11.10.2015

sherehe

"Miksi meillä ei koskaan ole karkkipäivää?", kysyi koululainen surupäissään edellis iltana.
Käytiin jälleen läpi ettei sokeri ja lisäaineet edesauta terveyttämme millään lailla. Muistutin että syömmehän mekin herkkuja ja karkkejakin aina välillä muttemme nimeä tiettyä viikonpäivää karkkipäiväksi. On todella raivostuttavaa että termi "lördagsgodis" on ihmisillä yhtä tavallinen kun sana huomenta. Lapset hoilottavat suureen ääneen kuinka he viettävät "fredagsmys" ja syövät "lördagsgodis", jopa lastenohjelmat kannustavat moiseen. Grrr sanon minä.
Silti pidämme kantamme ja opetamme lapsillemme että hyväskät kuuluu harvinaisuuksiin ja juhlapöytään. Tietenkin mekin joskus käperrytään sohvalle katsomaan leffaa herkkujen kera mutta se voi olla vaikka keskiviikkona tai maanantaina, fiiliksen mukaan. 
Keskustelun loputtua esikoinen ymmärsi taas missä mennään ja miksi mutta jäin epäilemään että Nalalle asia ei tainnut mennä ihan perille kun hän lopetti sanoin " mutta mä tiedän että Lauantai on karkkipäivä!". 

Lasten riemuksi heti seuraava päivä olikin juhlapäivä kun daddy vanheni jälleen vuoden. Yllätin kaikki ja paistoin hymynaamalättyjä ( mies sai kavereiltaan uuden lättypannun) aamupalaksi. Mies ei välitä kahvitteluista mutta lapsille on tärkeä juhlia syntymäpäiviä joten he leipoivat minun ohjesituksillani isänsä lempikakun (mokkaruutureseptillä). Kuulemma tiesi silloin kahdeksan vuotta sitten kun ensimmäisen kerran kyseisen kakun hänelle leivoin että olen hänen nainen.
Kattoivat myös pöydän ja juhlittiin miestä perheen voimin.
Ennen juhlahetkeä lapset pukivat parhaat mekkonsa ja poika sai juhlabodyn jossa rusetti kaulassa. 
 


Ei kommentteja: