Ennakkoluulottomia ihmisiä ei varmaankaan ole olemassa.
Itse tunnistan ennakkoluuloja mutta pyrin silti antamaan kaikille mahdollisuuden todistaa minut vääräksi. Yksi suuri ennakkoluulo johka minäkin syyllistyn on afrikkalainen mies joka on valkoisen naisen kanssa saadakseen paperit maahamme. Minun ennakkoluuloni herää kun pariskunta joka on tuntenut vain vähän aikaa, kuukausia tai viikkoja, menevät naimisiin. Miksi kiire alttarille ellei papereiden vuoksi?
Valitettavan usein ennakkoluuloni ovat toteutuneet ja pariskunta eroaa kun mies saa paperit. Tämähän ei kumminkaan ole se ainoa totuus ja on ihmisiä jotka aidosti rakastavat ja ovat ja pysyvät yhdessä, siitäkin minulla ns todisteita. En silti saa ajatuksia häviämään kun näen tai kuulen jonkun menevän naimisiin pian tavattuaan.
Voitte siis rivien välistä lukea että olen tyytyväinen kunminua ei ole kosittu.
Suomalaiset miehet matkustavat Thaimaaseen nuorten thai vaimojen perässä kun taas suomalaiset naiset matkaavat seksin ja nuoren kumppanin perään afrikan rannikoille. (tunnetuimmat ehkä gambiaan menevät) Eilen viimeksi tuli yle femmalta ohjelma, Outsiders,(en löydä areenalta) tähän aiheeseen liittyen. Kolme 60+ sisarusta jotka matkustivat Gambiaan mennäkseen naimisiin 20+ miesten kanssa jotka olivat tavanneet rantalomallaan. Sen tiesi kaikki, myös he naiset, että he ostavat miehensä. Kotimaassa heidän perään harva mies vilkuilee kun taas auringon pojat kilpailevat valkoisista vanhoista naisista...
En tiedä mitä mieltä asiasta olen.
Toissaalta ymmärrän sen kun on kyse köyhästä maasta jossa on keksittävä keinot selvitä.
Mombasan reissuillani olen tavannut näitä ns beach boyssejä jotka todellakin näkevät ihonvärimme dollareina. Yksikin yritti koko illan saada imettyä rahaa minulta kunnes paikalliset ystäväni haastoivat hänet ja lopulta hän veti esiin sormuksensa taskusta ja tokaisi ettei hän meitä trvitse hänellä on vaimo saksassa. . .
Mombasan beach boyssit pukeutuu monesti maasai heimolaisiksi tai rastoittavat hiuksensa sillä he tietävät että me valkoiset naiset ihastutaan helposti sen tyylisiin miehiin.
Harvempi mombasan rannalla on oikeesti rasta tai maasai.
Aika erilainen bisnesidea mutta näyttäisi toimivan.
Tämä on myös syy miksi minun on vaikea uskoa väitteeseen age is just a number.
Jos Kenian rannat ovat kypsiä naisia varten niin Nairobin keskusta on iäkkäiden miesten mesta löytää nuoria kenialaisia tyttöjä jotka lähtevät muhkean lompakkosi mukana minne vain haluat.
täsää ohjleman naistrio miehineen kuva täältä
(outsiders: kärlek i gambia. sverige 2012)
Kun olimme viime reissulla kahdestaan Mombasassa jonskun kanssa niin saimme kuulla monen monta ohimenevää kommenttia siitä kuinka Jonsku on saanut hyvän saaliin kun oli kanssani. Hänet tulkittiin heti paikalliseksi beach boyssiksi. Jopa iäkäs kaljamahallinen valkoinen turisti käveli ohitsemme kun makoilimme hiekalla ja hänkin totesi miehelleni well done beach boy well done ja jatkoi matkaa rantaviivaa pitkin. Olimme aika ällikällä lyötyjä sillä olemme sentään samanikäisiä!
nooh emme ole piilossa katseilta missään. Suomessä miestäni katsotaan ja Keniassa minut huomioidaan ihonvärin vuoksi.
Minusta on ollut hassua huomata kuinka tietyt asiat ns. kuuluvat kehitykseen. Tyttöjen kasvaessa on monta kertaa voinut todeta kuinka kirjoissa lukevat jutut tai ympärillä pyörivien lasten jutut tulevat toteen myös omien lasten kohdalla tiettyyn ikään mennessä.
En pukenut tyttöjä pinkkiin enkä välittänyt koko väristä lainkaan heidän ollessaan vielä vauvoja ja taaperoita silti kun he kasvoivat niin he tykästyivät pinkkiin väriin tietyn ikäisinä. En ole manipuloinut heidän leikkejään tiettyyn suuntaan ja olemme antaneet heidän itse kekisä mistä pitävät ja mistä ei. Kuitenkin se prinsessavaihe tuli meillekin. Onneksi ei vaalenpunaisena mutta kumminkin prinsessoja ovat kaikki nuket ja lelut ja mekkoihin pukeudutaan mielellään yms.
Muistan koulussa kun opetettiin että 1-2v on oraali ikä jolloin lapsi laittaa kaiken suuhun-check!
4 vuotiaana tulisi anaali ikä jolloin kakka ja pissa asiat alkaisi kiinnostamaan- check!
On jännä huomata kuinka tietyt asiat vaan kuuluu asiaan niin sanotusti.
Meillä nauretaan tänä päivänä Wc asioille ja lällätetään sanoin kakkapää tai pissahousu yms. Onneksi tämäkin vaihe kuulemma menee ohi joskus.
Uusin minkä olen huomannut tässä lähiviikkoina on kun tytöt ovat selailleet postiluukkuun tippuvia lelulehtiä ja hienon lelun tai nuken huomatessa sanovat heti "minä olen tuo". Sama pätee elokuvia katsoessa tai kirjoja lukiessa minä olen tuo joo ja mä oon tuo
Minusta on hassua, toissaalta ymmärrettävääkin, että suomalaiset tuntee aasialaiset ruoat ja niiden kummalliset nimet mutta harva tuntee afrikkalaista keittiötä lainkaan.
Siksi minusta on ihanaa kun voimme tarjota vieraille uusia maku elämyksiä.
Kenialainen ruoka ei mielestäni ole mitenkään hirveen erikoinen mutta eroaahan se suomalaisesta kumminkin.
Tänään olin kutsunut Lastenhuoneen tytöt meille glögille ja kun illalla ei kellekään sopinut niin pidettiin lounas "juhlat" jolloin oli oiva hetki pistää mies hommiin.
Jonathan on siis kokki ja taitava keittiössä.
Minä tein chapatit ja kachumbarin ( salasan näköisen salaatin) ja Jonathan teki pilaun ( riisiä ja lihaa + mausteita)
Tämä on helppo ja maukas tapa tutustuttaa ihmiset kenialaiseen keittiöön.
Kun pitää hurmata uudet makunystyrät niin kannattaa alottaa herkuista ja suurimmalle osalle maistuvista aterioista.
Ugalia ja sossia, matokea, sukumaa sun muita sitten heille jotka todella haluavat oppia ja maistaa kenyalaista arkiruokaa!
Tytöt antoivatkin hyvät arvosanat ja olivat kiittollisia uudesta makuelämyksestä. Jälkkäriksi ihan suomalaista herkkua glögin kera.
Piparkakku cheesecake jonka reseptin olen lainannut Joannalta.
Pohjalle
30 piparkakkua murskattuna
50-70g voita
1rkl sokeria sekoita nämä ja paina ne kakkuvuoan pohjalle.
Päälle
200g appelsiinituorejuustoa
3 muna keltuaista
1tl vaniljasokeria
1 dl sokeria sekoita nämä ja lisää sitten
4dl kermavaahtoa.
levitä kakkupohjan päälle ja pakasta muutama tunti.
Kun niinkin inspiroiva ihminen kuin maame esi haastaa sinut niin ei voi kieltäytyä. Haasteen säännöt
Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 faktaa itsestään.
Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
Heidän pitää valita 11 bloggaajaa.
Sinun pitää kertoa, kenet olet haastanut.
Ei takaisin haastamista.
11 faktaa
Olen aina asunut kotikaupungissani enkä ole koskaan kokenut tarvetta muuttaa muualle ( suomessa )
En käytä sukkia
Rastani ovat kuusi ja puoli vuotta vanhat
pelasin lentopalloa kymmenen vuotta ja menestyttiin hyvin. Suomenmestareitakin oltu.
Minulla on vain harva läheinen ystävä mutta monta kaveria ja tuttua
Minulla on atopia ja pahimpina aikoina makasin kuusi tuntia päivässä öljykylvyssä.
Teemme kaiken ruoan alusta loppuun. Ainut valmisruoka jota joskus joudutaan käyttämään on maksalaatikko ja hernekeitto.
Minulla ei ole lempi biisejä tai leffoja vaan tykkään monista. Parhaiten uppoo reggae, ragga ja genge.
Muistelen paljon ja olen aika nostalginen. Ajattelen usein ihmisiä joita olen tuntenut mutten enää tunne.
En osaisi kuvitella itseäni valkoisen miehen kanssa.
Kerron liian harvoin vanhemmilleni kuinka tärkeitä he ovat
11 kysymystä
1. Linkitä kappale, joka kuvastaa sinua ja elämääsi juuri nyt. Perustelut.
Turbulence - Cloud nine
Olen tässä ja nyt, juuri siinä missä haluankin.
Rinnallani kallio joka ei huoju.
2. Elokuva, joka kosketti kovaa? Perustelut.
Viimeksi katsottu tulee ensimmäisenä mieleen. Kotimainen Leijonasydän.
Raaka ja todellinen mutta silti hauskakin.
Se kosketti sillä olen itse viimeiset kymmenen vuotta hengannut ulkomaalaisten kanssa ja tiedän että elokuva on jonkun todellisuus. Luulen ja tiedän että suuri osa suomalaisista on nähnyt elokuvan ja toivon että se pistää kaikkien päät raksuttamaan..
3. Tunnistatko itsessäsi jotakin ennakkoluuloja? Mitä?
Kyllä valitettavasti tunnistan. Yritän olla sanomatta ääneen sillä tiedostan itsekin että ne ovat vain ennakkoluuloja joita en voi väittää faktoiksi. Eri ihmistyypit herättää ennakkoluuloja.
4. Rohkein tekosi?
En ole ikinä ajatellut olevani mitenkään erityisen rohkea mutta rohkeutta vaatii kyllä olla teini ikäinen ja seistä omilla jaloilla ja ajatella omalla päällä. Vaikka hengailinkin koulun ns suositun porukan kanssa niin en ikinä polttanut tupakkaa tai muutakaan mitä en oikeasti halunnut tehdä.
Join alkoholia kyllä mutta lopetin senkin Tanzanian reissun jälkeen kuusitoista vuotiaana. Sen jälkeen olen ollut aina selvinpäin juhlissa. Muut painostivat polttamaan ja juomaan mutta minä en halunnut niin minä en juonut/polttanut. Olen iloinen että rohkenin olla oma hassu ja railakas itseni!
Saanneen huomauttaa että ajokortin saatuani portsarit harvemmin olis antanu mun ajaa kotia baarista sillä luulivat mun olevan kännissä, sen verran eloa minussa on ihan näin luomunakin.
Tämän rinnalla yksinmatkailut maailmalla ei ole mitään.
5. Lempipaikkasi?
Maailmassa on monta kaunista paikkaa, monta jossa viihdyn hyvin.
Lempipaikkani on silti kotona. Tämä ikioma koti jossa on kaikki mitä tarvitsen ollakseni turvassa onnellisena.
6. Onko bloggaaminen aina itsensä korostamista?
Mielestäni ei ole. Blogata voi niin monella eri tavalla. Aiheita joista kirjoittaa on monia ja tyylejä kirjoittaa vielä enemmän. Itse en ikinä ajattele että korostaisin itseäni vaan kirjotan asioita jotka ovat mielessäni juuri nyt tai tapahtumia joita haluan muistaa vielä myöhemminki. On kiva lukea eri ihmisten ajatuksista ja samalla oppia uutta tai kyseenalaistaa tiettyjä juttuja. Parasta bloggaamisessa on se luominen ja mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin. Se että kirjoittaa itsestään ei minusta ole itsensä korostamista. Se on ehkä suomalainen ajatustapa että jos kertoo tai puhuu itsestään niin luulee olevansa jotenkin parempi kun muut. On hyvä uskaltaa puhua itsestään, ajatuksistaan ja aikaan saamisistaan kunhan ei leijaile.
7. Mistä valitit viimeksi? Miksi?
haha. pahoinvoinnista, olen sairastellut viime viikon ja nyt vasta alkaa näkymään vähän valoa tunnelin päässä.
8. Mistä olet ylpeä suomalaisessa kulttuurissa?
Kulttuuriin ei ehkä kuuluu luonto mutta sen haluan sanoa että suomen luonto on kaunis.
Suomalaisuudessa tykkään siitä että olemme aika suorapuheisia ja asiat sanotaan aikalailla kaunistelematta. Ruotsissa puhutaan monesti tosi feikillä äänensävyllä ( ååh men guuu va kuul o see dej gummaaan) vaikkei tunnetakaan kunnolla. Jenkeissä vastaavasti sanotaan " i love you " kaikille ja sen syvällisempi merkitys onkin hävinnyt.
Joten ainakin tietää mitä toinen on aidosti mieltä täällä Suomessa.
Suomalaisiin voi myös luottaa.
9. Mitä olet tehnyt tehdäksesi maailmasta vähän paremman paikan?
Suuri kysymys.
Suosin luomuruokaa ja eko vaatteita jos mahdollista. Tuen pikkuputiikkeja ja yrittäjiä. Säästän sähköä ja ajattelen muutenkin ympäristöämme.
Olen kädestä pitäen auttanut lapsia venäjällä ja afrikassa. En tykkää antaa kerjäilijöille rahaa vaan esimerkiksi leipää tai juotavaa.
Täällä kotikaupungissani on vanhempi rouva joka kävelee ja tutkii roskikset ympäri vuoden. Hän on aina todella iloinen ja kiltti nähdessään minut ja me aina juttelemme. Hän persiaksi ja minä suomeksi. Hän suukottelee ja on ihana. Jos minulla sattuu olemaan vesipullo tai syötävää kassissa annan hänelle.
Muutenkin yritän huomioida ihmisiä ympärilläni. Koskettelemme toisiamme aivan liian vähän täällä pohjoisessa joten pyrin aina jollain lailla koskettamaan ihmisiä, halaus, käsipäivää tai vanhuksille käsi olalle. Se on ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä!
10. (Valo)kuva (itsestäsi), josta pidät erityisen paljon? Näytä/kuvaile se ja kerro mikä siinä viehättää/voimauttaa.
en löydä digiotosta enää, tämä seinällä oleva kuva kuvattuna.
Pari kuukautta tapaamisestamme lensin keniaan yksin muutamaksi kuukaudeksi. Tilannekuvassa ei varmaan kumpikaan meistä osannut odottaa mitä tuleva meille suo.
11. Kuka sinä oikeasti olet?
Olen jalat maassa elävä nuori määrätietoinen nainen. Jos jotain haluan niin elän sen mukaan että tavoitan päämääräni. Olen nuoren ikäni nähden paljon nähnyt ja tunnenkin välillä olevani kymmenen vuotta vanhempi kuin ikätoverini.
Minulla on monta rautaa tulessa ja viihdyn kun on ohjelmaa josta pidän.
Puolustan omiani ja heikompia.
Vereni kiehuu helposti epäpäoikeudenmukaisuus asioissa.
Osaan olla itsenäinen mutta tykkään olla ihmisten ympärillä.
Olen sinut itseni kanssa mutta en ole ihan vielä tutustunut itseeni tarpeeksi.
Laitan aina perheeni etusijalle.
En halua olla rikas mutta tarvitsen tarpeeksi rahaa pystyäkseni elämään kahdessa maanosassa.
En tahdo rikkauksia vaan mahdollisuuksia.
Kaikki joille voisin tämän kierrättää ovat sen jo saaneet joten jätän tämän ketjun tähän.
Viikko sitten pohdin kuinka kannustaa esikoistani jatkamaan tanssikausi loppuun. Seuraavana aamuna hän puki iloisesti jumppavaatteet ja tanssi koko aamun balettia siskonsa kanssa. Tanssikoululla oltiin ajoissa ja piirreltiin siinä odotellessa. Salin auettua pikkusisko asteli määrätietoisesti piiriin lattialle kun isosisko roikkui minussa kiinni. Lupasin odottaa vierellä kunnes tämä sai tarran korttiinsa. Tarran saatua irrotin hänet minusta ja sanoin odottavani salin oven takana. Sinne tytöt sitten jäi ja neljäkymmentä minuuttia myöhemmin me vanhemmat päästiin katsomaan tanssiesitys päivän opeista. Molemmat tyttäret loistivat onnesta!
Huomenna porkkanana on että isovanhemmat ovat luvanneet viedä heidät tanssitunnille. Niinkun arvelinkin niin mahassa lepatteli vilkaat perhoset jotka laantuivat heti tunnin alettua. Vedetään nyt ainakin tämä kausi loppuun. Kiitos kommenteista!
Kesällä torilla pelattiin beach volleytä ja katsottiin sitä tyttöjen kanssa, Kerroin kuinka minä, mummi, moffa, molemmat "isotädit" ja kummitäti on pelannut/pelaa lentopalloa. Neppeä kiinnosti laji heti ja olenkin luvannut viedä hänet Kiiston miesten peliä kattomaan ja mahdollisesti lentiskouluunkin!
Neljävuotis syntymäpäivälahjaksi Nepele sai tanssikoulu kurssin. Ensimmäinen kerta meni hyvin ja neiti oli reipas mutta seuraavalla kerralla hän ei suostunut enää mennä saliin. Kokeilu loppui siihen sillä kerran sai kokeilla ilmatteeksi. Tanssikoulu silti jäi ajatuksiin ja sittemmin Nepele sanoi että kun Nala täyttäis kolme niin he voisivat yhdessä mennä tanssikouluun. Kesällä kun Nalani vietti kolmevuotis syntymäpäiviä niin mummi antoi lahjaksi tanssikoulu tunnit. Koko kesän odotettiin syksyä ja tanssikoulun alottamista. Ekat pari kertaa meni hyvin ja tytöt oli innoissaan.
Viime viikolla koulu oli suljettu kun oli pyhäinpäivä joten tuli pieni paussi. Tänään kerroin innoissani tytöille että huomenna sais taas tanssia mutta myönnän että petyin kun Neppe sanoi ettei halua mennä. Väillä on ollut niin ettei jompikumpi ole mennyt mutta yleensähän on hauskaa kunhan vain rohkenee menemään ja pääse alku jännityksen yli.
Muitsan pienenä kun kesäloma alkoi ja tiesi että ensimmäisellä lomaviikolla edessä olisi Suomen suurin juniori lentopallokisa Power Cup. Vaikka tiesin että neljän päivän turnaus oli aina mahtavan hauska kokemus niin jänistin joka kerta kesäloman alkua. Aina yritin keksiä tekosyyn miksi en pääsisi menemään mutta aina kumminkin menin. Olikohan taustalla vanhempani ja niiden päässä
" turnausmaksu on jo maksettu" ajatus, ken ties...
Mietin nyt itse vanhemman roolissa että kuinka suhtaudun ja lähestyn tätä tanssiuhmaa...
Jännittääkö vain ja lapsi tarvitsee rohkaisua vai onko se niin että ei kannata patistaa ettei siitä tule sen takia pakkopullaa tai pahaa mieltä.
Mutta harmittaa kun lukukausi on maksettu eikä ne nyt ihan halpoja ole nua lasten harrastukset, tuonkaan ikäiselle.
Nepele on herkkäluonteinen joten siksi mietinkin kuinka hän hantlaisi pienen painostuksen. Nala on kovempi ja tiedän että sen kohdalla pieni patistus ei ole pahasta.
Kuinka kannustaisin heitä jatkamaan edes vuoden loppuun?
Reilun viikon olemme saaneet nauttia Avaroomin zip it päiväpeitoista lasten kerrossängyssä. Saatiin siis heidän laadukkaat päiväpeitot suojaamaan lasten petejä. Meillä on aina saanut leikkiä sängyissä mutta ongelmana on ollut päiväpeittojen mitättömyys, ne nimittäin ryppyyntyy ja kasaantuu aina kun lapset siellä mönkii. Nämä kyseiset mittatilaus-päiväpeitot on tarroilla kiinni patjan alla ja pysyy jämptisti paikoillaan. Nukkumaan mennessään avataan vaan sivuissa olevat vetoketjut, rullataan kansi jalkopäähän ja kömmitään nukkumaan. Aamulla herätessä tytöt osaa itsekin jo pedata sänkynsä eli vetää vetoketjut taas kiinni. On näppärä keksintö varsinkin kerrossänkyyn jota muuten on hirveen hankala pedata siististi ja kätevästi. Mainiointa tässä on sekin että neljä ja kolme vuotiaat osaavat itse pedata petinsä ja äitillä taas yksi asia vähemmän listallaan!
Päiväpeittoja saa monella eri värillä ja vetoketjunkin värin saa päättää itse.
Kannen voi poistaa kokonaan ja heittää tarvittaessa pesuun.
Tämä on niin kätevä että joulupukille mennyt toivomus samanlaisesta meidän jenkkisänkyyn.
Tiesin jo ala-asteen lopulla että minusta tulee mielenterveys hoitaja. Suuntasin siis opintoni siten että ysi luokan jälkeen hain suoraan ammattikouluun lähihoitajan papereita saavuttamaan. Luokallani tapasin nykyisen hyvän ystäväni, Nalan kummitädin, jonka kanssa taiottiin koulusta mielenkiintoinen paikka. Koulu sijaitsi aivan psykiatrisen sairaalaan vieressä joten oli helppo pitää fokus tavotteissa. Opiskeluvuosia oli kolme ja harjoittelupaikkoina lastentarha, vanhuspuoli, kuntoutus ja sitten suuntaavana vuonna mielenterveys/päihdetyö harjoitteluja kaksi.
Viihdyn hyvin sekä lasten että vanhusten kanssa eikä minua häiritse ulosteet tai muut eritteetkään. Kuntotusharjoittelun tein psykiatrisella, työterapiassa jossa potilaat ja avohoidon asiakkaat käyvät päivisin. Sen harjoittelun jälkeen sain kesätöitä samasta talosta, osasto yhdeksän, akuutti psykogeriatrinen osasto. Sama jolla olen nytkin. Tosin nykyään osaston nimi on nelonen.
Jotenkin mua on aina kiehdonnut haasteet ja outoudet eikä ns tavallinen psykiatria ollut tarpeeksi haastavaa joten ensimmäisen psyk.harjoittelun pääsin tekemään Oikeuspsykiatriseen sairaalaan täällä kotikulmilla. Olin naisten suljetulla vastaanotto osastolla. Siellä opin paljon. Voin sanoa että suurimman osan olen siellä oppinut. Työporukka oli mitä mahtavin ja heillä oli kokemusta ja tioetoa jota mielellään jakoivat kanssani. Kyseisessä sairaalassa hoidetaan psykiatrian vaikeimpia potilaita joita kunnissa ei "pystytä hoitamaan" sekä sielä tehdään mielentilatutkimuksia ihmisille jotka ovat tehneet rikoksen ja joita tutkitaan ovatko he syyn takeettomia eli mielisairaita. Tämä paikka oli todella mieluinen ja jäinkin sinne kesätöihin sekä pariksi vuodeksi töihinkin kunnes maha kasvoi ja äitiysloma häämötti.
Olin jo kokeillut kaikkia minua kiinnostavia psyk puolen paikkoja kun oli aika viimeisen harjoitteluni. Tämän harjoittelun jälkeen olisin valmistunut lähihoitaja.
Vuotta aiemmin olin ensimmäistä kertaa käymässä itä afrikassa ja tiesin että halusin palata sinne joten järjestin ystävieni avuin asumispaikan ja stipendin harjoitteluun Kenian ainoaan mieleisairaalaan Nairobissa. Niinkuin jo tiedättekin niin se reissu oli tärkeä monella tavalla. Vaikka sairaala olikin viisi kertaa suurempi(potilas luku) kuin vastaavat täällä suomessa niin se ei tuntunut siltä. Pääosin tein töitä drug rehab unitissä jossa nuoria miehiä. Näin kuinka he karkasivat aitojen ylitse viereiseen slummiin ja hakivat sieltä ruohoa jota polttelivat hoitajilta salaa. Ruokaa potilaat saivat kerran päivässä sekä maitotetran ja voileivät välipalaksi. Vieraita kävi ja he toivat usein ruokaa. Kuulemma riisinkin voi keittää ruohossa josta sitten potilaat saavat "tarvittavansa thc satsin".. Omaisetkaan eivät siis aina tue kuntoutumista vaikka siitä joutuivatkin maksamaan. Hoitajat olivat ammattiluokkaa ja aivan ihania. Susanista kerroinkin jo aiemmin, hän joka vei minut Samburulandiin ihailemaan maasai heimolaisia. Hoitajilla oli "lotat"päässä eli valkoiset pikku"lakit" joita suomen Lotat käyttivät aikoinaan. Minulle riitti että ostin supermarketista valkoisen pitkän työtakin.
Olin myös Maximun security unitissa muutaman viikon, osasto vastaa meidän oikeuspsykiatrista. koko sairaalassa oli iso hoitaja pula joka korvattiin opiskelijoilla joita olikin monen monta. Maximumilla tutustuin nykyiseen hyvään ystävääni Lewiin joka oli myös harjoittelujaksolla. Hänen kanssaan pelastettiin yksi ykisnäinen nainen joka löydettiin kuristautumasta omiin lakanoihin. Kerittiin saada huoneen ovi auki ajoissa. Kyseinen nainen oli rampa, vihattu ja pienikokoinen. Hän oli maximum sec. osastolla sillä oli tappanut lapsensa. . .
Sillä osastolla näin ensimmäisen kameleontinkin.
Oli kumminkin jännä huomata että vaikka kenian potilailla lääkitys oli se mitä täällä käytettiin 80 luvulla ja jonka kanssa ei tulisi olla auringossa niin he osasivat iloita pieniä asiotia. Osastoilla tanssittiin ja laulettiin. . . Masentuneisuuttakin oli mutta pääsääntöisesti kaikki jaksoivat olla mukavia. Toisin kuin täällä koti suomessa.
jäin äitiyslomalle Neppe mahassa ja sen jälkeen olenkin tehnyt kotipalvelussa töitä aina kun hoitovapaat alkanut. En ole vielä valmis kolmevuorotöihin mutta viime vuonna alkoi jatkuva ajaminen ja avainten muistaminen pännimään joten hakeuduin takasin psykiatriselle yöhoitajaksi. Vaikka viihdynkin täällä todella hyvin niin mietin mitä muuta voisi nähdä ja kokeilla. Jo kun jäin Nepen kanssa kotia mietin uranvaihtoa tai ainakin suuntautumisen vaihtoa mutta mikään muu ei ole vielä loksahtanut ja tuntunut kiinnostavalta. Haluaisin jatkaa opiskeluja ja valmistua sairaanhoitajaksi mutta kun sillä ei ole niin suurta eroa täällä suomessa että olenko sairaan vai lähihoitaja niin ei kiinnosta uhrata kolmea vuotta opiskelubudjettiin... Ulkomailla olisi parempi olla sairaanhoitaja joten kait mä sen jossain vaiheessa luen.
Mitä tehdä kun on saavuttanut unelmansa jo 18 vuotiaana eikä keksi uutta ura unelmaa?
Tänään oltiin elokuvissa koko perhe. Kankaalla pyöri Disneyn "uusi" Planes elokuva. Se meni vähä yli hilseen Nalalle joka kysyi jo ensimmäisten kymmenen minuutin jälkeen koska elokuva loppuisi. Onneks popcorni pussi ( juu kotona popattuja) oli runsas ja sitä mutustellessa neiti jaksoi hetken. Loppusuoralla, elokuvan jännittävimmällä hetkellä neitiä alkoi tylsistyttämään ja tämä päätti laulaa ja kovaa... Otin hänet syliin ja sain kun sainkin oopperan loppumaan ja nähtiin elokuva loppuun asti ilman kanssakatsojien tuimia ilmeitä. Neppe tykkäs elokuvasta. Omasta mielestä vähä liikaa vaikeita sanoja ja turhan samanlainen kuin Autot elokuva mutta ihan jees.
Matkalla autolle tytöt juoksi lujaa kädet leveellä ja leikkivät elokuvan kilpalentokoneita.
Leivottiin tämän kauden ensimmäinen joulupasteija satsikin näin pyhän kunniaksi. Näitä olen syönyt pienestä pitäen aina marras ja joulukuussa. Täytteenä ihan perus jauheliha+riisi+muna. Parasta jouluruokaa ja hyvää väli- / iltapalaa. Tytötkin innoissaan auttamassa. Kun me kesällä muutettiin niin halusin keittiönpöydän olkaarin puolelle että mahtuu syömään kunnolla mutta keittiöön piti silti saada pöytä ettei olisi liian tyhjää ja silloin jo näin kuinka me lasten kanssa leivotaan näitä pasteijoita ja pipareita juurikin tämän pöydän äärellä. Se on vähän niinku likkojen työtaso missä salaatitkin pilkotaan..
Pikkasen ketutti tänään illalla kun yritin etsiä keskustasta parkkipaikkaa normaali kokoiselle autollemme! Ettei voi kuvitellakaan mitä luuseriparkkeeraajia liikenteessä oli, vai oliskohan kaikki just 18v täyttäneitä jakorttinsa juuri lunastaneita!?
Siis monta korttelia kiersin ja katoin et kunhan ihmiset vaan parkkeerais järkevästi niin kortteliin ois mahtunu ainakin 4 autoa lisää!! Nyt välimatkat oli jätetty yli metrisiksi molemmin puolin autoja joten hukkatila oli hurjan suuri!
Lopuksi löysin parkkipaikan ja sain nauttia hyvästä ruoasta 1r+k:ssä hyvien työkavereiden kanssa.
( gymin lastenhuoneen likat )
Ruoan jälkeen ketutust taas alkoi kun nenäni eteen parkkeerasi niin cooli pissis 1,5metriä alotusviivasta ja jätti vielä metrin takana olevaan auton väliin. Voi älyhoi seisoin ja voivotin... Eli yksi pissis vei kahden paikan! Eikö moisesta anneta sakkoja?
parkkialue alkaa siis siitä mistä kuva alkaa vasemmalla... riviin mahtuisi pari muutakin jos vain vähä tiivistettäisi eikä pelättäisi läheisyyttä!
Onneksi sentään nämä likat (ja ruoka)sai paremmalle tuulelle!
Illat pimenee niin äkkiä nykyään ja meillä se tarkoittaa että ulkona olo aika lyhenee. Jotenkin pimeessä ei oo yhtä kiva, vaikka huomenna voisikin halloweenin tai noh pyhimysten päivän kunniaksi käydä tuossa metsässä taskulamppu retkellä. . .
Tänään löydettiin Anttilasta legon eläinystäviä -50% ja hamstrattiin lahjalaatikkoon* ja itsellemme.
Ilta sujuikin siinä kun tytöt rakensi eri lego juttuja huoneessaan. Nepeltä sujuu jo tosi hyvin pikkulegojen rakentaminen mallista mutta Nalan kanssa tehdään yhdessä.
* Mulla on siis iso hylly jonneka ostan kun halavalla löydän leluja ja askartelu juttuja. Löydöt teen alennus myynneistä ja kirppareilta. Sieltä on sitten hyvä kaivaa synttärilahjoja yms kun tarve tulee eikä tarvitse kiireellä mennä etsimään ja stressaamaan. Tiedossa on suht hyvin lasten ystävien syntymäpäivät ja nyt on joulukin tulossa.
Omille lapsille on oma hylly jossa synttäri ja joululahjat odottaa. Mulla on myös kassillinen vaatteita, alus ja peruspaitoja ja housuja seuraavassa koossa Nepelle joita aina alennuksista hamstraan ettei tule kalliiksi eikä vaatteiden pituus lopu yllättäen. Nalahan luonnollisesti perii kaikki vaatteet siskoltaan...
Millaisia lahjoja te annatte lasten ystäville ja mikä on lahja budjetti? tätä mietimme kaupassa tänään törmättyäni ystävään joka pohti juurikin tätä. Itse siis pyrin antamaan mahdollisimman hyödyllisiä, kehittäviä tai järkeviä lahjoja. Legoista tykkään paljon ja kirjoista sekä elämyslahjoista esim uimaan/ leffaan/huvipuistoon . Minusta viisi euroa on hyvä lahja budjetti alle murkkuikäisille.
Tähän astisilla synttäreillä meillä on ollut ns "lahjakielto" sillä lapset ei ole vielä osannut odottaa lahjoja tai edes tarvinnut mitään. Elämyksiä on saatu lahjaksi ja se on ollut ok muuten ollaan pyritty siihen että kaikki saa tuoda vapaavalinnaisen summan kolikoita, kunhan se on iso kasa vaikka 10centtisiä arvoltaan euron, niin se on pienelle lapselle iso juttu. Sitten on säästytty turhilta krääsiltä ja on saatu muutama euro säästöpossuun. Viime kesänä Nalan vieraat sai osallistua Martti ponin vuokraukseen valinnaisella summalla, ja se oli hitti, kaikille lapsille kun oli siitä iloa!
Meillä oli tänään hyvän ystäväni kanssa leffa treffit. En olisi keksinyt parempaa seuraa kyseistä elokuvaa katsomaan. Suomalainen tuotanto, Leijonasydän. Uusinatseista jotka vannovat valkoisen suomen nimeen ja mulatti pojasta joka oli rohkeempi ku koko natsilössi yhteensä.
"Dome Karukosken elokuva Leijonasydän kertoo uusnatsiporukan itäsuomalaisesta johtohahmosta, joka rakastuu kiihkeästi. Uudella avovaimolla on tummaihoinen poika. Kasvaako uusperheen isä ulos ennakkoluuloistaan? Voittaako rakkaus vai kaveriporukan luoma paine? Entä miten käy pojan, joka saa isäpuoliehdokkaakseen uusnatsin? Leijonasydän on elokuva tärkeistä ja vakavista asioista, kuten suvaitsevaisuudesta. Sen huumori on yllättävää ja kulmikasta, mutta taustalla on myös isoja tunteita: romanttista rakkautta, rakkautta ystäviin, veljeen ja kasvavaan lapseen."
Näin kirjoittaa traileri.
Minuun elokuva osui ja uppos.
Alusta loppuun teos oli todella aito, realistinen ja ajankohtainen.
Siinä ei kaunisteltu mitään.
Tunteet oli pinnassa koko elokuvan ajan ja vaihteli laidasta laitaan.
Välillä vihan tunne oli niin voimakas että teki mieli karjua ja välillä taas nauroin ääneen.
Kohtauksessa jossa Mulattipojan eli Ramun tummaihoinen isä lateli faktat päin uusnatsin naamaa oli pakko taputtaa!
Kyyneleiltäkään ei vältytty. . .
Jos jotain kritiikkiä pitää antaa niin maahanmuuttajan/ tummaihoisen suomalaisen näkökulmaa ja elämää suomessa olisi ehkä vähä enemmän voitu näyttää ja avata syvemmin, nyt keskityttiin enemmän uusnatsejen elämään ja ajatusmaailmaan mutta ei kaikkea voi tunti neljäänviiteen änkeä..
Suosittelen kaikille katsottavaksi, pistää miettimään asioita!
Heti kun tulee dvd:lle ja kunhan siinä on englanniksi tekstitys niin katsotaan täällä kotonakin!
Kellot siirrettiin ja nyt eletään virallisesti talviaikaa. Sunnuntaina haravoitiin mökin piha talkoo meinigillä ja lapset auttoi reippaasti töissä. Yhdessä kun tekee niin työ maistuu paremmalta.
Pimeäkin tulee jo varhain ja saatiinkin kävellä metsänläpi autolle taskulamppujen avuin. Nepellä ja moffalla oli omat valot mutta Nalan huolehti musta.
Mä nautin kun illat pimenee, tosin ei tarvitsis vielä 18 maissa tulla pimeetä mutta kyllä se on myysigt kun saa sytyttää lyhdyt ja kynttilät jo illasta eikä sitte yöllä vasta!
Siitä on siis kymmenen vuotta kun ekan kerran tapasin itä afrikkalaiset ystäväni. Oli pikkujoulu vuonna 2003 kun minulla ja tyttöporukallani ei ollut tekemistä. Soitettiin ja etsittiin bileita jotka lopulta löytyi pahamaineisesta olympia korttelista jossa asuu opiskelijoita ja paljon ulkomaalaisia. Ennen tätä iltaa en ollut koskaan oikeestaan huomioinut tummaihoisia erityisemmin. Ihannemies oli tuolloin varmaan italialainen. Päädyttiin siis itä afrikkalaisiin bileisiin jossa musa paasas täysillä ja kaikki ihmiset liikkui sen tahdissa. Asunto oli opiskelijaboksi jossa tila oli rajattu. Tupa oli täynnä. Ihailin meininkiä ja sitä kuinka kaikki tanssi kaikkien kanssa ja kaikkien päällä. Tyyli oli intiimi ja muistan edelleen että siellä oleva tuttuni, suomalainen tyttö, jonka tiesin seurustelevan yhden huoneen miehistä kanssa( kenialainen) ei istunut käsikädessä sen poikaystävän kanssa eikä heitä häirinnyt tanssia muidenkin kanssa. Tämä oli yksi seikka joka sai minut ihastumaan siihen menoon. Se vapaus. Ilta käänsi tämän nuoren kuusitoista vuotiaan elämän suunnan.
Sen illan jälkeen vietin joka viikonlopun ja pikkuhiljaa myös viikonpäivät olympialla.
Ystävystyin porukkaan ja miesihanteenikin taisi tummua.
pikkujoulu look 2003
Muistan kuinka ihanaa oli kuulla swahilin kieltä ja yrittää elekielistä ymmärtää mistä kaikki puhuivat. Ystävämme eivät ole niin vieraskoreita että vaihtaisivat kieltä meidän ollesamme samassa huoneessa vaan usein sai muistuttaa että hey me suomalaiset ei tajuta! Mutta olen kiitollinen siitä sillä se on opettanut paljon siitä kielestä. He ovat ylpeitä kulttuuristaan.
Pikkuhiljaa minäkin aloin oppia ja nykyään ei lainkaan häiritse kun läppä lentää swahiliksi.
Tuolloin olimme kaikki nuoria ja opiskelijoita joten biletys kuului yhdessä oloon. Porukka oli tiivis ja tehtiin paljon yhdessä. Keksittiin eri retkiä ja aina oli hauskaa.
Tammikuussa seuraavana vuonna pelattiin bilistä silloisessa baarissa kyseisessä korttelissa, Kalles, ´kun Erik, Nepele kummisetä, istu ja lauloi biisiä joka miellytti korviani. Opin tuolloin pitämään reggae musiikista. Kyseinen biisi oli Erikin oma, ensimmäinen single jota hän työsti. Helmikuussa juhlittiinkin it´s the reggaen julkaisubileitä Party housessa jonne alaikäisenäkin pääsi helposti sisään.
Vuosi sen jälkeen kun tapasin ystäväni pääsin matkustamaan heidän mukanaan Tansaniaan. Sen jälkeinen afrikanmatkaus tarina löytyy täältä.
Ymmärsin ystäviäni vielä enemmän ja olin aivan myyty, se kulttuuri ja maa oli kiehtosi minua suuresti.
Paljon on näinä kymmenenä vuotena koettu yhdessä ja olen todella iloinen siitä että olemme edelleen ystäviä vaikka olemme aikuistuneet ja vakiintuneet eikä yhdessä hengailla enää niinkuin ennen.
Suurimmalla osalla on lapsia ja ovat naimisissa.
Olemme voivotelleet kuinka aika ei enää riitä näkemään toisiamme ja kuinka olisi kiva edelleen hengata yhdessä. Tuumasta toimeen perustin fb ryhmän meikäläisille ja buukkasin sairaalamme kerhohuoneen käyttöömme. Tänään oli siis jengimme halloween naamiaiset. Ja voi kuinka ihana olikaan hengailla taas tuttujen kanssa ja nähdä kuinka lapset juoksi ja temmelsi yhdessä koko iltapäivän. Kolmelta aloitettiin ja kahdeksan jälkeen sammui valot.
Jonskulla, eli poikaystävälläni, ei ole sukua tässä kaupungissa ja kiireet vie mennessään joten emme kerkee paljoa viettämään aikaa muiden afrikkalaisten parissa.
Siitä lähtikin tämä idea. Kokoonnutaan kerran kuukaudessa jolloin lapset saa leikkiä, me aikuiset jutella ja olla yhdessä. Tehdä kenialaista ruokaa ja kuulla paljon swahilin kieltä.
Lapsemme ovat ns puolikkaita. Puoliksi suomalaisia ja puoliksi kenialaisia. Suomessa kun asutaan niin on ilmi selvää että he ovat suomalaisempia mutta haluan että he saavat tutustua myös kenialaisiin juuriinsa pienestä pitäen ja tuntea sen omakseen. On tärkeää että he näkevät muitakin afrikkalaisia kuin isäänsä ja että puhuvat swahilia muillekin.
Tulee päivä jolloin ei ole cool olla erilainen ja silloin on suuri etu jos ei ole ainoa joka näyttää erilaiselta. Vertaistuki on kaiken a ja o. Se tekee terää myös itsetunnolle.
Haluan että lapsemme ovat ylpeitä puolikkuudestaan ja että he osaavat arvostaa molempia puoliskoja!
Blogi saa nyt pienen face liftin eli kohennetaan hieman. Ennen kirjotin vain itselleni, tai siis tytöilleni, enkä juuri seurannut kuinka moni kävi lukemassa saatikka että olisin mainostanut blogia missään. Nyt kolmen vuoden jälkeen ja kun kotikaupunkini bloggaajat ovat aktivoituneet niin päätin minäkin hypätä tämän junan kyytiin ja katsoa minne matka vie.
Pienen painostuksen alaisena vaihdan blogikielen suomeksi ja katson kuinka käy. Koen lukijani tärkeiksi sillä toivon että kommentoitte ja että saadaan keskustelua aikaiseksi sekä vertaistukea kehiin! Mulla ei ole siis hajuakaan ketkä te kaikki hiljaiset lukijat ootte jotka käytte piipahtamassa täällä. . . Rohkeasti vain kommentoimaan sillä minä en pure.
Näin blogin "uudelleen syntymisen" kunniaksi tarjoan teille kyselyhetken ! Onko kysyttävää vai kirjotanko edelleen itselleni ?
Idag har vi varit lediga. Solen har varit fram och vi har varit ute i gott sällskap.
Vi har bakat och hämtat (plast)pumpor till morgondagens halloween fest!
Funderar annars kring språket på bloggen. Då jag började skriva tre år sen så var bloggandet ännu inget finskt fenomen utan det var pop på svenskt håll. Nu märker jag att bloggläsarna bytts ut till finska ( iallafall de som vågar kommentera) och bloggandet har blivit en stor grej inom finskspråkiga världen. svenska bloggarna som är kvar har en tuffare värld att klara sej i om man vill ha många läsare och jag tror orsaken till det hela är instagram och twitter och alla dedär andra snabba lätta cyber ställena där man kan yttra sej. . . Är det någon som skulle plågas om jag böt språk till mitt andra inhemska!? Barnen förstår ju alla språken som jag kan så för dem spelar det ingen roll sen den dagen som de vill och kan läsa vad jag skrapat ihop om deras barndom. . . Annars också så tycker jag finska språket är så vackert och mångsidigt och skulle gärna försöka mej på att uttrycka mej på finska. Jag känner mej endå mer svenskspråkig och ser också därför språkbytet som en liten utmaning till mej själv. Även om min finska är stark så läser jag hellre på svenska.
Maame esin kirjotukset Ghanasta saa mut menemään ajassa takaisin ja muistelemaan omia reissuja ja kokemuksia. Hän kysyi myös mitä minun blogini iskulause nani kama mimi tarkoittaa joten päätin tehdä pitkän afrikka ja minä postauksen suomeksi.
NANI KAMA MIMI
Who is like me?
Olemme kaikki erilaisia, ainutlaatuisia. Ei ole toista samanlaista.
Sanonta on hokema mitä "systeri" yhdessä vaiheessa toisti usein.
Nairobi city park ja kahdeksantoista vuotias Jenni
Olin kuusitoista vuotias kun ensimmäisen kerran astuin jalallani afrikan maaperälle, Tansaniaan. Olen aina tykännyt matkustaa ja ihaillut eri kulttuureja. Lentopallo vuosinani matkustimme usein Italiaan mutta opsikeluaikoina tutustuin itä afrikkalaisiin ja sain mahdollisuuden kokea "afrikan" paikallisten siipien alla. Nyt kun katson kuvia ja mietin sitä ensimmäistä reissua niin olin todella nuori ja itseppäinen. Pukeutumistyylini oli huomiota herättävä ja ihoa esittelevä. Onneksi kasvoin aikuiseksi ja osasin pukeutua asiallisemmin jo seuraavalla reissullani... Sille matkalle jäinkin ja nyt 10 vuotta myöhemmin olen keskittänyt matkakassani aina itäafrikkaan. Halusin tietää enemmän millaista elämä olisi kaukaisella mantereella ja lähdin suorittamaan opiskeluni viimeistä harjoittelua Nairobiin, Keniaan. Mathari mental hospitaliin. Taisin olla ensimmäinen mzungu eli valkoihoinen joka oli sairaalassa työskennellyt. Sairaala sijaitsee aivan Matharen slummin juurella. Slummi on suurempi kuin kotikaupunkini... Sain asua kenialaisen ystäväni, Blazen perheen luona Ngarassa( kävelymatkan päässä keskustasta). Mathe eli mutsi hyväksyi minut heti tyttärekseen ja sain heti ensimmäisenä päivänä uuden perheen itselleni. Siskon josta tuli todella läheinen ja minun "partner in chrime". Kuljin matatulla eli bussilla muthaigan poliisiasemalle joka tosin näytti enemmän vajalta kuin asemalta, ja juoksin slaalomia leveän autotien ylitse sairaalalle.
Sairaalan hinnasto valkoisella taululla oikealla
Maximum Security unit jossa pahimmat potilaat joilla rikostausta
alareunassa näkyy sairaalan muuri ja takana alkaa heti slummi.
Löysin ystäviä kaduilta ja sairaalalta joiden kanssa vietin paljon aikaa.
Nairobin yöelämässä tuli viihdyttyä suurin osa öistä ja dj:t sekä bounceritkin tuli tutuiksi.
Kerran jopa pahamaineisen downtown reggaemestan Achieversin omistaja tuli hakemaan mut naapuri reggaebaarista kun kuuli että olin "väärässä " baarissa.
Ngaran pojat joiden kanssa istuttiin usein aamupäivää ja iltaa...
Ngarasn posse baby Philipin sedän Kimin työpaikalla, hengausmestalla marketin keskellä talomme lähellä
Dj Ranking Charlie ja Achieverin Mc, joka valitettavasti on menehtynyt, Achieversin sisäänkäynnin edessä. Vasemmalla vilahtaa purkkamyyjä, vammautunut pieni mukava mies.
näkymä Achieversin ikkunasta päiväs aikaan. Accra road. Aivan Rover roadin tuntumissa
Yllättävintä on että vaikka olen altistanut itseni monelle vaaralle niin minulle ei ole (vielä) tapahtunut mitään. Tai no ekana viikonloppuna Nairobissa, halloween juhlissa Village marketissa minulta pöllittiin kännykkä tanssilattialta ja jouduin itse suunnistamaan ventovieraan pojan saattelemana(matatun kyydillä) kotia keskellä pilkkopimeää yötä kun en saanut "siskooni" yhteyttä enää puhelimella enkä tuntenut kaupunkia vielä lainkaan. Onneksi tielleni on osunut vain ystävällisä ihmisiä eikä pahemmin ole koskaan käynyt. Kyseinen poika on edelleen tuttavani.
Vuonna 2007 kun presidenttivaalit meni pipariksi ja maahan meinasi syntyä sisällissota, heimosota syntyikin kikuyujen ja luojen välille, mulla oli taas suojelusenkelit matkassa mukana. Olimme ystävien kanssa luolandissa Kakamegassa soittamassa , mä olin enemmänkin groupie, joulupyhän. Olin päättänyt lähteä ystäviäni ennen takaisin Nairobiin ja samana iltana kun bussini saapui pääkaupuniin niin vaalitulokset julkaistiin ja mellakat alkoivat. Ystäväni Kakamegassa jäi loukkuun kahdeksi viikoksi ja joutui pakenemaan luoteja ja mellakoita.
Itse olimme turvassa mathen luona. Tosin meidänkin talon takana sijaitsi Nairobin huonomaineisin katu, river road, jossa ammuskeltiin.
Sotilaat vartioi katuja ja kioskeista loppui muona.
Pelkäsin ystävieni puolesta sillä suurin osa ystävistäni asuu ja elää rajuilla alueilla jossa mellakat oli pahimmillaan.
Kun mellakat hellittivät viemme pakolaisleirille ruoka apua.
Kakamega
Mombasassa eli rannikolla olen käynyt paristi ja viihtynyt aina parisen päivää sitten alkaa taas kaipuu Nairobiin.
beachboyssit, minä ja ranta akrobatiaa.
2011
Matkustan yleensä yöbussilla säästääkseni aikaa. En pelkää komentaa kuskeja hiljentämän kun he ajavat tuhatta ja viittä sataa huonoilla teillä.
Olen reissanut autossa/bussissa Tansanian Arushasta, pelottavalla "laivalla" Viktoorian järven yli Bukobaan ja Ugandan puolelle josta Nairobin kautta takaisin bussilla Arushaan. Nairobista yöbussilla yksin rajan yli Tansanian Musomaan ja takasin.Joten tiet on tutut.
2006 sain aivan ihanan mahdollisuuden matkustaa matatulla, työkaverini Susanin serkkujen luokse Maralaliin eli Samburujen (maasai) maahan pohjoisempaan Keniaan.
Yövyimme Safari lodgeissa ja sain ihailla maasai miehiä läheltä! Söimme aamiasta apinoiden ja seeprojen kanssa ja tutustuttiin maisemiin joissa valkoinen maasai elokuva kuvattiin.
Samburu land
Kaikkea olen kerinnyt kokea tuossa kauniissa maassa ennenkuin tapasin mieheni*. Hänet tapasin täällä suomessa ja hän oli onneksi kotoisin maasta jonne sydämeni olin jättänyt.
Reissut Keniaan on hänen tavattuani rauhoittuneet, tai sanotaanko että reissut ovat nyt äitihahmona vähä erilaisia.
Olen tyytyväinen että minulla on oma perhe ja omat ystävät siellä sekä oma elämä jota mieheni ja lapseni ovat rikastuttaneet.
Olen iloinen että tunsin maan, kulttuurin ja ihmiset ennenkuin tapasin mieheni.
Toivon pian pääseväni takaisin, mieluiten pidemmälle visiitille.
Tahtoo vaan liput olla paljon kalliimpia neljälle hengelle kuin yksin matkatessani...
2011
*mieheni on oikeesti vain avopuolisoni... sormuksia odotellessa...
