Tänään oltiin elokuvissa koko perhe. Kankaalla pyöri Disneyn "uusi" Planes elokuva. Se meni vähä yli hilseen Nalalle joka kysyi jo ensimmäisten kymmenen minuutin jälkeen koska elokuva loppuisi. Onneks popcorni pussi ( juu kotona popattuja) oli runsas ja sitä mutustellessa neiti jaksoi hetken. Loppusuoralla, elokuvan jännittävimmällä hetkellä neitiä alkoi tylsistyttämään ja tämä päätti laulaa ja kovaa... Otin hänet syliin ja sain kun sainkin oopperan loppumaan ja nähtiin elokuva loppuun asti ilman kanssakatsojien tuimia ilmeitä. Neppe tykkäs elokuvasta. Omasta mielestä vähä liikaa vaikeita sanoja ja turhan samanlainen kuin Autot elokuva mutta ihan jees.
Matkalla autolle tytöt juoksi lujaa kädet leveellä ja leikkivät elokuvan kilpalentokoneita.
Leivottiin tämän kauden ensimmäinen joulupasteija satsikin näin pyhän kunniaksi. Näitä olen syönyt pienestä pitäen aina marras ja joulukuussa. Täytteenä ihan perus jauheliha+riisi+muna. Parasta jouluruokaa ja hyvää väli- / iltapalaa. Tytötkin innoissaan auttamassa. Kun me kesällä muutettiin niin halusin keittiönpöydän olkaarin puolelle että mahtuu syömään kunnolla mutta keittiöön piti silti saada pöytä ettei olisi liian tyhjää ja silloin jo näin kuinka me lasten kanssa leivotaan näitä pasteijoita ja pipareita juurikin tämän pöydän äärellä. Se on vähän niinku likkojen työtaso missä salaatitkin pilkotaan..
2 kommenttia:
Katsotaan kuinka käy kun mummi vie Nalan teatteriin Viirun ja Pesosen joulupuuhia katsomaan :) No, se kestää ehkä hieman lyhyemmän aikaa ja siinä on paussi. Pakataan paljon evästä mukaan tämän elokuvakokemuksen perusteella :)
joo pientä naposteltavaa :) Kyllä nala jaksoi keiju leffan kattoa loppuun leffassa mutta tämä ei uponnut, sanoikin ettei tykännyt.
Lähetä kommentti