leivotaan

 Koko viikonlopun olen seissyt Botniahallilla messuilla Enjon  riveissä. 

Jalat huusivat hoosiannaa kun kotiuduin iltapäivällä mutta poissaoloni jättämä ikävä oli myös iso joten heittäydyttyäni hetkeksi leputtelemaan jalkojani kysyin mitä lapset haluaisivat tehdä. Koko päivän ulkoilleet muksut halusivat leipoa ja sehän sopi meikäläiselle. 

Neidit selasi heidän reseptikirjojaan ja löysivät molemmat sopivat tekeleet. Nepele teki hillo luolia eli syltgrottor ja Nalani kookospalloja strösseleillä. Nathankin oli mukana painamassa hillolle koloja ja katsastamassa että suklaapalloista tulee reilun kokoisia.

Itse sain "vain" ohjata leipureita. Joka vuosi nämä leivontahetket helpottuu. Piparitkin meni viime vuonna hyvin, enää vain Nathan joka sekottaa pakkaa... Tytöt lukee jo reseptit ja varmistaa multa mittojen lyhenteet, sotkukaan ei enää yllä lattialta kattoon vaan aika maltillisesti siinä työtasolla vain. Elämä isojen lasten kanssa on kivaa. 

Kerroin heille kuinka itse ala aste ikäisenä väänsin aina koulun jälkeen bestikseni Jennyn kanssa suklaapallotaikinan joka syötiin suoraan kulhosta ku ei kumpikaan jaksanu palloiksi pyöritellä. Hah.

Jumpan jälkeen kun huone oli siivottu otettiin iltapalaksi itse leivotut herkut. Ei ihan jokapäiväinen ilttis vaan aika spessu hetki käsillä. 

 

torstai kultareunuksin

Lomaviikkoni on jo puolivälissä ja rennosti edetään.  Nathan on oppinut majojen mystiikan ja aamuisin kun likat on vilkutettu opintiellä niin me rakennetaan maja sohvalle, sängylle tai ihan vaan köperrytään viltin alle jemmaan ja poika sanoo "shhhh". 

Poika on hirmu nopea nappaamaan puhelimeni huomaamattani, niinkuin tänä aamuna kaveria odotellessa. Salama videoita hän katselee...

Tänä aamuna ystäväni Sara koristi arkeamme kultareunuksella kuopuspoikansa kanssa. Ystävystyimme kun molemmat synnytimme kakkosemme samoihin aikoihin ja perustimme yhteisten kavereiden kanssa vauvaryhmän. Esikoisemmekin ovat vain vuoden ikäerolla ja sitten pamautimme uutiset kolmosista yhtä aikaa ja kuopuksillammekin on vain muutaman päivän ikä ero. Vihdoin nuo pojat osaa edes vähä ohjeistettuna leikkiä yhdessä vaikka vieläkin suurimmaksi osaksi leikkivät samoilla leuluilla vierekkäin. Kumminkin tänään huomasi selkeän eron edelliskertaan, he temmelsivät keskenänsä ja me saimme oikeasti jutella Saran kanssa. 

He lähtivät vastaanottamaan heidän eskarilaista, joka on samassa ryhmässä meidän eskarineidin kanssa, jolloin Nathan meni päikkäreille. Pian Nala tulikin kotia ja sain puhelun äidiltäni että Neppe menee heille kun olivat kotimatkalla koulusta tavanneet. Nyt me maataan meijän sängyllä ja Nalani sormivirkkaa tossa vieressä Barbeille kaulahuiveja ja kertoo mulle eriskummallisia tarinoita ja tämä tekstintuotanto on aika huteraa joten moro !

Arkiruokaa: lohikastike pastalla

Juuri eilen iltavuorossa puhuttiin ruoasta ja kaikki jakoivat omia arkiruoka vinkkejään. 

Tänään ollaan oltu Naten kanssa kaksin aamupäivän eikä lounasta oltu suunniteltu etukäteen. Otin siis yhden eilisistä arkiruokavinkeistä käyttööni ja keitin pastaa jonka lisukkeeksi loihdin nopean lohikastikkeen. 

Oljyä pannulle, kuullota sipuli

lisää lohikuutioita

paista

Mausta musta- sekä valkopippurilla, suolalla ja sitruunan mehulla

Kaada kermapurkki sekä Creme Fraice purkki joukkoon 

sekoita kala/kasvisliemikuutio soosiin. 

Mausta tillillä. 

Pyjama party

Päätin töissä tänään että tämä olisi hyvä ilta kutsua muutama pieni kaveri kylään niihin kauan odotettuihin pyjama bileisiin. Saatiin pieni kaveriporukka kasaan ( neljä ystävää ), K kauppa oli juuri tälle päivää alentanut irttishintojaan joten sen kunniaksi yksi mariskoolillinen karkkia juhlaväelle ja lihapiirakoita iltapalaksi. Simppelin helppoa. 

Juhlaväki saapui pyjamissaan ja heti alkoi kirkuminen ja kikatus. Ruuvattiin diskovalo kattoon           ( hitsin hyvä ja monta vuotta palvellut yksilö joka löytyy mm Clas Ohlssonilta täältä, ei ole sponssi ) ja kajareista soi Nathanin toiveesta Robinin Boom Kah. 

Vapaamuotoisen leikin ja iltapalan jälkeen lapset kömpi työhuoneen sohvalle vilttejen alle katsomaan Rähinä Ralfia. Kaikki paitsi Nat, joka kerrankin sai mun luvalla lainata Nepen puhelinta josta hän katselee Salama pätkiä omalla sängyllään loikoillessa.

 

 Ihan onnistunut konsepti tämä kyllä tuntuisi olevan. 

Rakkauden kunniaksi

Eilen päästiin kuukuaden jälkijunassa juhlimaan yhdeksättä vuosipäiväämme miehen kanssa ja sen kunniaksi muutama biisi teillekin.

 Protoje feat Toian - Shot By Love

 

 Turbulence- Cloud Nine

Ginjah - Black Sugar

Tarrus Riley - She´s Royal

onko lomalla pakko reissata?

Muutmassa blogissa on käynyt keskustelua siitä "pitääkö" koululomilla lähteä ulkomaille tai pidemmälle reissulle? Minua ei ole kasvatettu niin että koululomilla oltaisi aina lähdössä etelään tai muuallekaan, hiihto- tai pääsiäislomalla lähdettiin joskus lappiin mutta ei sekään mikään itsestään selvyys ole ollut. Joten minulla ei ole repussani oletusta että loma = reissu, myöskään miehelläni ei ole moista oletusta joten emme ahdistu siitä että emme matkusta lomillamme. Muutenkaan emme ulkomaan matkoja hirveesti tee, lähinnä Keniaan tai Ruotsiin. Ollaan me mietitty joskus mennä eurooppaankin perheenä mutta jotenkin se jää aina toteuttamatta kun laitamme mielummin ne rahat Keniaan. Oma valinta, ja meille se sopii. Ne jotka reissaavat saa puolestani reissata, ei se ole minulta pois eikä se tuo minulle mitään lisää. Suomalaisilla on vapaus matkustaa omien resurssejen mukaan, ihan kakilla on vapaa pääsy suurimpaan osaan maailman mestoista. 

Meille loma tarkoittaa rentoutumista, arjesta poikkeavia juttuja ja yhdessä tekemistä. Olimme sitten kotona, vierailemassa ( vieraissa, ei  kuullostanut sopivalta sanalta )  tai reissussa. Kotoa ei tarvitse oikeastikaan lähteä kaus jotta pääsisi reissuun, naapurikuntakin on reissun päässä tai ihan vaikka metsäpolku tai leikkikenttä jonne ei usein eksy. Seikkailut ja kokemukset ovat siitä kiinni miten itse asennoituu. Me emme paljoa leikkipuistoissa vietä aikaa joten eilen pakkasin miehen tuomia pikkumunkkeja ja lämmintä viinimarjamehua reppuun ja mentiin ihan tähän korttelin päähän puistoon eväiden kera. Siinä oli tarpeeksi erilainen toiminta joka upposi kaikille. 

Edellispäivän Raippaluodon retki grillimakkaroineen tuntui reissulta sekin joten olemmehan mekin reissanneet, kotikaupungissamme. 

Minä haluan että loman jälkeen on levännyt olo, monesti joku viikon matka ajoittuu niin että lomareissulta ei kerkeä palautumaan ennenkuin työt taas kutsuu, se oli ok silloin kahdenkymmenennenviiden tuolla puolella mutta ei enää liki kolmekymppisenä kolmen lapsen, opiskelu- ja työarjessa. 

 

Onneksi olen reissanut paljon teininä ja nuorempana joten se että panostan lanttini aina samaan kohteeseen, toiseen kotimaahamme, tuntuu vain luontevalta.

Syysloman antimia

Kerroinko teille jo kuinka pidän syksystä? 

Aamuulkoilullamme mittari oli nollan tienoilla joten satsasimme toppahousuihin ja villakerrastoon. 

Puistossa oli joku työmies jättänyt haravan lehtikasan viereen lojumaan ja siitä syntyikin hyvä leikki kun kaikki yhdessä vedimme lehtiä kekoon. Lopulta kaikki lapset laskivat lehtikasan läpi suurempaan kasaan ja kikattivat ja täyttivät liukumäen aina uudestaan.  

 

Taivas oli jotenkin satumainen, kuin iso pehmeä peitto yllämme. 

Mentiin lounaskori mukanamme mun mummilaan jossa serkkuni ja tätini majailevat tämän viikon. 

Ikäihmisten mielestä oli kiva kun kävimme mutta kyllä ne tais tykätä ku lähdettiinkin, sen verran meteliä ja touhua riitti. 

 Jatkoimmekin sieltä suoraan kaupan kautta kavereita hakemaan ja suunnattiin maamme pisimmän sillan juurelle ulkoilemaan. Raippaluodon silta on aika mahtava kyllä. Lapset keksi nopeeta hyvän leikin johon kaiken ikäiset 2-8 vuotiaat pystyivät osallistumaan. Kukaan ei kaatunut mereen tai pissinyt housuihinsa, ( Nathanilla ei siis oo vaippaa enää ) Ylävitonen!

merivesi on hirmu alhaalla... tässä on kesäsin uimaranta

 Polttopuut on täältä aina loppu mutta osasimme varautua ja kannoimme omat repussa mukana. 

Paikka on tosi kiva ja kaunis. Leikkikenttä, metsä ja meri siinä on riittävästi leikkimaata muksuille. 

Makkarat paistui grillillä ja me hotkimme ne suihimme. Mikään ei vaan voita sitä fiilistä kun syö ulkona, lisäpisteitä jos ulkona on viileä tai kylmä ilma ja ruoka on lämmin, vaikka olisikin vain jauhomakkara ketsupilla. 

Nyt istun viltin alla sohvalla ja kun olen lämmennyt niin alan koordinoida mukuloita pesulle. 

harvinaisempi kuvakulmia meiltä

Toisen energiavaje on toisen energiapiikki. Nathan meni päikkäreille jo yhdentoista aikaan ja tytöillä oli seuraa, heitin likat pihalle leikkimään ja innostuin siivoilemaan nurkkia. Muutaman kuvankin räpsin vaihtelun vuoksi kotoa. 

Työhuone on muuttunut usein, liiankin usein mutta nyt se alkaisi muodostumaan. Leso kankaista tehdyt torkkupeitot on jokapäiväisessä käytössä. Kankaan alla on tikkikangas. Tuo musta tapetti paljastuu läheltä katsottuna alligaattorin nahaksi ja on mielestäni todella cool. Päässä pyörittelen ajatusta että yksi lapsi siirtyisi jo pian tähän  huoneeseen mutta järkevää jakoa ei vaan synny. Joko koululainen tai kuopus. He vaan tulevat niin hyvin toistensa kanssa toimeen joten ei ole aktuellia muutoin kuin silloin kun pikku herramme häiritsee Barbie leikkejä yms. 

Jokupäivä sitten. 

Meidän makkari on minulle todella mieleinen. Kun sänky on pedattu niin löhöämme siellä välillä kaikki. Nathan on innostunut hyppimään sängyllä, ja sekin on sallittua kunhan sänky on pedattu. Eniten inhoan jos sänky on täynnä hiekkaa tai leivänmurusia yms kun on aika käpertyä unille, siksi petaus on tärkeää ja zipit päiväpeitoilla kaikki pedit petautuukin helposti. 

Mies sai ystäviltään ihanan lahjan syntymäpäivänään. He olivat maalanneet taulun ( kuvassa vasemmalla) joka lämmitti mieheni ja minunkin mieltä kovasti. Ylänurkassa roikkuu banaanisipsejä ja alhaalla Fazerin sininen. " Together we make a Family "

Kiitollisia olemme noista tähtityypeistä.  

pataleipä

Syksyn runsas ohjelmatarjontani on veroittanut voimavarojani ja olen karsinut kaiken näköistä ekstraa pois. Jo monen päivän ajan olen katsellut reseptikirjaani ja suunnitellut leipovani leipää ja pullaa mutta sisäinen voimattomuus on vienyt vallan. Nyt parin vapaapäivän jälkeen jaksoin jo totetuttaakin suunnitelmani. Päädyin helpoimpaan tuntemaani leipäreseptiin, eli pataleipään *resepti kuvien alla. Eilen illalla heitin ainekset sekaisin ja jätin kelmun alle nousemaan yön yli. Aamulla nuo muksut herää sen verran aikaisin oli sitten loma tai ei joten siinä kun he heräsivät seiskan jälkeen napautin kylmän padan kansineen uuniin ja uunin 225 asteelle. Samalla käänsin paisuneen taikinan muutaman kerran jauhotetulla alustalla ja jätin taas kohoamaan puoleksi tunniksi kelmun alle. Puolen tunnin jälkeen kipautin taikinan kuumaan pataan kannen alle uuniin puoleksi tunniksi. Sen jälkeen vielä vartiksi ilman kantta. Voilá. Helppoa kuin heinänteko kunhan jaksaa vaivautua edes vähäsen. 

Mikään ei voita itsetehtyä leipää aamupalalle, ja mielestäni se kuuluu asiaan näin lomalla, vähän luksusta. 

 Lapset meni just naapurintyttöä vastalle joten saamme hänetkin aamupalapöytäämme. 

n.7 dl vehnäjauhoja

1 tl kuivahiivaa

2 tl suolaa

( itse lisäsin siemeniä ja rouhittuja pähkinöitä)

4 dl kädenlämpöistä vettä

Sekoita kuivat ainekset ja sekoita nopeesti joukkoon vesi, älä vaivaa taikinaa. 

Anna nousta kelmun alla 12-20 h

Laita kannellinen pata kylmään uuniin ja lämmitä 225 asteeseen

Samalla nosta kohonnut taikina jauhotetulle alustalle ja kääntele sitä itsensä yli muutaman kerran, edelleen vaivaamatta. anna kohota taas kelmun alla 30 min. 

Kaada kohonnut taikinapallo kuumaan pataan kannen alle uuniin 30min

nosta kansi pois ja paista vielä 15 min

Anna jäähtyä hetki liinan alla. 

 

pieni ihmiskoe ja hemmetin ylpeä minä

Postasin yllä näkyvän tekstin Naamakirjaan pari päivää sitten. 

Tiesin jo kauan sitten, ennenkuin mieheni tapasin, että lapsistani tulee maailman kansalaisia ja monikielisiä. Itse kaksikielisenä kasvaneena tämä monikielisyys on itsestäänselvyys. Tsemppasin miestäni puhumaan Swahilia jo odotus aikana, jotta tuntuisi luonnollisemmalta kun lapsi on maailmassa. Helposti hän olisi puhunut vauvalle englantia joka on hänelle yhtä vahva kuin swhili ja jota hän kanssani puhuu. Moni kyseenalaisti miksi hän ei puhu englantia ja saimme aika tiukkaakin krittiikkiä varsinkin Kenian suunnalta. Tuin miestäni joka hyvin on pitänyt pintansa ja aina puhunut Swahilia kaikille lapsillemme. He jotka vastustivat olivat huolissaan ettei lapsemme oppisi englantia, joka on menestykselle tärkeä kieli ja jolla on maailmalla valtaa. Rauhoittelin heitä jo silloin sillä että minäkään ole koskaan kuullut enkkua kuin koulun tunneilla ja tvstä ja silti jo teininä englantini oli hyvä ja nykynuoret oppivat englannin vielä varhemmin. Esikoinen osoittikin nopeeta että monikielisyys oli hanskassa kun käänsi kielen riippuen kenelle puhui jo ihan taaperona. Sisarukset ovat seuranneet tätä. Vaikka Nathan lapsistamme vähiten puhuu kaksivuotiaana niin hänkin ymmärtää ja puhuu meille kaikille oikeilla kielillä. 

Mielestäni paras ja selkein tapa opettaa lapselle kieliä on OPOL menetelmä jossa siis yksi vanhempi tai ihminen puhuu yhtä kieltä. ( One parent , one language). Näin meilläkin on kotonani toimittu aina, ja vieläkin. Lapsi oppii erottamaan kielet toisistaan kun on selkeät rajat. Eli vaikka mä osaan noita muitakin kieliä nin mä puhun aina ruotsia heille, mieheni swahilia, äitini suomea jne. Jos yksi ihminen sekoittaa kieliä on lapsenkin vaikeampi hahmoittaa kielirajat. Tapoja on monia, mutta minä kannatan tätä. Haluan että lasteni kielet ovat vahvoja jotta voivat opiskella tai tohtoroida kielillä eikä vain kommunikoida vapaasti. Pyrimme saamaan nuo kaksi nuorempaakin englanninkieliselle linjalle ruotsinkieliseen kouluun jossa esikoinen jo on. Nepen englannin taidot ovat todella hämmästyttävät kun ajattelee että kuulee sitä koulussa ( ei siis edes 100% enkkua ) sekä youtube videoista ja kuullessa kun me vanhemmat keskustelemme.  

Lapsemme eivät ole koskaan ujostelleet puhua ruotsia tai swahilia, vaikka ympäristö puhuisikin esim. suomea. Olen todella ylpeä että he oikeasti puhuvat kaikkia kieliämme mutta vielä ylpeämpi olen siitä että he ovat ylpeitä molemmista juuristaan, sekä suomalaisista että kenialaisista. Molemmat tytöt ovat siinä viiden ikävuoden tienoilla sureneet erilaisuuttaan hetken aikaa ja kyseenalaistaneet miksi he ovat erilaisia kuin ystävänsä. Sillon olemme tukeneet heitä ja kerrottu ihan biologisetkin syyt heidän eroavaan ulkonäköön. Kun Nalani mietti näitä asioita niin isosisko Neppe kannusti häntä olemaan oma itsensä ja ylpeä geeneistään. Se oli kultahetki meille vanhemmille. Iloitsen kun näen kuinka vahvoja he ovat. Heitä ei ole koskaan kiusattu ja he saavat helposti ystäviä joille he mielellään kertovat kuinka kenialaiset perinteet eroavat suomalaisista tai millaisia ruokia keniassa kokataan verrattuna täällä. Kavereitakin kiinnostaa kuulla, ja maistaa ruokiamme ja jakavat uutta tietoaan kotonaan ja muiulle ystävilleen. Molemmat ovat pitäneet pienet luennot kouluilla ja päiväkodilla aina matkojemme jälkeen. Opettajatkin ovat kommentoineet että lapsemme ovat tosi varmoja itsestään ja juuristaan. Voiko hienompaa palautetta saada vanhempana? No ei ! 

Vielä on teini ikä edessä jolloin tämä lapsuusiän ajan tehty pohjatyö pistetään kokeille, mutta olen varma että tämän parempaa pohjaa ei oltaisi voitu heille antaa.
Tiedättekö kuinka hyvältä tuntuu kun näkee kuinka itse istuttamat siemenet kasvavat kauniiksi kukiksi...

lapasesta lähti mutta niin lähti päättäjilläkin

Viimeinen luento on taputeltu tälle erää, jatkan sitten kuuden viikon kuluttua. Edelleen tuntuu vain ja ainoastaan hyvältä opiskella, vaikka alani onkin uhattuna. SOTE jos astuisi voimaan näillä nykyisillä kaavoilla niin Vaasasta lähtisi tuhansia työpaikkoja. Työpaikkojen mukana myös ihmisten terveysturva... Viime lauantaina seisoimmekin torilla osoittamassa mieltämme leikkauksista, lapsillekin tietenkin kerroimme miksi seisoimme pari tuntia torilla kylmässä ilmassa pitäen lappuja ilmassa. Reilu 10.000 tyyppiä siellä seisoi kanssamme. En voi käsittää nykymaailmaa. Muutoksia tulee aina, enkä ole muutosvastainen mutta muutoksia tulisi tehdä ainoastaan parantaakseen jotain joka ei toimi toivotulla tavalla. Vaasan keskussairaala toimii hyvin, ja on eri testeissä päässyt hyville sijoille. Jos VKS päivystystoiminta lakkautettaisiin, niinkuin nyt uhataan, niin sairaalasta lähtisi monen monta osastoa ja poliklinikkaa eikä synnytyksiäkän ei enää voitaisi hoitaa, aivan järkyttävää että joku edes ehdottaa moista tämän kokoiselle paikkakunnalle joka palvelee kahdella kotimaisella tuhansittain ihmisiä lähikunnista. En edes lähde puimaan kuinka tärkeää on saada apua ja tulla ymmärretyksi oikein sairaana. Pohjanmaa on täysin kaksikielistä seutua ( lukuunottamatta kaikkia ulkoatulleita kieliryhmiä) ja omasta kokemuksestani hoitoalalla on osattava molempia kotimaisia. Meidänkin osastolla on useimmiten enemmän ruotsinkielisiä potilaita. On absurdia ajatella että seudulla jossa kielijakauma on liki 50/50 ei palveltaisi sitä toista puoliskoa yhtä hyvin kuin toista. Se vaan on fakta että kouluruotsilla ei pärjää ellei päivittäin harjoittele kielitaitojaan. Kukaan ei halua poistaa Seinäjoelle luvattua paikkaa täyspäivystyssairaaloiden joukossa vaan vaadimme että jäämme heidän rinnalle 12+1. Tämä postaus lähti lapasesta, mutta asia on niin hirveän tärkeä että en voi jättää kirjoittamatta asiasta, niin monet kerrat kun itse olemme tarvinneet sairaalamme palveluita. 

Herätkää jo päättäjät. 

syksyn lapsi

Meidän lähellä on tosi kiva metsä jossa on paljon paljon kiviä joilla kiipeillä ja joilta hyppiä. Lapset viihtyvät siellä kaikki hyvin ja niin minäkin. Kyseinen metsä on potentiaalia täynnä, siellä mielikuvitus laukkaa ja leikkejä voisi jatkaa loputtomiin. 

Viihdyn Suomessa ja nautin meidän vuodenajoista. Joka kerta kun vuodenaika vaihtuu on se minusta aina yhtä maagista. Kesän jälkeen syksy tuntuu niin mahtavalta. Juuri nyt on täydelliset säät, kirpsakka aamuilma herättää kun astuu ulos, jäähuurteet ja värikkäät tippuvat lehdet maalaavat maisemat kauniiksi. Päivällä on jo lämpimämpää mutta edelleen ilma on raikas ja piristävä. Posket punoittaa ulkoilun jälkeen ja sisällä voi ottaa kupin lämmintä ja käpertyä viltin alle. 

Illalla kynttilät palaa joka nurkassa ja tunnelma on taattu. 

 

Monelle tämä vuodenaika on  masentava ja synkkä, itse en näe yhtäkään vuodenaikaa synkkänä. En nauti loskasäistä tai tappojäistä jotka lopputalvesta peittää maan mutta en myöskään anna säiden vaikuttaa mielialaani niin että se pilaisi puolet vuodestani. 

Sää on asia mille emme mahda mitään joten on paras asennoitua oikein, muuten elämästä kuluu liikaa aikaa synkistellen säästä.

Mieskin oppi suht nopeeta tultuaan Suomeen että talvi tulee joka vuosi ja siihen on varauduttava. 

Edelleenkään kymmenen vuoden jälkeen hän ei varsinaisesti pidä talvesta mutta ei hän ikinä manaa pimeyttä tai kylmyyttäkään. Villasukat, pitkätkalsarit ja untuvatakit on keksitty. 

Mies tulee maasta jossa ei ole tutkimuksia tai oletuksia paljonko aikaa lapsien tulisi viettää ulkoilmassa päivittäin ja kuinka monta minuuttia heidän tulisi liikkua. Nepen ollessa pieni vauva muistan että puhuttiin asiasta. Siis lähinnä minä kerroin että Suomessa ollaan totuttu siihen että ulkoillaan ja jopa vastasyntyneet nukutetaan ulos. Ei hän pistänyt ikinä hanttiin vaikka aika kummallisilta suomalaiset tavat siinä vaikuttivat. Nyt on jo oppinut että ulkoilma tekee hyvää kaikille ja minä olen oppinut että turha niitä minuutteja on laskea kauanko ollaan ulkoiltu, joskus voi mennä päivä ilman ulkoilujakin jos vaan ei kiinnosta ja sää ei houkuta ulos, silloin on ok touhata sisätiloissa. 

ngari bilen, arjen kuningas

Sanotaan että Päiväkotipäivä on lapselle kuin työpäivä  ja olen samaa mieltä. Meillä on onni että lapsemme ovat viettäneet yleisottaen lyhyemmät päivät päiväkodissa kuin me töissä. Yleensähän lapset ovat ainakin tunnin enemmän hoidossa kun mitä vanhemmat töissä, työmatkojen vuoksi. Tässäkin näkyy vuorotyön hyvät puolet. Opiskelukin sopii tähän hyvin, sillä vältymme nyt niistä luvattoman aikaisista 6.30 aamuista kun itse en tee kuin muutaman aamuvuoron keskellä viikkoa. Silti hoidossa olo aika on pitkä ja rankka pienelle. Koko ajan paljon ääntä ympärillä ja jatkuvia tapahtumia sekä yhdessäoloa ison ihmisjoukon kanssa, etkä edes valinnut kenen kanssa päiväsi vietät.Poika viihtyy hoidossa ja on pääsääntöisesti 8.15-14.30 ajan siellä, eli ei pitkiä päiviä. Silti kotiintultua on väsynyt ja tinttaileekin helpommin, joka on ihan normia kun on väsynyt. Ulkona jaksaa hyvin mutta sisällä väsy pukkaa kovemmin pintaan. Meille on siis synytynyt rutiini, päiväkodin jälkeen laitetaan Salama alokuva soimaan ja poika lössähtää sitä katselemaan. Siinä pääsee hän rauhoittumaan lempi autonsa äärellä. En kannusta tvn katsomista, eikä meillä lapset katso tvtä kuin viikonloppu aamuisin joten tämä pahe on mielestäni ihan ok sillä se toimii. Poika rauhoittuu ja saa käpertyä syliinkin jos niin haluaa. Itse osaamme tuon elokuvan takaperinkin ulkoa kun pojalle ei muu näytelmä kelpaa kuin tuo Ngari bilen joksi hän sitä kutsuu. ( auto swahiliksi auto ruotsiksi) 

Siinä samalla saadaan rauhassa käytyä Nepen läksyt läpi ja valmistettua päivällinen. Päivällisen jälkeen olemme paremmin asialla tekemään muita juttuja. 

Syyslomalle lapset ovat kaavailleet pyjamabileitä, saas nähä.

kirpsakka syysilta

Nyt näyttää siltä että blogi päivittyy kuvilla... Syksyn kirpsakka ilma tekee ihmeitä iltaisin kun pitkä päivä painaa päälle. Miten kivaa ja mielenkiintoista kaikki onkaan niin pää on täysi kun päivä päättyy ja raitis ilma helpottaa painetta.

 

Pitkästä aikaa jaksoin lähteä omaa pihaa kauemmas siitä nauttimaan. Tavattiin ystävän kanssa ja kerittiin vaihtamaan päällisimmät kuulumiset siinä kun lapset touhasivat leikkikentän aitojen sisällä. 

 

 Kamerakin kulkee nykyään mukana, taas kun sellaisen omistan. Tuntuu mahtavalta. Tosin vielä pitäisi keritä tutustua säätöihin mutta pixelit silti parempia kuin kännykuvissa. Esikoisella oli läksyt vielä kesken joten hän ei leikkipuistoon ehtinyt mukaan.

 

tänään oli 9/18 päivästä kunnes on seuraava vapaapäivä ilman töitä ja koulua. Ei hätää, sitten onkin vapaata monta viikkoa eteenpäin jolloin jaksan olla sosiaalisempi ystävieni kanssa ja ehkä tehdä käsitöitä ja kirjoitella blogiakin ... Saas nähdä.