I´m a mum, what is your superpower?

Äitienpäivää vietettiin tänään loistavassa kesäsäässä mökillä. Olen yleensä töissä äitienpäivänä joten tämä vapaa viikonloppu ilman ennalta suunniteltua ohjelmaa oli aivan nappiosuma. Ollaankkin vietetty viikonloppu kotosalla todella rennosti ulkosalla. Eilinen meni myöhälle kun katsoimme euroviisuja tyttöjen kanssa joten tämä äitienpäiväaamu oli hidas ja rento. Lapset oli kerinnyt ulos trampalle ennenkun me aikuiset noustiin.

Lapset löysivät naapurin lasten kanssa eilen toukan jolle rakensivat kenkälaatikosta kodin ja ottivat lemmikikseen. Googlettivat mikä toukka on kyseessä ja mitä ruokaa sille pitäisi kerätä. Raparperinlehdet kuulemma kelpasi. Aamuapalan jälkeen suuntasimme kukkakaupan kautta mökille jossa mun vanhemmat ja isovanhemmat odottivat. Veljeni perhe sairastaa joten he eivät päässeet juhlimaan. 

 

 

Mittari näytti +24, niinkun jo muutaman päivän ajan. Lapset viihtyivät vedessä pitkän aikaa eri kellukkeiden ja vesileikkejen parissa. Maisemat ovat vielä tosi ruskeat, vihreys ei ole vielä päässyt valloilleen mutta pikkuhiljaa lehdetkin kasvavat puissa ja puskissa.

 

Iskä valmisti savulohta ja koko kattaus upposi nälkäisiin vatsoihimme. On kyllä ollut aivan mahtava kesäfiilis koko viikon ja olen niin onnellinen että vapaapäiväni sattui näin sopivasti. 

On ilo katsella lasten touhuja ja kuunnella heitä. Välillä mietin että hitsi, mä oon noiden mutsi! Koskakohan tähän tottuu, tottuukohan koskaan? Olen äiti. Jo pienenä tyttönä tiesin että haluan varhain äidiksi silti tämä kaikki ihanuus on vaikea sisäistää. Olen ylpeä itsestäni ja miehestäni. Olen onnellinen. Rinnallani on vahva nainen joka on minut kasvattanut ja tukenut äitiyttäni alusta asti. Olen aina kulkenut omaa polkuani ja hän on aina tukenut vaikkei aina ole puoltanut ajatuksiani. Vanhempani ovat suuri tuki ja turva sekä minulle että koko perheelleni. Olen heistä todella kiitollinen.

Wakanda!

 

 Tytöt oli leirillä viime yön ja Natte jäi mummilaan nukkumaan. Meidän alkuperäinen suunnitelma muuttui yllättävästi joten porukkamme karsiutui suunniteltua pienemmäksi. Menimme lopulta likkojen kesken syömään ja elokuviin. Käytiin katsomassa Black Panther. 

Sci-fi ei ole mun juttu mutta tämä leffa oli pakko nähdä ihan vaan siksikin että se löi läpi jo ennen ensiesitystä, siinä on pääosin tummia näyttelijöitä, tumma sankari, vahvoja tummia naisia sankari rooleissa, afrikkalaiset stereotypiat ja ennakkoluulot kumotaan yms yms... Ja hey mitä parasta afrikkalaisia näyttelijöitä ja aksentit kohdallaan.

Käy ihmeessä katsomassa Black Panther! 

Suosittelen! ! 

 

 Aamuvuoroni jälkeen saimme hetken kolmenkeskeistä aikaa pojan kanssa ennenkuin haettiin tytöt leiribussilta ja jatkettiin siitä Pilvilammelle.

Tätä talvea ei voi kylliksi ylistää, aivan mahtavat kelit ollut ! 

 

 

Mulla oli torstai ja perjantai vapaata töistä, koulusta ei niinkään, ja jotenkin tuo eilinen leffa ja se että tytöt olikin la-su(niinkuin yleensä ovat olleet) sijaan pe-la leirillä teki sen että mä oon koko ajan kuvitellu että tänään on sunnuntai. 

Ilokseni se onkin vasta huomenna, ja vaikka menenkin illaksi töihin niin se sunnuntai aamu kun kenenkään ei tarvitse lähteä mihinkään on todella ihana. 

Nyt ribsit on katettu pöytään ja perhe kokoontumassa sen ympärille joten tämä oli tältä erää tässä. 

Hyvää viikonloppua!

Salama mc Queen ja String accidentti

Viime päivinä en ole tehnyt mitään muuta kuin makoillu joko sängyssä tai sohvalla. Vieläkään ei ole flunssa ohi mutta sen verran paremmassa kunnossa että ääni kulkee ja vähä jo jaksaa jotain muuta kuin maata, olen siis töissä kokeilemassa kuntoani. 

Tytöt on rientäny kavereiden kanssa edes takaisin meillä, heillä ja pihalla koko päivän ja onnistuivat herättämään pikkuveljen päikyiltä aivan liian varhain joten pojan huumori on ollut sen mukaista tämän päivän. Taivas jatkoi ukkosmörinää ja heitti vettäkin pari kertaa joten Natte sai katsella parikin elokuvaa jotta jaksaisimme kaikki tämän päivän läpi. 

Kuopuksen suuri idoli on tällä hetkellä Salama mc Queen. Hajuakaan ei ole mistä tämä innostus on poikinut. Sattumalta hänellä on Salaman kuva crocseissaan kun ne oli niin hyvässä alessa kun ne kauan sitten bongasin, tytöillä on pari Salama pikkuautoa sekä Salama duploja ennestään mutta ei me olla tehty mitään juttua kyseisestä autosta. Kumminkin poika tuo joka päivä Salama dvdn Disney kokoelmastani ja haluaa katsoa "ngari" (= auto swahiliksi) tai "bixten". Meillä ei joka päivä katsella tvtä ja kun Natelle sanoo ettei nyt katsota niin hän ottaa levyn kansista ja kiipee pöydälle laittamaan sitä tietokoneeseen josta monesti on sitä katsellut. Huhhuh. Tietenkin tulee raivokohtaus kun ei saa katsoa rakasta autoaan mutta leppyy usein kun ottaa pikkuautot tai pallon esille. 

Elokuvaa katsoessa poika istuu hiiren hiljaa suurin silmin seuraten ruudulla tapahtuvaa. 

Mainittakooni vielä se että tietokone on nyt ruokapöydällä sillä poika vetäsi pari viikkoa sitten String työpöytäni seinästä roikkumalla pöytälevyssä. Makoilin viereisessä huoneessa meidän makkarissa kun yhtäkkiä kuulin kauhean pitkän röminän. Onni onnettomuudessa, poika ei ollut jäänyt kaiken alle vaan seisoi pienessä paniikissa romahtaneen hyllyn ja tavaroiden vierellä itkien.

Ennen tuhoa. . .

Läppäri meni uusiksi ja kyprokkiseiniin jäi isot kolot mutta ne on materiaa, totesin kun rauhotuin. Lapset olivat työhuoneessa tanssimassa youtube videoiden tahtiin kun Natte innostui roikkumaan pöytälevyssä joka ei kestä sellaista painoa. Ennemmin ei ole tälläistä yrittänyt joten en osannutu pelätä moista temppua. 

Tämän vuoksi desktop tietokone siis nyt ruokapöydällä ja  työhuoneessa kaikki vähän vaiheessa. Pitää keksiä kuinka hylly asennetaan uudestaan, vai asennetaanko edes? 

Onneksi on kotivakuutus...

Puumanainen unissani sekä järjettömät univelat

Ajattelin paljastaa hauskan ja nolonkin unen jota näin äsken yövuoron jälkeen. Herättyäni mua vaan nauratti. Unessa olin Suomen suosituimman pop artistin, vasta 17 vuotiaan Robinin tyttöystävä ! Robin on kieltämättä hemmetin hyvä artisti ja kaikintavoin ihana poika jolla jalat näyttäisi olevan aika vahvasti maan päällää. Mitään salaista, tai julkista, ihastusta minulla ei kyllä häneen silti ole, mutta ehkä lasten Robin poppaukset on jättänyt jälkensä mun alitajuntaan kun kerran uniini hänet päästin. Hauskinta oli että minä ja poikaystäväni Robin hengailtiin tämän kotona, eli siellä jossa hänen vanhemmat ja sisarukset asuvat! Mukava perhe hänellä kyllä oli unessani. Hahaha vieläkin huvittaa tuo uni. En edes muista olinko kaksitoista vuotta häntä vanhempi myös unessani vai nuorruinko teiniksi. . . Eikä sillä niin väliä. Hassun hauska uni kumminkin oli. 

Tänään valvon neljännen yön, todella vähäisillä unilla. Syy siihen on byrokratia. Nallalle puhkes viikonloppuna vesirokko joten emme voi viedä häntä hoitoon. Mulla alkoi juuri silloin neljän yön työputki ja miehelläni on 7-15 työ. Työnantajamme ei salli molempien vanhempien olevan kotona yhtäaikaisesti sairaan lapsen kanssa( ellei siis ole vapaapäivät kyseessä) joka käytännössä tarkoittaa että minä valvon 11 tuntia töissä ja tuun rättiväsyneenä kotia. Autan muun perheen valmiiksi ja paipatan heille hyvät päivät. Katan sairaalle viisivuotiaalle aamupalan, lataan koneelle buu klubbenin pelisivun ja youtuben lastenohjelmat. Jutellaan ja halitaan tyttären kanssa. Hän jää aamupalalle, pelailee, piirtele, katselee lastenohjelmia tai tanssii minun nukkuessani. Lupa on herättää jos pelottaa, jotain tapahtuu, tulee nälkä yms... Viimeistään neljän tunnin unien jälkeen herään kun esikoinen tulee koulusta ja katan heille ruokaa pöytään. Päänsärky piinaa ja yritän vielä nukahtaa mutten kykene. Lapset on ulkona leikkimässä jo kavereiden kanssa mutta mä en saa enää unta. Miehen tultua kotia saan ottaa rennosti mutta ei uni tule vieläkään. Näillä eväillä on todella huono työkunto enkä luota päähäni lääkekaapilla, onneksi työkaveri on toivottavasti skarpimpi. Minusta ei ole kenellekään hyvä tämä järjestely. Ei kipeelle lapselle, mieti jos Nathan ois kipee silloin en saisi nukuttua kuin hänen päikkäreiden ajan, ei vanhemmille joilla kova unenpula eikä työnantajalle sillä työntekijä ei ole 100% työkykyinen. Silti näin on asiat ja näillä mennään... 

ikä kriiseilyä?

Ensi viikolla täytän vuosia, yhden päässä pyöreistä... se pistää vähän miettimään. Hieman tuntuisi siltä kuin olisi ikäkriiseilyn vuosi tiedossa vaikka toissaalta olen jo ruksinut to do listaltani monia asioita ja saavuttanut melkein kaiken haluamani. Se että ei vielä asuta Keniassa ei edes oikeesti häiritse minua, suunitelmat on ja pysyy mutta aikataulut muuttuu ja elämäkin.

Minulla on perheeni ja työni sekä jatko opinnot alalla joka tuntuu omaltani. Oma koti ja auto, enää koira puuttuisi? Noh se löytyy naapurista, samoin kissat.

Miksi sitten pääni huutaa että minusta tulee vanha, vaikka tiedostan että vuoden päässä kolmestakymmenestä ei todellakaan ole vanha.

Koulun ruokalassa ikäni iski päin naamaa kun kurssikaverini ilmoitti että hän täyttää samana päivänä kuin minä, kaksikymmentä! Lause vei minut sekunnissa yhdeksän vuotta taaksepäin elämässäni. Se oli hiukeeta aikaa, muistot ovat hyviä niiltä ajoilta. Olin nuori ja maailma oli avoin minulle, kompassi osoitti silti koko ajan itä afrikkaan. Tanssilattiat kutsuivat, ystävien kanssa tehtiin paljon jänniä juttuja ja pidettiin todella hauskaa. Olin rakastunut ja pian kasvatin esikoistamme vatsassani.

Vuodet tuntuvat minuuteilta ja sitten yhtäkkiä ne tuntuvatkin todella kaukaisilta. Paljon on tähän vuosikymmeneen mahtunut. Kaikkea mitä elämältäni toivoin. Minunhan tulisi siis iloita tätä aikaa eikä stressata numeroa jolla todellisuudessa ei ole merkitystä.

On vaan niin hienoa sanoa että alkaa kakkosella, sitten ensi vuona kolmonen hämää ja astuu jotenkin virallisemmin pois nuoruudesta. Olenko ihan hassu ajatuksineni? Todellisuudessa tiedän ettei se kolmekymppinen tule missään tuntumaan, mutta silloin suunnittelin kerrankin juhlia syntymäpäivääni ja vuosikymmenen vaihtumista.

Tänä vuonna mennään vielä kahvittelu linjalla. Tulihan tämäkin syntymäpäivä yllättäen, juuri tänään kaupassa mietin että mitä leipoisin sitten kahvitteluille, kun kotona tajusin että saan leipoa ne jo nyt viikonloppuna!

Oli miten oli, kaikki on hyvin.

ps. pian yhdeksän vuotta sitten syntyivöt myös rastani. 050607*

hatunnosto vanhemmillemme

Olen joskus ennemminkin ylistänyt vanhempiani täällä blogin puolella mutta ei sitä liiakseen voi tehdä. Marja Hintikka (mhl) showssa oli eilen keskustelua isovanhemmuus hukassa? Oottehan muuten seurannu kyseistä ohjelmaa, todella huikee ja suorasanainen show! MHL facebook sivuilla käytiin keskustelua tukiverkostosta ja isovanhemmista. Ihan niinkuin ennenkin kun Meidän perhe lehti teki galluppia aiheesta niin yllätyin kuinka moni oikeesti elää yksin vanhemmuudessaan ja kuinka moni lapsi elää ja kasvaa ilman isovanhempien läsnäoloa. 

Mun vanhemmille isovanhemmuus tuli aika yllätyksenä mutta silti jo vatsan kasvaessa huomasin että he haluavat olla osa lapsemme elämää, toissaalta se oli luontevaa sillä olemme paljon tekemisissä vanhempieni kanssa muutenkin ja asumme samassa kaupungissa. Kun odotimme esikoistamme muutettiin itseasiassa vanhempieni naapuriin ja se oli vain positiivista.

Nalaa kun odotettiin muutettiin isompaan ja maan tasolle ja Nathan syntyi tänne iki omaan kotiimme joten tätä kirjoittaessani huomaan että joka lapsi on syntynyt eri kotiin, silti kaikki ovat olleet tarpeeksi pieniä tänne muutettuamme jotta tämä on heidän kaikkien lapsuuden koti. 

Anyway meni vähä sivuraiteille. . . 

Anoppila eli fammula kun on toisella puolella maapalloa niin he eivät ole lapsiamme hoitamassa arjessa mutta sitäkin enemmän kun käydään visiitillä jolloin asumme monta viikkoa heidän katon alla ja jolloin lapset ja isovanhemmat tankkaavat yhteisiä muistoja ja hetkiä. 

Arjessa he ovat läsnä teknologian avulla, skype ja whatsapp todellakin auttavat pitämään heidän välejä kunnossa ja up to date.

Täällä arjessa kun molemmat tehdään vuorotyötä ja suoritamme opintopisteitä sekä mulla noita muitakin hommia niin mun vanhemmat ovat kulmakivet tässä palapelissä. Nykyään hoitovukeja tulee vähemmän kun teen enemmän päivävuoroja jolloin päiväkoti on auki mutta melkein viikkottain tulee muutama parituntinen jolloin vanhempani hoitavat joko meillä tai heillä tai mökillä. 

Lapset tykkäävät kun saavat viettää aikaa mummin ja moffan kanssa. 

Jos aikaa kuluu ilman hoitotarpeita niin vanhempani alkavat jo kysellä lasten perään ja järkätään leikkitreffit. Näin vanhemman roolissa on ilo huomata että omat vanhempani rakastavat lapsiani ja haluavat olla osana heidän elämäänsä. Vanehmpani vievät lapsiamme teatteriin tasaisin väliajoin ja yökyläilyt kuuluu lastemme lemppareihin. Silti he ovat vielä työelämässä ja tekemistä heilläkin on joten aina ei hoitovuorot sovi heidän menojen kanssa yhteen jolloin turvaudutaan muuhun tukiverkostoon. Isoveljeni ja tämän tyttöystävä ja muut ystävämme auttavat myös välillä. 

Jos ja kun oma kalenteri antaa myötä niin hoidamme mekin ystäviemme lapsia tai autetaan missä pystymme. Nytkin viikonloppuna yksi kaveri tulee hoitoon koko viikonlopuksi. 

Ikinä en ota vanhempieni hoitoapua itsestäänselvyytenä ja ymmärrän että heillä on elämässään muutakin kuin mun perheen tarpeet. Aina lausutaan aito kiitos kun homma on hoidettu mutta se tuntuu pieneltä. Joskus kutsumme heitä syömään joko kotiimme tai viemme ravintolaan osoittaaksemme kiitoksemme. Kun ikä alkaa painamaan on vuoroni auttaa heitä, mutta siihen on vielä aikaa. 

Minun on todella vaikea ymmärtää isovanhempia jotka toteavat ei minuakaan autettua / itsepähän olet lapsesi tehnyt. Lähinnä ihmetyttää se ettei omat lapsenlapset kiinnosta... Olen satavarma että minusta tulee samanmoinen mummi kuin oma äitini on nyt. Läsnä ja kiinnostunut. 

KIITOS TACK