jälleen viimetingassa simanteossa

Instagram paljastaa että vappu pääsi tänäkin vuonna yllättämää. Jotenkin huhtikuu on vaan vilahtanut ohi silmien enkä ole uskoa kalenteria kun se sanoo et jo sunnuntaina on toukokuun enaimmäinen. Noh lasten rakkolat on sen verran kuivuneet jotta kauppaan päästiin hakemaan muutamat puuttuvat ainesosat. Vielä kerkee sima käymään juhlapäovään mennessä. Vaikken simasta niin välitä on sitä lasillinen saatava munkin kaveriksi vappuna. Tänä vappuna poiketaan kaikista traditioistamme ja vietetään se pääkaupungissa Naten kummeilla. Viemiseksi sopii siis mainiosti tuo vappujuoma.

pilkukkaat lapset

Samalla kun minä nautin naisten seurasta pääkaupunkiseudulla niin miea hoiti vesirokkoaia muksuja kotipuolessa. Sen taudin ainut hyvä puoli on ettei sitä enempää kuin kerran tarvi sairastaa. Pilkukaitta ovat lapsemme mutta todella reippaita potilaita mitä ny Natte vähä valvottanut eikä rakkulaisella suulla ruoka maistu mutta muuten suht ok. Parasta on että ollaan jo parin päivän päästä selätetty koko sairaus ja saatu se pois elämästä. Ihmeen monta vuotta meni ennenkuin se tarttui ja onneka kaikilla kolmella ollut eikä saikkuviikkoja oo kertynyt montaa. Onneksi tälle lomaviikolleni ei ollu sen suurempia suunnitelmia mutta ens viikonlopuksi ajetaan taas pääkaupunkiin, yoain nyt koko perheen voimin vapunviettoon!

Lohjalla

Vietin viikonlopun Lohjalla kera rakkaiden ystävieni. Viikonloppu on lyhyt aika mutta aina todella tehokas. Uudeksi jutuksemme tapaamisillamme on tullut eri kaupunkien escape roomit. Seinäjoella tehtiin postihuone ja Helsingissä lauantaina pelastettiin itämeri öljykatastrofilta "arcipelago" huoneessa. Nuo huoneet saa todellakin adrenaalinin pumppaamaan ja tehtävään uppotuu helpolla. Jälkipuintikin on siistiä ja se hoidettiin ravintola cantina westissä jossa hyvä ruoka maistui. Helsingissä ei ollut tarkoitus hengata mutta escape room sijaitsee ihan keskustassa joten käveltiin ympäriämpäri hetken aikaa. Vaikken helsingistä niin välitäkään asuinpaikkana niin on siellä todella kauniita taloja! Ihanaa että vanhat talot ja rappukäytävät on pidetty kunnossa ! 

Piian, Mintun ja Sarin kanssa ollaan tunnettu jo kymmenen vuotta. Tapasimme vantaan hotellin aulassa ja tutustuimme. Ventovieraista tuli aika heti ystäviä ja parin viikon yhteisen ilmastointiloman jälkeen he ovatkin tätkeä osa elämääni. Elokuussa onneksi likat jo tulevat meillepäin, on kiva tietää että pian kokoonnumme taas maan eri nurkilta.

Lökäpökät, lenkkikengät ja hyvä ruoka kuuluu tietenkin asiaan. 

Piian punaviinikastike oli nii hyvää ettei sitä saa tippaakaan tuhlata

påtänd

Koulutyöni josta mainitsin edellisessä kirjoituksessani on päihdetyön kurssille. Yksi osa oli lukea kirja, minä valitsin kirjan jonka olen lukenut jo ylä asteella Melwin Burgessin "junk" tai "påtänd" ruotsiksi en tiedä onko suomennosta kun en löydä netistä. Kirja kertoo kahdesta 14vuotiaasta jotka karkaavat kaduille kotiolojen ollessa kurjat. En kerro kirjan tarinaa teille sillä suosittelen sitä luettavaksi enkä halua pilata sitä iloa. Kirja on helppo lukuinen ja joka kappale on kirjoitettu eri henkilön näkökulmasta joka vie tarinaa hyvin eteenpäin. Aivan niinkuin kaikki huumetarinat niin tämäkin alkaa iloisesti ja pääosat tuntevat olevansa kuninkaita, kunnes päihdeongelmat ja riippuvuus on eskaloitunut siihen pisteeseen että heroini on se kuningas ja he sen palvelijoita. Nyt kun luin kirjan äitinä ja tiedostaen tämän maailman jossa  huumeita on joka nurkan takana tarjolla huoli nousi omia lapsia kohtaan. Kuinka kasvattaa heitä niin hyvin ettei huumeet ikinä houkuta? Aina ei ole kasvatuksestakaan kiinni lähteekö lapsi kapinoimaan huumeilla. . . Oman äitini kauhuksi voin kertoa että minulle on nuorena tarjottu ruohoa ja pillereitä. Vaikka porukka ympärilläni veti pillereitä niin minä kieltäydyin. En edes tiedä miksi, tai siis siinä oli ryhmäpainetta ja napit suoraan tarjolla, olisihan siinä ollu helppo napata yksi naamaan mutta olen niin ylpeä itsestäni että pidin pääni vaikka mua oltaisi painostettukin, ja minä olin todella kapinoiva nuori joten näin jälkeenpäin ihmettelen kuinka päätin olla erossa huumeista. Selventääksi tätä ei siis tapahtunut joka viikonloppu eikä mitenkään jatkuvalla syötöllä mutta tietyissä ympäristöissä aina joskus... En polttanut tupakkaakaan vaikka kuudennella Laihian avoimilla, jossa usein vietin aikaa kaverini kanssa, jengi sitä veteli menemään ja lupasivat opettaa tekniikan "heevoonen". Alkoholia join aivan liian nuorena, onneksi se riitti kapinoimaan ja helpottamaan teiniangstiani. Kunnes kuustoista vuotiaana tulin järkiini ja tajusin että minulla on yhtä hauskaa ilman sitäkin enkä enää sietänyt viinan makua saatikka sokerilitkuja tai kaljaa joten jätin alkoholin pois mutta jatkoin biletystä. Eilen kun luin vanhoja päiväkirjojani niiltä ajoilta niin voin vain todeta kuinka ihanaa että ne ajat on ohi mutta toissaalta nekin oli koettava. Isäni muistutti ettäviisiitoista vuotiaana mielipiteeni elämästä oli että" elämä loppuu 24 vuotiaana joten se on vaan bailabaila siihen asti" Mietin vain että jos olisin ollut heikompi olisin ehkä tarttunut tarjottaviin aineisiin ja kenties joutunut kierteeseen ja riippuvaiseksi? Itse uskon, niinkuin tutkimuksetkin jo todistavat että geeniperimällä on asiaa siinä kuinka helposti tulee riippuvaiseksi jostain. Riippuvuuksiahan on monia, huumeet ja alkoholi mutta myös ostos-, seksi-, peli-, ruokariippuvuus. On surullista todeta että kirjan tarina voisi olla kenen tahansa ja maailmassa on vuosien saatossa tapahtunut kirjan tarina useasti. Minäkin olisin voinut olla Gemma. On ihmisiä jotka pyöri samoissa paikoissa kanssani nuorena ja jotka silloin oli kuninkaita he ovat nyt kymmenen vuotta myöhemmin palvelijan paikalla josta eivät pääse pois. Näen heitä aina välillä ja säälin heitä. Kaiken kokemani jälkeen ainut paheeni on sokeri ja sen kanssa taistelen päivittäin...

brunnsi kera ystävän

Pauliina on lapsuudenystäväni ja ihminen joka on ollut mukana liki kaikessa varttuessani. Tutustuttuani afrikkalaisiin ja kun lentisjoukkueemme hajosi emme nähneet vuosiin mutta kun esikoinen lillui mahassa tiesin heti kenet haluan kummitädiksi ja siitä ystävyys taas lähensi meitä. Jo nuoresta esiteinistä meillä on ollut tapana kirjoittaa runoja lahjaksi toisillemme ja nyt aikuisina syntymäpäiväperinteeksi on muodostunut kahdenkeskeinen ravintolareissu. Merkkipäiviemme erotus on reilu kuukausi joten ajanpuutteen vuoksi nykyään skåålataan molemmat saman annoksen äärellä. Tänään kilisteltiin kombuchalla cafe Raawkassa jossa tänään tarjoiltiin brunssi. Raakaruokabrunssi. Oli todella hyvää ja kevyttä, tuli täyteen muttei ähkyksi. Kahvilan väki sai kyllä meidän pöydältä täys pojot. 

Kotiinviemiseksi ostin itselleni raaka minttusuklaakakun palasen. Aivan taivaallisen hyvää eikä läheskään yhtä syntistä kuin ei-raakakakku... 

On mukava todeta että voimme olla ystäviä vaikka elämämme ovat todella erilaiset. Silti ajattelemme monista asioista samoin   Lapsille en voinut kertoa minne  tai kenen kanssa olen menossa sillä seuralaiseni olisi kelvannut heillekin. Onneksi likat oli naapurissa leikkimässä eivätkä edes huomanneet mun poissaoloani. 

teatteria ja hölinää

Päässä pyörii paljon ajatuksia, moni niistä myös aiheena blogiin mutta ison kouluprojektin deadline painaa päälle eikä se motivoi lainkaan joten on hieman ahdistunut olo sen suhteen. Mutta minä olen tunnettu siitä että teen koulutyöt iltana ennen joten kyllä minä tämänkin kunnialla saatan maaliin. Tänään olin vanhempieni ja tyttöjen kanssa suomenkielisell' teatterilla katsomassa Ronja ryövärintytärtä. Esitys oli tosi hyvä ja lavasteet huiput. Teatterissa onkin kiehtoavaa juuri se kuinka pienillä jutuilla saa näyttämölle eri kohtauksia. Ollaan tässä jo jokunen viikko luettu paksua A. Lindgrenin Ronja ryövärintytär kirjaa aina yksi kappale ennen nukkumaanmenoa joten tämä teatteri sopi hyvin tähän saumaan. Lapsetkin tykkäsivät esityksestä ja saivat tavata Ronjan esityksen jälkeen ja kiittää esityksestä, vaikka sen kiitoksen verbaalisesti toimittikin minä kun likat seisoi ujoina vierelläni. Ollaan viime vuosi luettu vain kappalekirjoja joissa menee viikko tai muutama kunnes kirja on luettu. Ihanaa kun lapset ovat jo sen ikäisiä että jaksavat kuunnella. Nathankin on mukana kuuntelemassa mutta hän ei jaksa lukea kuvakirjojakaan joten hän duunaa jotain pallohommia siinä lukiessani, mutta ajattelen että kyllä se siinä samalla kuuleekin. Äiti sanoi että oltiin viimeksi 1993 katsomassa Ronjaa samassa teatterissa, kaivoin kotona päiväkirjani esille ja siellä kolmannella sivulla olikin näytelmästä merkintä.

Olen ollut tuolloin eskarissa. Samalla kun kaivoin tuon elämäni ensimmäisen päiväkirjan esiin jäin myös lukemaan niitä 20 muuta jotka samassa paikassa säilössä. Voi juku sitä teiniangstia ! Kirjotin päiväkirjaa eskari ikäisestä aina seitsemäntoista vuotiaaseen saakka. Sen jälkeen on jäänyt vähemmälle ja vain hajanaisia tekstejä. Pidin myös tekstarikirjaa teininä, jonne kirjoitin kaikki saamani tekstiviestit. Niitä on kans tuhansia sivuja, sillä yläaste oli tekstareiden kulta-aikaa. Osaan edelleen näpyttää vanhanaikaisella nokialla tekstarin katsomatta luuria. Paljon kätevämpää kuin nämä nykyajan näytöt joilla ei voi kirjoittaa yhtä vapaasti. Luettuani muutaman päiväkirjan voin vain todeta että elämässä olis voinu mennä paljo paskemminkin ja olen niin tyytyväinen lopputulokseen. Avaan asiaa hieman enemmän toisessa kirjoituksessa jossa kerron kirjasta jonka luin tuota koulujuttua varten. Tuttu kirja minulle ylä asteelta mutta se on hyvä ! Nyt on pakko painaa pää tyynyyn kun kello on jo puoli yksi!!

Puumanainen unissani sekä järjettömät univelat

Ajattelin paljastaa hauskan ja nolonkin unen jota näin äsken yövuoron jälkeen. Herättyäni mua vaan nauratti. Unessa olin Suomen suosituimman pop artistin, vasta 17 vuotiaan Robinin tyttöystävä ! Robin on kieltämättä hemmetin hyvä artisti ja kaikintavoin ihana poika jolla jalat näyttäisi olevan aika vahvasti maan päällää. Mitään salaista, tai julkista, ihastusta minulla ei kyllä häneen silti ole, mutta ehkä lasten Robin poppaukset on jättänyt jälkensä mun alitajuntaan kun kerran uniini hänet päästin. Hauskinta oli että minä ja poikaystäväni Robin hengailtiin tämän kotona, eli siellä jossa hänen vanhemmat ja sisarukset asuvat! Mukava perhe hänellä kyllä oli unessani. Hahaha vieläkin huvittaa tuo uni. En edes muista olinko kaksitoista vuotta häntä vanhempi myös unessani vai nuorruinko teiniksi. . . Eikä sillä niin väliä. Hassun hauska uni kumminkin oli. 

Tänään valvon neljännen yön, todella vähäisillä unilla. Syy siihen on byrokratia. Nallalle puhkes viikonloppuna vesirokko joten emme voi viedä häntä hoitoon. Mulla alkoi juuri silloin neljän yön työputki ja miehelläni on 7-15 työ. Työnantajamme ei salli molempien vanhempien olevan kotona yhtäaikaisesti sairaan lapsen kanssa( ellei siis ole vapaapäivät kyseessä) joka käytännössä tarkoittaa että minä valvon 11 tuntia töissä ja tuun rättiväsyneenä kotia. Autan muun perheen valmiiksi ja paipatan heille hyvät päivät. Katan sairaalle viisivuotiaalle aamupalan, lataan koneelle buu klubbenin pelisivun ja youtuben lastenohjelmat. Jutellaan ja halitaan tyttären kanssa. Hän jää aamupalalle, pelailee, piirtele, katselee lastenohjelmia tai tanssii minun nukkuessani. Lupa on herättää jos pelottaa, jotain tapahtuu, tulee nälkä yms... Viimeistään neljän tunnin unien jälkeen herään kun esikoinen tulee koulusta ja katan heille ruokaa pöytään. Päänsärky piinaa ja yritän vielä nukahtaa mutten kykene. Lapset on ulkona leikkimässä jo kavereiden kanssa mutta mä en saa enää unta. Miehen tultua kotia saan ottaa rennosti mutta ei uni tule vieläkään. Näillä eväillä on todella huono työkunto enkä luota päähäni lääkekaapilla, onneksi työkaveri on toivottavasti skarpimpi. Minusta ei ole kenellekään hyvä tämä järjestely. Ei kipeelle lapselle, mieti jos Nathan ois kipee silloin en saisi nukuttua kuin hänen päikkäreiden ajan, ei vanhemmille joilla kova unenpula eikä työnantajalle sillä työntekijä ei ole 100% työkykyinen. Silti näin on asiat ja näillä mennään... 

uintiystävälliset cornrowt

Esikoisen luokka oli uimassa aamupäivällä ja neiti tuli iloisena kotiin kertomaan että saa ensi kerralla, tokalla luokalla, uida syvimmässä päässä ja hypätä trampoliineilta! 

Uimaharrastus olisi kiva ja pyrin kyllä ilmoittamaan molemmat neidit uimakouluun kesäkuuksi. 

Ainut miinus koko uimahallitouhussa on yhdistelmä kloorivesi ja afrohius. 

Hius on valmiiksi kuiva ja vaatii kosteutuksen ja hyvän hoidon. Ellei klooria pese kunnolla pois hiuksista niin se tekee hallaa. Koulujumpan aikana ei jää aikaa hiushuollolle uinnin jälkeen, valitettavasti! En voi vaatiakaan että seitsemän vuotias osaisi pestä ja huoltaa kutrinsa kunnolla, varsinkaan kiireessä. Eli foorumeilla on käyty keskustelua siitä mikä suojaa hiusta parhaiten. Uimalakki, hyvät öljysessiot iltana ennen uintia sekä letit. 

Eilen sitten öljyttiin ja huollettiin hiukset ja letitin cornrowt suojaamaan tämäpäiväistä uintia. 

Letitin vain puolipäähän ja takaa jaoin osioihin ja letitin normiletit. 

Neiti itse tykkää todella paljon ja liehauttaa hiuksiaan peilin edessä. Koulukavereiltakin oli tullut kehuja, se on kiva sillä se boostaa hyvääfiilistä omista hiuksistaan jotka erottuu ystävien hiuksistaan.l

kesä on jo nurkan takana..

Kalenteriin on jo merkitty kevätjuhlia ja kesälomaviikot. Hassuinta on ettei niihin edes ole montaa viikkoa enää, kesä on aivan nurkan takana. Kesällä teen vain 78% töitä jotta saisin viettää mahdollisimman paljon aikaa muksujen kanssa. Heillä on kolmen kuukauden loma edessä jälleen. Ollaan aina jaksotettu kesämme niin että lapset ovat kotona koko  kesän ja minulla, miehellä ja vanhemmillani on lomat lomittain. Lapset viettävät kesällä paljon aikaa mökillä ja heille kertyy hyviä kesämuistoja. Vuorotyön hyvät puolet tulee tässäkin esille kun saamme hyvin aikaa koko perheelle minun vaihtelevien työvuorojeni vuoksi joten vaikka lomamme meneekin ristiin saamme silti yhteistä aikaa. Nalani odottaa tietenkin kuusivuotispäiväänsä joka on ihan kesän alussa ja suunnittelee juhliaan. Itse en käsitä että Natte täyttää pian jo kaksi vuotta! Perus, juurihan hän syntyi reaktio.

 

Kevät on näyttänyt parhaat puolensa meille ja ollaan vietetty päiviä pihatöitä tehdessä lasten leikkiessä vieressä. Pyörät on kaivettu esiin ja käytetty niitä pyörälenkeillä. Annettiin vanha kulunut kaasugrilli eteenpäin ja ajateltiin olla ostamatta uutta ja grillata kaikki puugrillillämme. Suunnittelen kunnon kesäkeittiötä rakennettavaksi puugrillin ympärille, pappa jag räknar med din hjälp! Sellaisen jossa on kattilalle liesi, lasku-/työtilaa sekä muurikkapannu lätyille ja chapateille, niin että koko aterian voi valmistaa ulkona. Oih oih, kesä on kohta...

 

 

 

 

yksi ylpeimmistä hetkistä

Yksi huolenaihe on ollut läpi vanhemmuutemme, se pystymmekö kasvattamaan lapsemme ylpeiksi kahden maan kansalaiseksi. Tunnen monet jotka eivät halua mainostaa että toinen vanhempi on muualta, ehkä se oli nolompaa meidän ollessamme nuoria, en tiedä. He eivät suostu oppimaan toista kieltä eivätkä toisen maan tapoja vain siksi että muut ihmiset ympärillä saa heidät nolostumaan rikkauksistaan.  Mieskin on asunut muualla ulkomailla ja on kokenut afrikkalaisuuden ja swahilinkielen noloksi ja siitä on kiusattu. Tytöt on molemmat kriiseilleet hiuksistaan ja erilaisuudestaan mutta silloin on tuettu ja kehuttu ja kerrottu miksi olemme erilaisia. Kriiseistä ollaan selvitty hyvin. Tänään saimme iloksemme kuulla jotain todella ihanaa Nepen opelta. Nepele oli toissa päivänä vienyt yhden swahilinkielisen kirjan kouluun. Neiti oli sitten istunut luokan eteen ja lukenut koko kirjan swahiliksi ja kääntänyt joka sivun ruotsiksi ja enkuksi ( lukee englanninkielisellä luokalla jossa jotkut osaavat vain enkkua). Lopuksi hän oli vielä opettanut luokalle muutaman sanan swahiliakin. On todella mukava huomata kuinka ylpeä hän on identiteetistään ja puhuu mielellään ystävilleen Kenialaisista juuristaan. Opettaja kehui Nepen lukutaitoja hyväksi ja sanoi että kuullosti sujuvalta. On todella ihana huomata että oma lapsi on ylpeä itsestään ja juuristaan ja sujut itsensä kanssa. Se on todellakin parasta mitä voi toivoa. 

# ylikiva päivä

Tänään oli vihdoin kunnon vapaapäivä yli viikkoon. Meillä oli treffit keskustassa leikkipuistossa. Poljimme Nalan kanssa ja Nathan istui jopparilla istuimessaan bongailemassa busseja ja mopoja. 

Edit ja Nalani on hauska parivaljakko. Ne tulee niin hyvin toimeen ja ottavat pikkuveljensäkin hyvin huomioon. Puistossa oli kylmä ja kolea joten tunnin jälkeen lähdimme mielellään luonaalle Ylikivaan. 

Paikka on niin lapsiystävällinen ja siellä ei todellakaan tarvitse tuntea ettei lapset saisi olla lapsia. 

Heillä on vohvelibuffet joka on tosi hyvää! 

Ensin vohveli jolle ladataan suolaista ja jälkkäriksi vohveli kaikilla herkuilla. 

Lapsille buffa maksaa euron per ikävuosi ja aikuiselle kympin. Ellette ole siellä käyneet niin suosittelemee lämmöllä! 

Tytöt halusivat lykkiä veljiään kun käsikädessä kun käppäilimme koululle jossa isosisarusten koulupäivä juuri päättyi. Moikattiin Neppeä ja lapset sai tehdä kierroksen koulutaksissa ja jatkoimme sitten kotia pyörillä. Pitkä päivä ja kotimatka vastatuulessa mutta drama queen Nalani selvisi täysin pistein ja jaksoi tsemapata koko matkan! 

miksi minä sitten bloggaan?

Miksi minä bloggaan? Alunperin perustin blogini pian kuusi vuotta sitten kun Nalani oli pariviikkoinen. Silloin luin ruotsalaisia ja suomenruotsalaisia blogeja ja niissä käytiin kiivaita keskusteluja siitä saako lapsistaan postata kuvia tai kirjoituksia nettiin. Yksi kommentti painautui mieleeni kun tuore äiti kertoi että oli menettänyt äitinsä ennenkuin hänesta itsestään tuli äiti eivätkä he olleet kerinneet juttelemaan raskaus ja vauva jutuista äidin kanssa. Hän olisi kaivannut jotain esim blogia josta olisi voinut lukea äitinsä ajatuksia äitiydestä ja hänen omasta lapsuudestaan. Mietin asiaa, ja sillä minä en voi taata että olen läsnä ikävuosiin asti halusin minä perustaa paikan jossa on lasteni lapsuus ja omat ajatukseni nuorena äitinä 2000 luvulla. Kirjotin ensin ruotsiksi, onhan se äidinkieleni ja kieli jota lapsilleni puhun. Puolitoista vuotta sitten vastasin lukijakysymykseen suomenkielisellä postauksella ja sen jälkeen aloin kirjoittamaan suomeksi. Suomi on kirjavampi kuin ruotsi joten tykkään kirjoittaa suomeksi, vaikkakin muotoiluvirheitä yms ilmestyy mutta en ota sitä niin vakavasti. Olen pohtinut kylläkin että kirjottaisiin taas ruotsikis mutta se jää nähtäväksi, Kuusi viimeistä kuukautta olenkin kirjoitellut todella harvoin ilman kummempaa selitystä. Haluan pohtia isoja kysymyksiä, laittaa hyvät reseptit talteen ja kertoa arjestamme. Lukijat olette todella tervetulleita matkaan mukaan mutta näen blogini pitkänä kirjeenä lapsilleni. Silti on kiva saada kommentteja lukijoilta ja yhdessä pohtia asioita kommenttikentässä. Unelmani on printata blogi kirjaksi kun päätän lopettaa kirjoittamisen. Kirjan ojennan lapsille varmaan heidän 18v päivänään tai jotain sellaista. Silloin voikin nauraa itselleen ja ajatuksilleen tai todeta että olen edelleen samoilla linjoilla tai voi todeta että maailma on muuttunut. Blogista löytyy myös paljon muistoja joihin on itsekin ihana palata. 

2011

tonnikalapasteijat

Työpaikan pakkaseen oli jäänyt torttutaikinalevyjä joululta ja niille piti keksiä jotain muuta kuin joulutorttuja... niinpä tämän illan terapialeivonnan kohteeksi koitui tonnikalapasteijat. 

Pyöräytimme tonnikalaa katkarapu- sekä yrtti tuorejuustossa ja lisättiin ripaus suolaa ja pippuria. Sitten vain lusikoitiin mömmöä levyille ja taiteltiin pasteijat. Ja mumsfilibabba kyllä maistui. 

Tonnikalamömmöä jäi yli joten tehtiin vielä huomiselle piirakkakin. Osasto tuoksui ihanalle koko illan ja pasteijat sai hyvät kehut iltapalalla.

Sisustustyylistäni ja ajatuksia sisustustrendeistä

Olen jo kauan halunnut ikkunavalot makkareihin, semmoiset joista saisi pienen tunnelmavalon illaksi ja lapsille yöksi. Silmään ei vain ole sattunut mitään mieluisaa sopivaan hintaan. Eilen kävin lempikaupassani Indiskassa ja suureksi ilokseni törmäsin marokkohenkiseen lamppuun jossa oli punainen hintalappu josta sai vielä puolet alehinnastakin pois! Lamppu lähti heti matkaani mukaan ja istui täydellisesti meidän makuuhuoneen ikkkunalle. Kauppaan jäi vielä toinenkin samanmoinen erivärinen vain ja harkitsen sitä työhuoneeseen. . .

En ole koskaan seurannut sisustustrendejä vaan sisustan kotini minun näköiseksi. Hieman boheemi ja todella paljon afrikkainspiroitu. Meiltä ei löydy paljoakaan valkoista vaikka pientä kotiamme  avartaisikin valoisat huoneet. Tilassa eli huoneissa tulee olla tunnelmaa. Ennen harmittelin kun ei minun makuuni löytynyt sisustusjuttuja kaupoista mutta nyt kun pari viimevuotta on tuo etninen ja marokko tyyli ollut esillä trendeissä niin tulikin vastareaktio. Sitä on liikaa ja epäpersoonallista massatuotantoa. Onhan se kiva kun löytää hienoja, itselleni sopivia esineitä yms mutta kun jokapuolella on samat kuviot eri väreillä niin se menee jo yli ja tulee ähky. Onneksi kotiini päätyy ne ei-ähkyä aiheuttavat tuotteet joita jaksan katsella ja ihastella vielä kauan. Pikkuhiljaa tyyli syntyy. Lyhdyt ovat heikkouteni ja rakastan iltoja jolloin saan rentoutua lyhtyjenloisteessa. Siksi hieman harmittaakin tuo suomen valoisa kesä, kun ei kesäiltoina voi nauttia lyhdyistä ulkosalla samoin kuin ulkomailla. 

Trendit kuuluu asiaan ja kyllähän ne minuunkin vaikuttaa mutta en kyllä ymmärrä kuinka ihmiset maalaa, tapetoi ja vaihtaa kalusteitaan aina trendejen vaihtuessa. . . Jotain pientä ehkä joo mutta eikö se punainen linja ole mukana kumminkin koko ajan? Ärsytyskäyräni nousee kun luen että bloggarin tulee löytää uudet sisustustyynyt kevääseen, mitkä hänellä oli viime vuonna? tai minkä värinen joulu olisi tänä vuonna? Slit och släng, sanotaan ruotsiksi eli ostetaan ja heitetään pois. Mihin laatua enää kaivataankaan? Syödään superfoodeja ja satsataan terveellisyyteen mutta samalla kulutetaan aivan törkeesti ja hyväksytään ihmiskaupalla tuotetut halppiskamat ja vaatteet. . . aika nurinkurista eikö?
Rakastan katsella muiden koteja, jo nuorempana katselin ikkunoista koteihin ja katselen asuntoesittelykuvia mielelläni. Tai mielelläni jos sisustuksessa on jotain persoonallista. Vanhat talot ja eriskummalliset tai erilaiset pohjaratkaisut ovat todella kiinnostavia. Neliöt ei todellakaan kerro kaikkea. Meilläkin vain 76 neliötä ja viiden hengen perhe jolla tilaa työhuoneelle ja kahdelle WClle ja tilaa on meille sopivasti. Kävelyillä ihailen taloja jotka poikkeavat talopaketesta ja kuvittelen itseni sinne asumaan. Työmatkan varrella on kaksi taloa joita jään katselemaan ja ihastelemaan.