Olen joskus ennemminkin ylistänyt vanhempiani täällä blogin puolella mutta ei sitä liiakseen voi tehdä.
Marja Hintikka (mhl) showssa oli eilen keskustelua
isovanhemmuus hukassa? Oottehan muuten seurannu kyseistä ohjelmaa, todella huikee ja suorasanainen show! MHL facebook sivuilla käytiin keskustelua tukiverkostosta ja isovanhemmista. Ihan niinkuin ennenkin kun
Meidän perhe lehti teki galluppia aiheesta niin yllätyin kuinka moni oikeesti elää yksin vanhemmuudessaan ja kuinka moni lapsi elää ja kasvaa ilman isovanhempien läsnäoloa.
Mun vanhemmille isovanhemmuus tuli aika yllätyksenä mutta silti jo vatsan kasvaessa huomasin että he haluavat olla osa lapsemme elämää, toissaalta se oli luontevaa sillä olemme paljon tekemisissä vanhempieni kanssa muutenkin ja asumme samassa kaupungissa. Kun odotimme esikoistamme muutettiin itseasiassa vanhempieni naapuriin ja se oli vain positiivista.
Nalaa kun odotettiin muutettiin isompaan ja maan tasolle ja Nathan syntyi tänne iki omaan kotiimme joten tätä kirjoittaessani huomaan että joka lapsi on syntynyt eri kotiin, silti kaikki ovat olleet tarpeeksi pieniä tänne muutettuamme jotta tämä on heidän kaikkien lapsuuden koti.
Anyway meni vähä sivuraiteille. . .
Anoppila eli fammula kun on toisella puolella maapalloa niin he eivät ole lapsiamme hoitamassa arjessa mutta sitäkin enemmän kun käydään visiitillä jolloin asumme monta viikkoa heidän katon alla ja jolloin lapset ja isovanhemmat tankkaavat yhteisiä muistoja ja hetkiä.
Arjessa he ovat läsnä teknologian avulla, skype ja whatsapp todellakin auttavat pitämään heidän välejä kunnossa ja up to date.
Täällä arjessa kun molemmat tehdään vuorotyötä ja suoritamme opintopisteitä sekä mulla noita muitakin hommia niin mun vanhemmat ovat kulmakivet tässä palapelissä. Nykyään hoitovukeja tulee vähemmän kun teen enemmän päivävuoroja jolloin päiväkoti on auki mutta melkein viikkottain tulee muutama parituntinen jolloin vanhempani hoitavat joko meillä tai heillä tai mökillä.
Lapset tykkäävät kun saavat viettää aikaa mummin ja moffan kanssa.
Jos aikaa kuluu ilman hoitotarpeita niin vanhempani alkavat jo kysellä lasten perään ja järkätään leikkitreffit. Näin vanhemman roolissa on ilo huomata että omat vanhempani rakastavat lapsiani ja haluavat olla osana heidän elämäänsä. Vanehmpani vievät lapsiamme teatteriin tasaisin väliajoin ja yökyläilyt kuuluu lastemme lemppareihin. Silti he ovat vielä työelämässä ja tekemistä heilläkin on joten aina ei hoitovuorot sovi heidän menojen kanssa yhteen jolloin turvaudutaan muuhun tukiverkostoon. Isoveljeni ja tämän tyttöystävä ja muut ystävämme auttavat myös välillä.
Jos ja kun oma kalenteri antaa myötä niin hoidamme mekin ystäviemme lapsia tai autetaan missä pystymme. Nytkin viikonloppuna yksi kaveri tulee hoitoon koko viikonlopuksi.
Ikinä en ota vanhempieni hoitoapua itsestäänselvyytenä ja ymmärrän että heillä on elämässään muutakin kuin mun perheen tarpeet. Aina lausutaan aito kiitos kun homma on hoidettu mutta se tuntuu pieneltä. Joskus kutsumme heitä syömään joko kotiimme tai viemme ravintolaan osoittaaksemme kiitoksemme. Kun ikä alkaa painamaan on vuoroni auttaa heitä, mutta siihen on vielä aikaa.
Minun on todella vaikea ymmärtää isovanhempia jotka toteavat ei minuakaan autettua / itsepähän olet lapsesi tehnyt. Lähinnä ihmetyttää se ettei omat lapsenlapset kiinnosta... Olen satavarma että minusta tulee samanmoinen mummi kuin oma äitini on nyt. Läsnä ja kiinnostunut.
 |
| KIITOS TACK |
