motivaatiolla tuloksia

Välillä, tai itse asiassa suht usein, tulee mieleen että "tästä haluaisin kirjoittaa blogiin" mutta sitten en jaksa nostaa läppäriä esiin. Hah laiskuuden huippu ja syy blogini hitaaseen kuolemaan. Tämä onkin sopiva aasin silta aiheeseen joka sai minut tänään blogin pariin. Hauskintahan tässä on ehkä se että kirjoittelen aikalailla itselleni sillä epäilen että ne ihanat sielut jotka täällä ennen kävi piipahtamassa ovat jo kauan sitten siirtynyt eteenpäin (ellette ole niin moikatkaa ihmeessä kommenttikenttään käyneenne täällä ja ilahduttakaa minua)


Iina  (klick) kirjoitti siitä kuinka saavuttaa määränpäänsä kun vaihtoehtoja ei ole. Tämä onkin mielenkiintoista sillä koen myös että jos tavoitteeni ei ole kohdillaan niin panostan myös sen mukaisesti. Ellei tavoiteltava asia ole tarpeeksi tärkeä minulle tai jos löytyy sopiva vaihtoehto niin sitten voin hyvinkin löysätä asiassa, juuri niinkuin Iinakin avasi tätä asiaa. Hänen tekstiä lukiessani tuli oma tilanteeni mieleen.

Kun (vihdoin) päätin lähteä opiskelemaan silloin viisi vuotta sitten olin määrätietoinen ja tavoitteeni oli selvä. Omassa mielessäni minulla ei ollut vaihtoehtoa vaan kouluun oli päästävä ja heti. Koulut ei ottaneet (tietenkään) sisään sillä hakuajat oli umpeutunut jo puoli vuotta aiemmin, silti en antanut periksi vaan löysin reitin sisään. Olen puskenut kaikki nämä vuodet eteenpäin todella määrätietoisena ja ujuttanut itseni myös ylemmälle luokalle jonne en oikeasti edes kuulunut, sillä olen halunnut suorittaa tuplatutkintoni tietyn ajanjakson aikana. Tämähän ei tietenkään ole ollut mitenkään se helpoin tie mutta päättäväisenä olen nähnyt usvankin läpi valonpilkahdukset. Sama koskee työkuvioitani tämän opiskeluajan aikana, olen määritellyt työkuvioni niin että saan maksimoitua kokemukseni ja vienyt ammattiminääni monta kilometriä pidemmälle.


Opiskeluvuodet ovat olleet rankkoja, niinkuin aiemmin teksteissäni on käynyt ilmi, mutta nyt vihdoinkin, kun kaikki teoria ja kokeet on hoidettu alta pois ja jäljellä on enää kolme harjoittelua, oloni on kevyt. Aloitin viimeisen synnäri harjoitteluni tällä viikolla, sielläkin tavoitteeni on selvät. Koko kesän olen odottanut tätä sykysä ja iloitsin suuresti kun tämä viikko koitti ja sain korkattua viimeisen lukukauteni AMK:ssa. Mielessäni olen jo elänyt tämän syksyin monen monta kertaa. Oloni on kevyt sillä tiedän tasan tarkkaan mitä minun on enää tehtävä, ei enääkysymysmerkkejä tai epävarmoja harjoittelupaikkoja vaan selvät sävelet joita saan ruksata tehtäväksi ja nauttia siitä kuinka check boxit täyttyvät ja vähenevät.

20 päivä joulukuuta on viimeinen määränpääni tällä reissulla ( sillekään siis ei ole vaihtoehtoja minun maailmassani). Silloin saan paperini käteen ja pääsen aloittamaan uutta jaksoa elämässäni. Juhlapaikkakin on jo varattuna hehheh. Joten todettakoon että "if there is a will, there is a way".

Kätilönä keniassa, Sectiot

Sillä emme voineet monitoroida sikiönsydnääniä jatkuvalla syötöllä ( KTG laitetta ei ollut) oli sairaalalla matala kynnys operoida. Jos sydänäänet olivat yli tai ali viiterajojen tunnin tiheän seurannan aikana oli sectiopäätös taattu, tai jos synnyttäjällä oli taustalla kohtuleikkaus (sektio yms) josta kohdussa arpi ei uskallettu antaa hänen synnyttää alakautta kovan kohtupaineen vuoksi(kohtu voisi revetä ja olla kohtalokas sekä vauvalle että äidille). Tämän vuoksi noin puolet synnytyksistä olivat sectioita. Tiistait ja torstait olivat elektiivisiä sectio päiviä. Pre labourwardin yhteydessä on leikkaussali ja tiimi valmiudessa ympäri vuorokauden. Itse keisarinleikkaus ja valmistelut siihen olivat suht samat kun suomessakin. Tosin gyne poisti kestokateterin jo leikkaussalissa jotta äidit mobilisoituisivat nopeammin leikkauksen jälkee. Koimme että äidit olivat liian heikkoja jaloistaan kun rakko tuli täyteen ja monesti oli turhan huterat jalat joita tuettiin vessaan. Johtava gynekologi oli onneksi todella vastaanottavainen uusille ideoille ja pitkän keskustelun jälkeen kokeiltiin jättää katetri 6h leikkauksen jälkeen jotta äidit saisivat palautua kunnolla. Kokeilu meni hyvin mutta en ole varma kuinka siellä nykyään toimitaan. Leikkaukset tehtiin spinaalipuudutuksessa ja äiti sai nähdä vauvan ennenkuin se vietiin vauvapöydälle viereiseen huoneeseen kapaloitavaksi.

Oli tärkeää näyttää äidille vauva ja tämän sukupuoli leikkaussalissa, kuultiin tarinoita äideistä jotka eivät hyväksyneet vauvaansa omakseen sillä sukupuoli ei ollut sitä mitä olivat olettaneet. Tälläisiä tapauksia välttääksemme n'ytimme siis kaikille vauvojen haarvälin ennen siirtymistä hoitopöydälle.

Kun äiti oli valmis leikkurista hänet siirrettiin pre labour wardiin sänyynsä. Tapana oli jättää vauva kapaloituna lämpölampun alle hoitopöydälle kunnes äiti sai tunnon takaisin jalkoihinsa puudutuksen jälkeen. Keskustelimme Kangaroocare menetelmästä ja sen hyödyistä henkilökunnan ja johtavan gynekologin kanssa ja saimme sittemmin viedä vauvat suoraan äidin viereen ihokontaktiin hänen palattua sänkyynsä.

Jotkut äidit vieraksuivat tätä, lähinnä ne äidit jotka oli sektoitu ennemmin ja "tottuneet" lepohetkeen leikkauksen jälkeen. Kuitenkin äidit ottivat vauvan luokseen ja saivat imetyksen aloitettua entistä aiemmin.

Sectio äidit olivat n. kolme päivää osastolla seurannassa ja hoidossa leikkauksen jälkeen. Keisarinleikkaus maksoi n. 500euroa joka on hintava summa Keniassa. Hintaan kuului nuo kolme osastopäivää general roomissa, eli jaetussa kolmen hengen huoneessa. Kymppi lisä hintaan per yö niin sai oman huoneen.