Kouluviikonaloitus ei mennyt aivan kuten Strömsöössä meidän osalta.
Alku näytti hyvätä, sunnuntaina nukkumaanmenoaikaan Nala jo kysyi josko saisi herätä ja lähteä kouluunn. Maanantaina vein kaksi innokasta oppilasta koululle.
Neppe iloitsi kun näki luokkakaverinsa pitkän kesäloman jälkeen ja Nala oli heti kuin kala vedessä ensimmäisenä kouluaamunaan. Onhan koulu tuttu hänelle ennestään sillä on hakenut siskoaan ja osallistunut koulun tapahtumiin, hänen opekin on tuttu sillä hän on ollu Nepen ope kaksi ekaa vuotta.
Vietimme Naten kanssa päivää kahdestaan kunnes haimme tytöt kotia. Tässä vaiheessa ajattelin vielä että oli hyvä päivä.
| ekaluokkalainen |
Illalla Nala teki ystävänsä kanssa katoamistempun josta syntyi suuri etsintäoperaatio ( ei sentään virkavallan apuja tarvittu) ja samassa härdellissä Neppe kaatui pyörällä ja kaatui niin pahasti että ranne oli kipeä ja ontui. Kun likat oli jälleen missä kuuluikin lähdin Nepen kanssa päivystykseen jossa röntgenissä todettiin ranneluun murtuma. Huoh. Tuloksena hänellä on nyt oikeassa (!) kädessä kipsi kolme seuraavaa viikkoa. Yllättävän hyvin on neiti pärjännyt ja keksinyt tapoja toimia käsi paketissa. Kirjoittaminen nyt tietenkin tuo omat haasteensa ja lounastarjottimen kanto mutta onneksi hänen ope ja luokkakaverit ovat ihania ja auttavat ystävää hädässä. Ei kumminkaan mennyt tämä koulunaloitus ihan niinkuin olin ajatellut sen menevän mutta onneksi tälläkin kertaa saa vaan todeta että suht pienestä kyse kumminkin ja lasten luut luutuvat nopeasti.
2 kommenttia:
Kainalokepit kun koulu loppui ja käsi paketissa kun koulu alkaa. On siinä yhdelle koululaiselle riittävästi. Toivottavasti jää tähän.
Reipas neiti on kyllä ollut kipsinsä kanssa niinkuin oli niiden keppien kanssakin.
Harmillisesti juu sattuu ja tapahtuu mutta onneksi muös korjaantuu !
Hyvin jaksoi kipsinkin kanssa :)
Lähetä kommentti