29.6.2018

Samosat itsetehdyllä taikinalla

Nyt tulee todella kuvarikas ohje samosojen tekoon. Lähinnä itselleni, siksi että en ole ennemmin tehnyt taikinaa itse. Olen taitellut samosat neliskulmasista kevätrullalevyistä mutta nyt anoppi opetti taikinanteon salat jotka aion jakaa kanssanne. Himean työläs mutta helppo ja maukas!

1. Kaada vehnäjauhoja kulhoon ja lisää joukoon suolaa ja lämmintä vettä. 
2. Taikinan tulee olla suht kiinteää
3. pyöritä taikina kämmenenkokoisiksi palleroiksi. 


4. Kaaviloi sitten pallot kevyesti samankokoisiksi lätyiksi. 


5. Öljyä lätyn ylin puoli 


6. ripottele öljytyn pinnan päälle jauhoja 
 

7. Aseta kolme lättyä päällekäin, niin että joka välissä on öljykerros. Esim. Alin öljy ylöspäin, seuraava öljytty pinta alaspäin ensimmäisen lätyn öljyttyä pintaa kohti, ja kolmas lätty öljytty pinta alaspäin toista lättyä kohden. 


 8. Kaaviloi kolmikerroksinen lätty isoksi ohueksi lätyksi. Kääntele lättyä usein jotta kaikki kasan lätyt ovat yhtä isoja reunoilta, hienosäädä reunat jos tarvetta alkukierroksilla. 


9. Lopuksi kun lätty on iso ja ohuehko sekä pyöreä (!) leikkaa se neljään yhtä isoon osaan ja aseta ne sivuun.
 


10. Kun kaikki lättykasat on kaaviloitu ja jaettu 4 osaan, laita pannu kuumaksi.
ÄLÄ LISÄÄ ÖLJYÄ! 
Kuivaa yksi neljäsosa kerralla molemmin puolin n.30sek (riippuu tietty lämmöstä) ja nosyta sivuun.
 

11. Ennenkuin on Pro kannattaa tämä osio tehdä yksitellen aina kuivamisen jälkeen. Leikkaa sitten neljäsosalätty kuvanmukaisesti .


12. Irrota sitten kolme lättyä toisistaan. 




13. Laita irrotetut ohuet lätyt kostean pyyhkeen alle jotta eivät kuivu sillä välin kun työstät loput. 


14. Täytteen olet tehnyt ennakkoon: jauhelihaa paistettu ISON pieneksi pilkotun purjon kannsa. Lisää suolaa, lihaliemikuutio ( ilman nestettä), Korianteria pilkottuna ( vapaavalinnainen) ja kuminaa. 

15. Sekoita pienen jauhokulhon joukkoon vettä jotta saat "liimaa" jolla kiinnittää taikinan raunat. 

16. Aloita taittamalla lätty kuvanmukaisesti ja levitä (sormella) liima niinkuin kuvassa. 


17. Nyt olet liimannut taskun. (kuva alla)
 

18. käännä kolmio ja leikkaa ylimääräinen osa (kuva alla) pois. 


19. Täytä tasku jauhelihaseoksella.


20. Lisää liimaa niinkuin allaolevassa kuvassa.


21. Liimaa samosa kiinni, huomioi nurkat, ettei ne ole auki! 
 



Eli allaolevassa kuvassa näkyy taikinan lopullinen muoto, tasku, täytetty tasku ja valmis samosa paistamista vailla.  


 Nyt ne ovat valmiita uppopaistettavaksi.


 22. Lämmitä öljy kattilassa ja paista samosat kunnes ovat kullanruskeita, käännä puolta jotta saavat väri molemminpuolin. Vinkki: aloita saumakohta alaspäin!




Herkkusi voit nostaa öljystä talouspaperilla vuoratulle lautaselle. Anna jäähtyä hetki ja nauti! 


Ethän heittänyt ylijäämä taikinapaloja pois? 
Hyvä, paista ne nyt rapeiksi naposteltaviksi! 
 



Angel centre for abandoned children

 Maanantaina toimitin suomalaisten lahjoittamia kestovaippoja Wathakassa sijaitsevaan lastenkotiin, Angel centre for abandoned children. Tällä kertaa en laskenut vaippojen määrää mutta niitä oli + 100 kpl.

Angelisissa on 39 lasta josta vanhin on 8v ja nuorin vain 3 vkoa. Nuorin oli juuri tuotu lastenkotiin sairaalasta jossa hänellä oli todettu meningiitti. 16 lapsista käy kylän koulua ja saimme nähdä heidän läksyvihot joita tarkastettiin. Tulimme lastenkodille kun heillä oli ruokaaika ja saimme auttaa pieniä 2-4 vuotiaita syömään lusikalla ja keskittymään ruokaansa. Ruoan jälkeen saimme vierailla vauvalassa, eli huoneessa jossa pienimmät lapset nukkuvat. Siellä oli monta pinnasänkyä jossa lapset lepäilivät. Kuvassa olevalle neidille saimme vaihtaa kestovaipan päälle! Kestovaipat oli uusi tuttavuus myös näille lastenkodin työntkijöille ja olivat kiitollisia vaipoista!


maanantaina tulleilla lahjoituksilla kävin hakemassa ruokatarpeita sekä saippuaa heille. Sen jälkeen tulleet lahjoitukset sovin lähettävän tänään heille M.pesan kautta jotta he voivat ostaa lihaa yms tuoretavaraa.





Waithaka, Dagoretti, on Nairobin laidalla. Kylä jossa suurin osa lihoista tuotetaan.



Kiitos jälleen kaikille lahjoittajille tästä mahdollisuudesta! 

vika viikko

Juhannuksen jälkeen suunnattiin mun vanhoille kotikulmille kaupungin toiselle laidalle, Ngaraan.Ystävämme Kabe asuu siellä ja vietimme päivän hänen perheensä kanssa. Heidän poika on vuoden vanhempi kuin Nathan ja he leikkivät molemmat yhtä innoissaan autoilla ja hyppivät sohvalla. Nathan sai ajaa Juniorin pyörällä ja se vasta olikin hienoa. " haluan asua täällä, täällä on pyörä" kommentoi poikamme ajelun jälkeen. Onneksi kotisuomessakin on pojalla menopelit.


 Viimeiselle vikollemme jätettiin kaikki suurimmat hankinnat. Tiistaina menin jälleen Ngaraan sillä tiistaisin siellä on masai market jossa paikalliset käsityöläiset myyvät töitään. Koruja, kenkiä, koreja, laukkuja, kankaita, maalauksia ja tauluja yms. Ennen kotiinlähtöä olemme aina letittäneet likkojen hiukset ja tällä kertaa sponsrasimme ystäväämme naapurissa joka on äitiyslomalla (3kk) pienen vauvansa kanssa. Hän on ammatiltaan kampaaja ja letitti tyttöjen hiukset kotipihallaan auringon alla. Sillä välin hoidimme hänen pientä aarrettaan joka tietenkään ei halunnut nukkua kun oli kavereita kylässä.




 Neppe sai punaiset letit ja Nalani pinkit. Nathankin olisi kovasti halunnut letit mutta ei raukalle saa lettejä kun on niin lyhyeksi leikattu tukka. Nala askarteli hänelle pampuloita korvikkeeksi. Ekalla viikolla annoin Mama Samthalle kestovaippoja pikkuisen hoitoon, ja ne roikkuu päivittäin iloksemme pyykkinarulla.

 Poikaa viihdytti lava auto joka keräsi kuivattua heinää/ruohoa naapuripihoilta lehmille vietäväksi.

 Eilen vanha ystävämme Suomesta, nykyisin asuu Tansaniassa, Eric tuli Nairobiin ja vietimme illan hänen kanssaan. li iloinen jälleennäkeminen. Tänään ollaan käyty supermarketissa hakemassa viimeiset kotiinvietävät, teetä ja kahvia yms jota kotoa ei saa. Illalla Kabe tuo vaatteet jotka häneltä perinteen mukaisesti tilattiin ekalla viikolla. Kabe on huippu käsityöläinen joka painaa makeita printtejä ja ompelee cooleja vaatteita. Samalla tuemme ystävämme yritystä. Huomenna lento lähtee 17.20, tänään on pakattu ja siivottu. Rennosti viimeiset päivät vietetään kotosalla perheen kanssa. Onneksi on viikonloppu joten Jonskun siskokin on kotona!

24.6.2018

Juhannuspäivä Kikuyussa

Viikonloppuisin paikalliset lapset ovat vapaita koulusta joten silloin pyrimme tapaamaan ystäviä joilla on lapsia ja leikkiä naapurin lasten kanssa. Nepele ja Samantha laikkivät ensimmäisen kerran joskus vuonna 2010 ja edelleen he leikkivät sisaruksineen joka kerta kun olemme täällä.

viemässä biojätteet hanhille.



Iltapäivällä menimme cucun parhaan ysätävän, Mama Musan luo Kikuyuun. Uusien teiden ansiosta sinne ajoi nopeasti ja vaivattomasti 20 minuutissa. 
Lounaan jälkeen Mama musan vanhimmat pojat veivät meidät suolle. 





 Pienessä kylässä herätimme paljon huomiota kävelessämme, olihan joukossamme valkoihoinen nainen ja kolme mixattua lasta... Suomatkalta löysimme paljon kukkia joista sittemmin tein juhannusseppeleen. Cucun ystävät ihastelivat seppelettä ja kerroin suomalaisesta juhannuksesta.



Jonskun pikkusisko Rachel
Juhannustarinoiden jälkeen jututu jatkuivat ja keskustelimme lempiaiheestani, äitiyshuollosta ja synnytyksestä. Keskustelu oli todella antoisa ja mielenkiintoinen. Miehet katsoivat sillä aikaa jalkapallon mm kisoja. Cucun ystävien lapset pitivät seuraa meidän muksuille. Viihdyimme niin hyvin että lähdimme kotiin vasta puoli kahdeksalta pimeässä.