20.12 meillä oli valmistujaiset koululla ja sain vihdoin pukea ylleni kitengen(mekon) jonka teetin keniassa keväällä. Kankaankuosi puhutteli minua sillä siinä olevat kukat ovat silmissäni aivan istukan näköisiä, sopiva mekko kätilölle siis.
Sinä iltapäivänä menimme nuoriskalle järjestelemään ja kattamaan pöydät yms.Samana iltana osastoni psykiatrialla vietti pikkujouluja ja menin illaksi heidän kanssa juhlimaan, viimeistä kertaa. Yöllä saapuivat Nathanin kummit pääkaupunkiseudulta, he tiesivät juhlista ja auttoivat lauantainjärjestelyissä ja Oscar valokuvasi häät. Lauantaina riitti vielä puuhaa ja pieni stressi iski päälle kun tuttu jonka piti mut meikata oli sairastunut yöllä ja piti löytää toinen meikkaaja, itse kun en osaa enkä edes omista meikkejä. Onneksi ystäväni Katja pisti päivän ohjelmansa uusiksi ja teki kestävän ja neutraalin meikin mulle!
Miestä jännitti ihan sikana ja lapsetkin olivat aika jännittyneitä. Nathan oli best man ja sormuksenkantaja ja tytöt olivat morsiusneitojani. Olen niin onnellinen että he ovat sen verran vanhoja että kaikki pystyivät osallistumaan juhliimme ja muistavatkin ne myöhemmin. Oli ilo olla heidän kanssaan alttarilla.
En kerinnyt itse jännätä hirveesti sillä rauhoittelin muiden hermoja. Silti yksi asia jännitti, tulisiko ihmiset ajoissa paikalle? Isäni oli sahannut ja maalannut sellaisen perus "hääkyltin" nuolen muotoisena osoittamaan kirkolle jonka ympärille laitettiin valonauha. Kun parkkis alkoi täyttyä autoista hyvis ajoin ennen neljää huokasin helpotuksesta eikä sen jälkeen ollut enää huolen häivää. Vihkimisenkin jälkeen mies ja lapset rentoutuivat ja pääsivät juhlatunnelmaan!
Kirkon jälkeen poikettiin loppuilta perus häätraditioista ja juhlittiin menemään. Morsiuskimppu ja sukkanauha tuli heitettyä mutta muuten syötiin, juotiin ja tanssittiin. Minun ystäväpiirini on todella moniulotteinen, eikä mulla ole koskaan ollut vain yhtä jengiä vaan monta pienempää joten juhlaväki ei ollut kaikki tuttuja ennestään mutta se toikin hyvän lisän iltaan kun puolitutut ja tuntemattomat pääsivät tutustumaan. Hiljaista hetkeä ei ollut kertaakaan, ei edes kirkossa vihkimistä odottaessa. Se on musiikkia sielulleni. Syömisten jälkeen laitettiin diskovalot päälle ja menevämpää musiikkia ja tanssimme menemään. Korkkarini heitin nurkkaan kun oltiin skåålattu ja illan päätteeksi jalanpohjani olivat ihan mustana ja mekossanikin oli monta läikkää.
Olimme ajatelleet että hoidamme buffa- ja kahvipöydät itse ja samoin tiskit mutta saimmekin mieheni kanssa porttikiellon keittiöön ja ystävämme ja vanhempani hoitivat kaiken ja me saimme vain nauttia illasta! Iso kiitos kaikille ystävillemme jotka tekivät meidän juhlista 6/5 !
