Entisenä lentopalloilijana olen tietenkin todella ylpeä kun lapseni innostuivat lajista.
Aivan kuten äitinsäkin he aloittivat lentopallokoulussa.
Ensimmäistä kertaa tänään.
Nepen kanssa ollaan hieman harjoteltu hihalyöntejä muttei aktiivisesti joten ihan kylmiltään lähtivät mukaan. 60 minuutin treenejen jälkeen olisivat mielellään jääneet vielä pallottelemaan.
Katselin sivusta heidän treenejä ja oli ilo huomata kuinka oppivat ja osasivat.
Neppe sai kehuja sormilyönneistään, tai noh lähinnä oli sormilyönti asennosta heittoja jota harjottelivat.
Itselläni oli nostalginen fiilis. Samoilla pehmopalloilla itsekin alotin ekaluokkalaisena Wasaman lentiskoulussa.
Muistan turnaukset nurmossa F-tyttönä kun pelattiin koppipalloa ja hermoiltiin kun piti passista saada pallo verkon yli sormilyönnillä.
Joukkueen yhtenäisyys ja hyvä yhteishenki.
Hurraahuudot ja tsemppilauseet joita taputettiin vaihtopenkiltä.
Kesäloman ensimmäinen viikko alkoi siitä kymmenen vuotta eteenpäin aina Power Cupilla joka on neljä päivää kestävä lentisturnaus. Ensimmäiseni oli Porissa.
Minua jännitti niin lujaa lähtö poweriin että meinasin jänistää, onneksi en jäänyt kotiin sillä turnaus on niin mahtava kokemus.
Ilokseni tänä vuonna Power Cup järjestetään täällä Vaasassa ja sinne on tietenkin pakko mennä fiilistelemään tyttöjen kanssa.
Oma innostukseni lajia kohtaan tuli tädiltäni joka edelleenkin pelaa.
Molemmat vanhempani ja molemmat tätini ovat lajia harrastaneet joten on vähä kuin sukuvika.
Kun oltiin junnuja niin Wasaman naiset oli tosi kovia ja oltiin aina Variskalla katsomassa heidän pelejä. Pelin jälkeen haettiin nimmarit pelaajilta. Olimme kunnon faneja.
Valitettavasti Wasamalla on tainnut toiminta loppua ja kaikki lentis treenit on Kiistolla nykyään.

2 kommenttia:
Ihan parasta nostalgiaa! :) Kummitäti vie tytöt ilomielin treeneihin joku kerta jos tarvii kuskiapuja :)
Pau
jee hienoa! kyllä juu hyviä muistoja ( paitse ne nappiverkkarit jotka muka oli niin cool) nuo on :)
Lähetä kommentti