Tiesin jo ala-asteen lopulla että minusta tulee mielenterveys hoitaja. Suuntasin siis opintoni siten että ysi luokan jälkeen hain suoraan ammattikouluun lähihoitajan papereita saavuttamaan. Luokallani tapasin nykyisen hyvän ystäväni, Nalan kummitädin, jonka kanssa taiottiin koulusta mielenkiintoinen paikka. Koulu sijaitsi aivan psykiatrisen sairaalaan vieressä joten oli helppo pitää fokus tavotteissa. Opiskeluvuosia oli kolme ja harjoittelupaikkoina lastentarha, vanhuspuoli, kuntoutus ja sitten suuntaavana vuonna mielenterveys/päihdetyö harjoitteluja kaksi.
Viihdyn hyvin sekä lasten että vanhusten kanssa eikä minua häiritse ulosteet tai muut eritteetkään. Kuntotusharjoittelun tein psykiatrisella, työterapiassa jossa potilaat ja avohoidon asiakkaat käyvät päivisin. Sen harjoittelun jälkeen sain kesätöitä samasta talosta, osasto yhdeksän, akuutti psykogeriatrinen osasto. Sama jolla olen nytkin. Tosin nykyään osaston nimi on nelonen.
Jotenkin mua on aina kiehdonnut haasteet ja outoudet eikä ns tavallinen psykiatria ollut tarpeeksi haastavaa joten ensimmäisen psyk.harjoittelun pääsin tekemään Oikeuspsykiatriseen sairaalaan täällä kotikulmilla. Olin naisten suljetulla vastaanotto osastolla. Siellä opin paljon. Voin sanoa että suurimman osan olen siellä oppinut. Työporukka oli mitä mahtavin ja heillä oli kokemusta ja tioetoa jota mielellään jakoivat kanssani. Kyseisessä sairaalassa hoidetaan psykiatrian vaikeimpia potilaita joita kunnissa ei "pystytä hoitamaan" sekä sielä tehdään mielentilatutkimuksia ihmisille jotka ovat tehneet rikoksen ja joita tutkitaan ovatko he syyn takeettomia eli mielisairaita. Tämä paikka oli todella mieluinen ja jäinkin sinne kesätöihin sekä pariksi vuodeksi töihinkin kunnes maha kasvoi ja äitiysloma häämötti.
Olin jo kokeillut kaikkia minua kiinnostavia psyk puolen paikkoja kun oli aika viimeisen harjoitteluni. Tämän harjoittelun jälkeen olisin valmistunut lähihoitaja.
Vuotta aiemmin olin ensimmäistä kertaa käymässä itä afrikassa ja tiesin että halusin palata sinne joten järjestin ystävieni avuin asumispaikan ja stipendin harjoitteluun Kenian ainoaan mieleisairaalaan Nairobissa. Niinkuin jo tiedättekin niin se reissu oli tärkeä monella tavalla. Vaikka sairaala olikin viisi kertaa suurempi(potilas luku) kuin vastaavat täällä suomessa niin se ei tuntunut siltä. Pääosin tein töitä drug rehab unitissä jossa nuoria miehiä. Näin kuinka he karkasivat aitojen ylitse viereiseen slummiin ja hakivat sieltä ruohoa jota polttelivat hoitajilta salaa. Ruokaa potilaat saivat kerran päivässä sekä maitotetran ja voileivät välipalaksi. Vieraita kävi ja he toivat usein ruokaa. Kuulemma riisinkin voi keittää ruohossa josta sitten potilaat saavat "tarvittavansa thc satsin".. Omaisetkaan eivät siis aina tue kuntoutumista vaikka siitä joutuivatkin maksamaan. Hoitajat olivat ammattiluokkaa ja aivan ihania. Susanista kerroinkin jo aiemmin, hän joka vei minut Samburulandiin ihailemaan maasai heimolaisia. Hoitajilla oli "lotat"päässä eli valkoiset pikku"lakit" joita suomen Lotat käyttivät aikoinaan. Minulle riitti että ostin supermarketista valkoisen pitkän työtakin.
Olin myös Maximun security unitissa muutaman viikon, osasto vastaa meidän oikeuspsykiatrista. koko sairaalassa oli iso hoitaja pula joka korvattiin opiskelijoilla joita olikin monen monta. Maximumilla tutustuin nykyiseen hyvään ystävääni Lewiin joka oli myös harjoittelujaksolla. Hänen kanssaan pelastettiin yksi ykisnäinen nainen joka löydettiin kuristautumasta omiin lakanoihin. Kerittiin saada huoneen ovi auki ajoissa. Kyseinen nainen oli rampa, vihattu ja pienikokoinen. Hän oli maximum sec. osastolla sillä oli tappanut lapsensa. . .
Sillä osastolla näin ensimmäisen kameleontinkin.
Oli kumminkin jännä huomata että vaikka kenian potilailla lääkitys oli se mitä täällä käytettiin 80 luvulla ja jonka kanssa ei tulisi olla auringossa niin he osasivat iloita pieniä asiotia. Osastoilla tanssittiin ja laulettiin. . . Masentuneisuuttakin oli mutta pääsääntöisesti kaikki jaksoivat olla mukavia. Toisin kuin täällä koti suomessa.
jäin äitiyslomalle Neppe mahassa ja sen jälkeen olenkin tehnyt kotipalvelussa töitä aina kun hoitovapaat alkanut. En ole vielä valmis kolmevuorotöihin mutta viime vuonna alkoi jatkuva ajaminen ja avainten muistaminen pännimään joten hakeuduin takasin psykiatriselle yöhoitajaksi. Vaikka viihdynkin täällä todella hyvin niin mietin mitä muuta voisi nähdä ja kokeilla. Jo kun jäin Nepen kanssa kotia mietin uranvaihtoa tai ainakin suuntautumisen vaihtoa mutta mikään muu ei ole vielä loksahtanut ja tuntunut kiinnostavalta. Haluaisin jatkaa opiskeluja ja valmistua sairaanhoitajaksi mutta kun sillä ei ole niin suurta eroa täällä suomessa että olenko sairaan vai lähihoitaja niin ei kiinnosta uhrata kolmea vuotta opiskelubudjettiin... Ulkomailla olisi parempi olla sairaanhoitaja joten kait mä sen jossain vaiheessa luen.
Mitä tehdä kun on saavuttanut unelmansa jo 18 vuotiaana eikä keksi uutta ura unelmaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti