30.3.2016

Lapsellisen helppo ikkunanpesu

Saimme päähänpistoksen aamulla ja pestiin Nalan kanssa puolet kodin ikkunoista. Nopeeta ja vaivatonta kun sai sivusta vain ohjata neiti viisiveetä. Ensin pölyt, sitten karmit puhtaiksi. Ulkona oleva "ikkunalauta" on keväisin aina ihan musta joten ne taiottiin jälleen valkoiseksi. Sitten vaan pesemään ikkunoita. Kylmällä vedellä ja enjon kuiduilla tietenkin. 
Lapsellisen helppoa! 
Aikaakin kului vaivaiset 45 min kolmeen isoon ikkunaan joissa kaikissa 4 lasipintaa. 


Kevätsiivoukset on niin käynnistyneet. Olen siivonnut ja tyhjännyt kaappeja. Vienyt tavaraa kiertoon ja roskiin. Pessyt kylppärin ja vessan kokonaisvaltaisesti. On ihanaa olla energiaa täynnä ja kokea se helpottunut olo ja syntyä vähä jälleen uudelleen aina näin keväisin. 
Kyllä minä reagoin näin kun kevätaurinko paistaa ja asfaltti pilkottaa. 

29.3.2016

höpinää

Kun muu kansa palaa arkeen hengähdän minä ja vietän vapaapäivää pitkän työpyhän jälkeen. Lankalauantaina oltiin perinteisesti trullittelemassa lasten kanssa naapurustossa. Nathanilla oli puky pyörä mukana ja vaunut hätävarana. Korit ja pannu täyttyivät herkuista ja reippaat trullit virpoivat ja kiittivät aina kauniisti. Nathan oli aivan loistava pikkutrulli ja juoksi tyttöjen perässä oville ja änki itsensä varmalle naminsaanti paikalle ja toi sitten iloisena naminsa mulle. Keräsin ne siis vaunuihin sillä korista ne ois vaan tippuillu. 





Kotona lounaan jälkeen kun pikkuveli nukkui sai tytöt syödä osan herkuistaan mutta kaapissa on vielä iso pussillinen josta ottaa kun päätetään pitää herkkupäivä. Muu perhe on viettäny aikaa myös mökillä mun ollessani töissä ja sunnuntaina kerittiin mun vanhempien kanssa brunssille Centraaliin.
Säät on todellakin ollu keväiset ja reilusti plussan puolella. Jokakeväinen sirkus on taas kaupungissa ja tänään tehtiin pyörälenkki siitä ohi ja saatiin lupa katsella ponia ja aasia.




Tää on se aika vuodesta joka syksyn tavoin vihastuttaa pukeutumistouhujen vuoksi sillä esillä tulee olla sekä toppaa että välikautta ja kuomat sekä kumpparit ja kurikset ja moljoona eri hanskaa, ja kaikki aina kastuu silti... Kumminkin rakastan kevättä ja tätä ihanaa fiilistä joka valon mukana tulee. Ahdistaa silti että aina jätätn taimien istuttamiset viime tinkaan, jos vaikka tänään hakis multaa?

25.3.2016

pitkä perjantai

Hoitoalalla harvemmin tulee nautittua vapaista pyhistä mutta se ei niin haittaa kun ainakin vielä siitä saa hyvän korvauksen. Tänään mulla oli aamuvuoro joka siis alkaa klo 07, lähden kotoa varttia vaille. Harmittelin etten näkisi kuinka lapset etsii eilen piilotettuja pääsiäismunia ja heidän ilmeitään kun avaavat munat mutta toisin kävi. Nalani niin jänskätti pääsiäispupun tulo että se pomppas hereill ejo kuuden jälkeen ja herätti sisaruksensa munajahdille. Itse pakkailin eväitäni ja sainkin olla mukana munajahdissa ja näkemässä kuopuksen ihanan iloisen ilmeen ja naurun kun hän löysi munansa ja sisällä olevat sulat joilla kutitella meitä muita. ( kuuluu lempipuuhiin) Tytöillä oli suklaapupu tikkarit ja yksi muna ja Natella oli sulkien lisänä pari digestive keksiä. 
Niin ne jäi mutustelemaan sohvalle kun lähdin sorvin ääreen. 


Töissä pidän hiuksia usein yhdellä ranskiksella mutta sainkin tänään päähänpistoksen letittää kaksi lettiä. Lopputulos oli mielestäni parempi kuin se yksi letti ja tästä tulee varmaan uusi arkikampaus! Hitsi muuten selfiet ei oo yhtään mun juttu. 


Pyhän kunniaksi kaivoin osaston kaapit läpi ja pidin jälleen leivonta terapiaa. Joo joo joku ajattelee mutta oikeasti kaksin potilaan kanssa taikinaa sekoittaessa saa aina hyvät keskustelut aikaiseksi ja jopa tyypit jotka eivät ikinä leivo pystyy siihen ohjauksella ja se fiilis kun kahvilla saa syödä itseleipomaa on mahtava. Toisin kuin somatiikalla niin meillä potilaat viettävät viikkoja ja joskus jopa kuukausia joten tämä voittaa sen ikuisen pullapitkon mennen, tullen ja palatessa. Pääsiäispyhä on pitkä ja hidas joten pientä piristystä on hyvä olla, huomenna taidan mennä trullina töihin.


Vaikka kotimatka ei ole kummoinen odottikin perhe minua työpaikan portilla, he olivat viettäneet päivän miehen ysävien luona ja olivat sopivasti kotimatkalla. Oli syötetty kanoja, silitetty hevosen kokoista koiraa ja rakennettu majoja. Illalle oli sovittu lammasillallinen. On se vaan kätevää ja luksusta kun oma mies on kokki. Syksyllä ystäviltä ostettu luomulammas pääsi juhlaateriaksi ja oli suussasulavan herkullista. Lapsetkin hotkivat menemään. Arjessa ei niinkään tuu pöytää katettua mitenkään erikoisemmin mutta heti kun on hieman aikaa tai tilaisuutta niin katetaan kunnolla ja sen lapsetkin huomaavat. Neppekin kysyi pöytää kattaessamme että tänäänkö syödään sellaista todella hyvää ruokaa?


Loppuilta meni chillaillen. Huomenna täälläpäin on trullipäivä ja sitä rumbaa olen itsekin odottanut, se on niin vahva traditio ja kiva sellainen. Kerkeän onneksi kiertämään trullejen kanssa ja lounastamaan ennen iltavuoroani. 



21.3.2016

# skog ja helppo päivällisvinkki!

Lauantain häät oli aivan mahtavat. Rennot ja kauniit. Hääparilla on kieltämättä mahtava tukiverkosto ja ystäväpiiri! Lapset olivat hoidossa ja kotia tultiin vasta yömyöhään. Tanssilattia kävi kuumana ja polaroidkuvilla varustettu photobooth loi ihania muistoja illasta. Onnea hra ja rva Skog! 

Lapsilla oli yökyläily menny kans mukavasti mutta olimme kaikki vähän väsähtäneitä eilen.
Päätin päästä helpolla ruokailujen suhteen ja heitin soppaverkit liedelle lounaalla ja likkojen kans vatkattiin pannaritaikina uuniin kypsymään samalla kun paistoin jauhelihaa jossa sipulia, mustapippuri,suolaa ja lopuksi smetanaa. Lrvitin lihamömmön pannatille ja käärin sen kääretortuksi. Helppo päivällinen joka osui ja upposi, nathankin söi neljä annosta!  Voimme siis suositella!

Siinä se viikonloppu ja vapaaviikkoni meni. . . 



19.3.2016

time is money

Onni on hyvät ystävät. 

Onni on hyvät kummit. 
Molemmat tytöt sai toisiaan tontemattomilta kummitädeiltään samat joululahjat nimittäin kirjallisen lupauksen viettää päivä heidän kanssaan. 
Nepele valitsi sisäleikkipuisto-päivän ja oli ensimmiäisenä lunastamassa lahjaansa, eilen oli pikkusiskon vuoro ja hän toteutti saman toiveen. 
Kuulemma oli salakavalasti vinkannut kummitädillen että neppe sai sen päivänä tuollaisen slushien...
jolloin kummitäti ymmärsi tarjota hänellekin moisen. 
Huvittavaa. 
On ilo huomata kuinka odotettuja tälläiset yhdessä vietetty aika ja kokemus on ja kuinka paljon ne lapsille(mme) tarkoittaa. Niitä muistellaan vielä pitkään. 
Paras lahja on kieltämättä aikasi. 

Tämän illan hääpari toivoi häälahjaksi jotain persoonnallista ja itsetehtyä. 
Helpompaahan olisi hakea tietty tuote joka lahjalistaan on merkattuna mutta minusta tämä on ihana idea joka vaatii just enemmän aikaa ja kekseliäisyyttä. 
En vielä paljasta mitä me viemme, mutta aikaa ollaan siihen upotettu yhdessä lasten kanssa ja juuri sitä tämä pari toivoikin. 
Lahjassa on huomioitu parin tarpeet ja elämäntyyli jotka sivusilmällä olen huomannut heillä ollessani ja pistänyt korvan taakse jemmaan. 
Toivotaan että ilahtuvat. 

Olin jo aamu ysiltä tehnyt naamakuorinnan ja käyny ystävän luona laittamassa kestoripsenpidennykset jotta lookki olisi ja pysyisi hyvänä läpi yön. 
Syksyllä hän laittoi ensimmäisen kerran ripset mulle ja olin tosi tyytyväinen sillä lookki on luonnollinen. Eikä ripsien tippumisen jälkeen jäänyt vaurioita omiin ripsiini. 
En siis uudistanut ripsienpidennytä silloin syksyllä. . . 

17.3.2016

vuoden ensimmäinen pyörälenkki



arvaa lempivärini?


Tänään oli päivä ilman kalenteriin merkattuja menoja aamupäivästä. Nostettiin Naten Puky potkupyörä ulos Nalan pyörä varastosta pihalle. Noin vain lähti molemmat liikkeelle eikä Natella ollut lainkaan vaikeuksia ajaa ulkonakaan vaan tämä parin kuukauden harjoittelu täällä sisällä on tehnyt tehtävänsä ja poika tyyräs ja hantlas pyöränsä hyvin. kilometrin pituisella lenkillämme saimme hymyt monien kasvoille ja jopa kaksi spontaania juttukaveria. Jotenkin iäkkäämmät ihmiset jää helposti juttelemaan kanssani aika usein, eikä se minua kyllä häiritsekään. Kaupan pihalla oli traktori poistamassa pikkukiviä ja se toiminta kiinnosti taaperoamme kovasti ja jäätiin siihen paussille keskelle parkkista. 
Lenkin jälkeen poika simahti heti kun näki sänkynsä. 
Me jäätiin Nalan kanssa hetkeksi pihaan hakkaamaan jäätä pienemmäksi jos vaikka aurinko sulattais nopeammin. . . Meillä on nimittäin metsä auringon suunnassa jossa puut ovat todella korkeita ja varjostavat ujoa kevätaurinkoa joten piha sulaa hitaasti. Tosin olisi tarkoitus kysyä josko metsän omistaja suostuisi kaatamaan pisimmät kuuset varjostamasta. 
Kevät tuo tullessaan myös vihreät sormet ja kutkuttaa kovasti päästä ulos möyrimään multaan. 

15.3.2016

kevättä rinnassa ja päivitys

On se kumma tuo luonto äiti, äsken oli kunnon talvi ja nyt jo kävelyteillä asfaltti paljaana. Tänään olen hoidellut asioita heti aamusta ja sain kävellä villakangastakki auki lepattaen kun oli nin lämmin. Vastaan käveli mies housunpultut käärittynä polviin ja t paidassa...
Lauantaina vietetään ystävämme häitä joten kävin taas parin vuoden tauon jälkeen Artisticalla omepelemassa löysät hiukset takasi rastoihin kasvamaan. Se tekee ryhdikkäämmäksi ja siistimmäksi joten häissä on sitten tuliterä nuttura. 


kampaajan tuolissa juuri fiksattuna. 
Kotiportilla jäin ihailemaan tuota aurinkoa. Niin kirkkaasti valaisee. 
Ainut miinus nyt on nuo liukkaat pihat.


Räpsin toissailtana tän kuvan ku muksut opetti Nathanille junaradan ja parkkitalon jujut. Jos tytöt on .mukana niin poika jaksaa istua ja leikkiä mutta itsekseen potkii ja heitää lähinnä palloja tai hyppii sohvalta. Tänään ajattelin nostaa Pukyn potkupyörän ulos jotta poika saa harjotella pyörätiellä. 
Polkuped ilmoittivat muutes juuri että heidän paikallisen pienyrityksen varastossa on nyt kaikkia värejä ja malleja kaikista koosta. ( ihan omaa hyvyyttäni mainostan.)


hiphei ja tervetuloa kevät ! ( ja takatalvi)

7.3.2016

Pojasta


Pikkupoikamme on jo täysi taapero. Ei enää edes kauaa niin juhlitaan jo kaksivuotis päivää! Motorisesti todella liikkuvainen ja menevä tyyppi. Ehtiväkin on sillä me muut ei todellakaan aina pysytä perässä. Hän on tähän asti hajottanut enemmän irtaimistoa ja omia luita kuin likat yhteensä tänä päivänä. Jos hän ois eka lapsi olisin varmaan aika puhki hänen touhuistaan ja vauhdista mutta näin kolmantena se vaan on tuossa arjessa mukana. Suuri apu on isosiskot jotka mielellään leikkii hänen kanssaan ja viihdyttää. Pala- ja lautapeleihin häntä tosin ei haluta mukaan, paitsi nopanheittäjäksi. Sanavarasto oli vielä jouluna todella suppea ja poika hoki lähinnä pallo, mamma, dädi, aani (nalani)... Nyt helmikuussa on sitten lisääntynyt tuo sanavarasto oikein moninkerroin ja Nathan toistaa kaiken kuin papukaija. Osaa jo kertoa mitä haluaa ja juttelee niinkuin muutkin tuon ikäiset. Monikielisyys huomataan siinä että hän ymmärtää mitä me sanomme (minä:svenska, daddy:swahili ja mummi:suomi) ja vastaa liki aina oikealla kielellä. 
Monikielisyys tulee siis automaattisesti mutta nähdä saa kuinka hyvä kielipää sitten on muita kieliä oppimaan isompana. 
Kaikki, siis kaikki, pallolajit kiinnostaa. Oli se sitten koripallo, jalkapallo, keilaus tai pallomeri niin poika viihtyy ja tekee. Tanssiminenkin tosin on hauskaa, varsinkin lempibiisin eli Robinin Boom Kah tahtiin. Auta armiasi jos vaihdat biisin johki muuhun! 
Hän osoittaa mielellään tunteitaan, itkupotkuraivareita ellei tahto mene läpi mutta myös haleja ja pusuja satelee. Mikä onkaan ihanampaan kuin pienet tahmeat kädet jotka kietoutuu ympärillesi ja pieni törröttävä suu joka sanoo uss uss (puss).



lomaviikko lusittu

Hiihtolomaviikollemme on mahtunut paljon menoa ja meininkiä. Käytiin Simpsiöllä opettamassa lapsia laskettelemaan, vietettiin päivä risteilyllä Uumajaan ja eilen sain viettää ihanan hauskan illan ystäväni polttareissa. Illat venyivät myöhään yöhön ja sen myötä blogiakaan ei ole päivitetty.



Pallomeren kuningas

uumajan torilla


Sää on todellakin ollut puolellamme koko viikon. Ebnen simpsiötä lapset olivat kokeilleet laskettelusuksiaan ainoastaan pulkkamäessä hakien tasapainoa. Molemmat innostuivat lajista ja tajusikin aika pian kuinka jarruttaa ja aurata. Menivät ja pujottelivat ihan slalomiakin. Se oli kyllä viikon kohokohta.



Kun viimeksi oli suojasää niin rakensimme koko perheen voimin linnakkeen pihaamme ja se on viihdyttänyt täällä koti ulkoiluja. Se on muodostunut ravintolaksi ja piilopaikaksi. Lasten leikkiessä siivosin leikkimökkiä, se on terapeuttista jotenkin kunhan unohtaa että se oian taas on sekaisin. Kirpulta löytyy halvalla noita vanhoja kauniita kahvikuppeja sekä alumiini/teräs kulhoja ja kupuja. Maalasin viime kesänä leikkimökin vaökoiseksi sisälyä ja se muutti ilmettä aivan huimasti. Oli ennen semmonen käsittelemätön puu...





Tänään päätettiin lomamme mökillä vanhempieni kanssa. Oli sopiva suojasää ja lumestä syntyi akka ja linnake. Nathan on kunnon moffan poika, ollu jo kauan mutta tänään viimeksi  se fakta vaan vahvistui. Mökillä oli tosi rauhallista ja kaunista kun kaikkialla oli iso paksu lumipeite eikä tuulikaan vaivannut. Opetettiin Nepelle pasianssi(mikä pasianssi se on nimeltään äiti?) ja se lähti nii hyvin rullaamaan että kotiakin vietiin korttipakka!( joo me ei sellasta olla ennen omistettu...) 



Kaikenkaikkiaan tuntuu ihan hyvälle palata töihin, tosin vaan viideksi päiväksi jolloin jatkan lomailua...
Hyvää yötä

1.3.2016

#sisarukset

On yksi asia jota ihailen joka päivä ja josta olen ylpeä päivittäin, 
nimittäin lasteni sisaruus suhde! 


Tytöt haluavat usein pukeutua samanlaisiin vaatteisiin ja kampauksiin. 
Kuvassa hiukset ovat auki pyynnöstäni, kuvien jälkeen menivät laittamaan pampulat. 
Nathankin halusi mukaan kuviin ja tietenkin hänet otettiin avosylein vastaan. 


Jos olen jossain elämässäni onnistunut niin se on tässä. 

*kamera edelleen kaupassa joten kännykkäkuvilla mennään...