joten tunnin jälkeen lähdimme mielellään luonaalle Ylikivaan. 


Paikka on niin lapsiystävällinen ja siellä ei todellakaan tarvitse tuntea ettei lapset saisi olla lapsia. 
Heillä on vohvelibuffet joka on tosi hyvää! 
Ensin vohveli jolle ladataan suolaista ja jälkkäriksi vohveli kaikilla herkuilla. 




Lapsille buffa maksaa euron per ikävuosi ja aikuiselle kympin. Ellette ole siellä käyneet niin suosittelemee lämmöllä! 
Tytöt halusivat lykkiä veljiään kun käsikädessä kun käppäilimme koululle jossa isosisarusten koulupäivä juuri päättyi. Moikattiin Neppeä ja lapset sai tehdä kierroksen koulutaksissa ja jatkoimme sitten kotia pyörillä. Pitkä päivä ja kotimatka vastatuulessa mutta drama queen Nalani selvisi täysin pistein ja jaksoi tsemapata koko matkan! 


27.5.2015

kevätretki ja illallinen strampenilla

Nalalla oli eilen vapaapäivä kun dagis lähti kevätretkelle laivapuistoon niinpä pakkasimme oman eväskassin ja lähdimme heidän seurakseen kevätretkelle.
 


Mukisematta Nala söi sämpylänsä muiden mutustellessa pullaa, tyttöni säästi saamansa pullan kotimatkalle.
 



 Totesin itsekseni että siitä on jo tovi kun ollaan oltu puistossa lasten kanssa. Yleensä hengataan pihassa tai ystävillä.
 
Iltapäivällä daddy jäi lasen kanssa ja minä lähdin nauttimaan kolmen lajin illallisen kokouksen merkeissä.
Yleensä en tilaa kalaa ravintolassa sillä petyn niin usein, nyt kumminkin tilasin maustetun lohen joka oli täysi kymppi, jälkiruoaksi otin pavlovan limekreemillä ja mansikoilla enkä muista syöneeni yhtä herkullista marenkikakkua.
Suosittelen siis Strampenin ala carte menytä.
Kännykäkuvat ei ole parhaimpia mutta katsokaas nyt kuinka herkullista !
 
 



Valitettavasti illan aikana nuhani paheni ja voin aika huonsti jo loppuillasta. Kotona tuupahdin suoraan sänkyyn ja aamulla heräsin kuumeessa, jopa suihkussa käynti otti koville.
Onneksi Nalalle oli buukattu dagispäivä ja Neppe menee kaverille eskarista joten saan levätä kunhan Nathan pistää silmänsä kiinni.

9.5.2015

linssipata


Näyttäisi pahasti siltä että tästä on tulossa reseptiblogi *virne
Sillä uhalla haluan silti jakaa tosi maukkaan linssipata reseptin jonka tänään tein sekä yhden hyvän leipäohjeen. On ilo jakaa hyviä makuja teille lukijoille mutta tämä toimii samalla reseptiarkistona itellenikin. Vain parhaat pääsevät julkisuuteen.
 
Padan ohjeen löysin täältä mutta muokkasin hippusen ettei kauppaan tarvinnut lähteä.
 
 

  tilkka
öljyä
1-2
sipulia
4
valkosipulinkynttä
1 rkl
raastettua inkivääriä
400 g
tomaattimurskaa
1 rkl
tomaattipyreetä
1
kanelitanko
1 tl
juustokuminaa
1 tl
kuivattua korianteria
2 tl
Garam masala -mausteseosta
 
chilijauhetta
noin 1 tl
suolaa
1dl
vihreitä linssejä
2dl
punaisia linssejä
3 dl
vettä
 
persiljaa tai korianteria
 
kuullota sipulit öljyssä.
Raasta joukkoon inkivääri ja lisää mausteet sekä tomaattimurska ja pyré
Hauduta miedolla lämmöllä noin 15 min
Lisää vesi ja linssit ja kiehauta toinen vartti.
 
kuva lainattu kotiliesi.fi
Iltapalaksi paistoin banaanilättyjä ( 1 banaani ja 2 kananmunaa sauvasekoittimella sileäksi ja pannulle) sillä likkojen serkku oli hoidossa ja Neppe tv:ssä ( 2min kohdalla) ja lisäksi annoin leipäkoneen valmistaa maukkaan leivän täyttämään masut yöksi.
Leivän voi tietenkin paistaa uunissakin ellei ole leipäkonetta
 
2,5 dl vettä
2 rkl öljyä
1 rkl fariinisokeria
1tl suolaa
0,5 dl pellavansiemeniä
0,5 dl auringonkukansiemeniä
0,5 dl seesaminsiemeniä
1 dl ruisjauhoja
4 dl vehnäjauhoja
1,5 tl kuivahiivaa / 10g tuorehiivaa
 

 
Huomenna lauantaina 9.5 onkin MLL ja vaasan kaupungin järjestämä koko perheen liikuntarieha botniahallilla.
Itse menen hommiin MLL paidassa.
 
 
 

26.3.2015

Säde ja muita paikallisia yrityksiä


 Pitkästä aikaa olin tänään blogitapahtumassa, tällä kertaa sisustusliike Säteessä. Säde on yksi blogatuimmista liikkeistä täällämain mutta minulle tämä oli ensimmäinen kerta putiikissa joka siis sijaitsee Palosaarella.
Monesti on kuullut ettei sieltä tyhjin käsin pysty lähtemään ja nähtyäni suuren monipuolisen tarjonnan voin hyvin allekirjoittaa sen. Oli niin paljon nähtävää ja ihailtavaa että kesti kauan kiertää liike.
 


 
Tämä tapetti ihastutti suuresti ja herätti semmoisen pakko saada tunteen, sopisi työhuoneeseen, mutta jääköön mietintämyssyyn.
 

Paikalla oli tietty tuttuja ja tuntemattomampia blogisisaria joita on aina yhtä mukava tavata.
 
 


Sanni, Jonna ja Janica


Tanskalainen mustikkalimonadi 33 oli tosi kivan makuista

hääparille karkkia
Kuultiin Säteen 11 vuotisesta taipaleesta ja nostin hattua heille että ovat luoneet näin hyvän ja kivan kaupan joka on ja kuulemma myös pysyy vain kivijalkakauppana.
Puhuttiin myös tärkeydestä tukea pienyrityksiä ja varsinkin paikallisia sellaisia.
Yrittäjyys on tänäpäivänä rankkaa ja raakaa.
Itse suosin kaupasta ostamista netin sijaan ja tilaankin netistä vain ellen pääse kyseiseen kauppaan. Suosin pieniä liikkeitä sillä niissä on kivan aito tunnelma. Minua myös pelottaa tulevaisuus, raha ei enää kaikkialla kelpaa ellei se oli muovia ja kaikki kaupat sulkee parin vuoden sisään sillä kannattavuus on heikkoa. On surullista jos sosiaalinen elämämme sekä ostoksemme siirtyvät ruudun varaan... Iskee paniikki kun ajattelen asiaa.
Vaasasta löytyy aivan loistava Liisa Koski joka kylläkin hiljattain vaihtoi omistajaa mutta pysyy kuulemma ja toivottavasti samanlaisena pienenä vintageputikkiina joka myy kahvia, teetä, suklaata ja konvehteja yms pienessä kaupassa ydinkeskustassa ja jossa voi maksaa vain käteisellä rahalla joka lyödään ikivanhaan toimivaan kassakoneeseen. Lastenleluja kannattaa käydä katsomassa Bambiinossa joka on ihastuttava lelukauppa Rewellin ulkosivulla ja josta löytyy paljon puuleluja.
Sama pätee ravintoloissa, suosin yksityisiä ketjujen sijaan.
Vaasassa suosikit ovat Il banco, Sweet Vaasa, 1h+k , Raawka , Tom Yum, Yim-Siam, Strampen. Näitä listatessani totesin että ravintola ja kahvila-alalla näitä on aika montakin, kiva niin! Noiden lisäksi on vielä monta muutakin mutta nyt lyö tyhjää ja saatan lisäillä niitä kun muistuu kaikki ihanat paikat mieleen.
Koitathan sinäkin tukea paikallisia ja kotimaisia yrityksiä vaikka joutuisitkin pulittamaan ne ylimmäräiset euron alvin vuoksi? Rakennetaan Suomi uudestaan kivi kiveltä.
Säteestä vielä sen verran että oli tosi tunnelmallinen liike ja kaki lämminhenkistä naista sitä vetämässä ja luomassa.
Kannattaa käydä kierroksella tilipäivän tienoilla. *vink

14.3.2015

friluftsdag ja banansplit

Viime vuonna alotettiin uusi perinne lasten päiväkodissa.
Me vanhempainyhdistyksessä järjestettiin tänään jälleen vapaaehtoinen ulkoilupäivä päiväkodin lapsille perheineen. Täällä kotikulmilla on aivan ihana metsä jossa edesmennyt Hra Edvin Hevonkoski on pystyttänyt ihania taideteoksiaan lenkkipolun varrelle. Puusta veistettyjä tai romusta koottuja patsaita.
Edvinin polulla on myös pari mökkiä, kappeli jossa on pari hääpariakin vihitty sekä sauna ja grillipaikka jota saa vuokrata. Me ollaan vuokrattu Töpinä mökki ja polttopuita sekä viihdytty ympäri aluetta.
 


Täällä ollaan nautittu monet eväät lasten kanssa metsäretkillä



 
Lapset juoksivat jälleen ympäriämpäri metsää ja salapolkuja ja keksivät eri leikkejä. Aikuiset pääsi viettämään aikaa ja tutustumaan lastensa kavereiden vanhempiin.
60makkaraa popsittiin ja porukkaa oli jälleen kivasti koolla.
On kiva järjestää kun kiinnostusta löytyy.
Pääsiäisenä asevelikylän yhdistys järjestää pääsiäiskokon edvinin polulla ja kokko oli jo aika kookas.
Sää ei olisi voinut olla parempi sillä aurinko porotti korkeelta taivaalta ja välikausivaatteet pääsi esille.
 
Illalla banaanihimoinen Neppe halusi tehdä banskujälkkärin joten kaivettiin pakkasesta jemmassa olleet kypsänbanaaninsiivut hetkeksi pehmenemään ja surautettiin pakastevadelmista, mustikoista ja sulaneista mansikoista kastike johon lisättiin hippunen vaniljasokeria. Keitettiin myös 1dl sokerista, 1dl kaakaojauhoista sekä 1dl vedestä suklaakastike ja lopuksi surautettiin jääbanaaneista ja vesitilkasta jäätelöä.
Tarjoiltiin bananasplittinä ja nautittiin!


10.2.2015

Ylikiva lounas

Minulla ja pojalla oli tänään lounastreffit. Saralla on esikoinen ekalla luokalla Nepen koulussa, tyttö joka on Nalan kanssa just saman ikäinen ja hassunhauskasti myös pieni poika joka on vain kymmenen päivää Nattea nuorempi. Täydellistä.
Meidän esikoiset ovat olleet vähän ihastuneitakin.
 
brio happy vm 2008, niin parhaat vaunut!
 
Sillä molemmilla oli vauvat mukana halusimme lounastaa jossain lapsiystävällisessä paikassa ja mikä sen parempi kuin super tunnelmallinen Ylikiva kahvila Bouchtinkujalla Airaksisen valokuvausliikkeen takana .
 

Me naiset syötiin punajuurikookoskeittoa joka oli yllättävä makuyhdistelmä joka toimi. Pojat söi omia eväitä ja sai jälkkäriksi naksuja jota sai ostaa kahvilasta.
Kahvila on huomioinut pienet vieraat tosi hyvin ja sieltä saa jopa paikanpäällä valmistettuja soseruokia!


 
Kahvila on kuin mummola. Täynnä kauniita ja ihania yksityiskohtia ja mitä parasta jos pidät jostakin niin saat ostaa sen ! Pöydät, tuolit, kupit ja kipot kaikki ovat kaupan.
Itse asiassa pöytä jossa istuimme on meidän vanha jonka he ostivat syksyllä kun heidän pöydät oli loppumassa kovan kysynnän takia.




Ei tämä muutenkaan ole mikään perinteinen kaffimesta, siellä on myös pieni puoti jossa myydään paikallisia käsitöitä  toiveena 1 vuotis lahjaksi sieltä tossut pojalle ja kirppistavaraa.
 




Kakkujen ja vohveleiden lisäksi sieltä voi myös ostaa rusinoita, naksuja tai nameja pienissä erissä.
 


Ja aivan mahtava, suuri ja leikkisä nurkkaus jossa pienet voi touhuta kun aikuisten seura ei enää maistu.

 
Ellet ole vielä käynyt niin suosittelen tutustumaan Ylikivaan!
Kyseinen kahvila on muuten bloggareiden suosiossa.