9.1.2015

ajatuksia taallaolosta

maisemakuva matatusta. Keskella nakyvat harmaat aaltopeltikatot ovat murto osa suurta Kiberaslummia

Viimepaivat ollaan eletty aika perus arkea. Tanaan kaikilla oli menoa paitsi mulla joten jain yksin lasten kanssa kotia. Pitaa viela harjoitella tata chillausta, en oikeen osaa. Olen saanut ihailla monet tanssi- ja sirkusesitykset seka tuhansia piirrustuksia. Lapset poimi talopojan Denniksen kanssa kukkia joita sitten myi kaikille talossa 1kshs per kukka. Lopulta tulivat kysymaan jos voitaisiin menna kaupunkiin jotta saisivat kuluttaa ansaitut rahansa, kokonaiset 4kshs eli noin 4centtia. Ei voi kuin hymyilla. Tekivat myos kasan kasikoruja kotoa tuoduista kumilenksuista joita aikovat myyda kans. Ilmiselvia Kikuyu heimolaisia siis silla omaavat hyvan bisnesmielen. Kikuyu heimolaiset sanotaan olevan nirsoja ja viihtyy kun on rahaa tililla, eika torsaa ja esittele varojaan. Vastakohtana Luo heimolaiset joista sanotaan etta haluavat esittaytya rikkaina vaikka ei aina olisikaan, nayttava elamantyyli on heille tuttu. Tallaiset stereotypiat on aika hauskoja niin kauan kuin muistaa etta kaikki silti olemme yksiloita. 
lisaa bussin ikkunasta rapsittyja kannykkakuvia nayttamaan etta afrikka on muutakin kuin leijonia ja savanneja, silmarapsyhymio

Minulle nauretaan aina etta olen tyypillinen kikuyun silla lasken centintarkkaan mika on kannattavin hankinta. Vuosia sitten kun olin taalla sinkkuna minulle naurettiin kauppahyllyjen valissa kun tokaisin siskolleni ettemme voineet ostaa hanen valitsemaa tuotemerkkia silla se oli 2centtia kalliimpi kuin vieressaoleva. Eilen kenkakaupassa,Batassa, minulle kuului 601 vaihtorahaa takaisin mutta sainkin vain kylmasti 600. Muistutin kassatatia etta yksi kenyan shillinki puuttuu ja han katsoi minua kuin todella arsyttavaa asiakasta. Ei minua niinkaan se yhden centin havikki haitannut vaan asenne ettei sita edes pahoiteltu etta kolikot olivat loppu. Tama on aika tyypillista. Lopulta sain 5kshs kolikon kassalta eli voitin 4kshs.
Minua tympi suuresti se etta taalla oletetaan etta esimerkiksi ravintolassa etta jatetaan tippia, se kun on monen kuukausitulo, mutta silti palvellaan naama vinossa ja huonolla asenteella asiakkaita, mina en sellaisesta tippia jata. Tippihan tulee siita etta olet tehnyt hyvaa tyota.  Huomautan usein asiasta, etta odotan parempaa palvelua, parempaa as in iloisempaa ja ystavallisempaa. 
Bahjia ja picana eli mangomehu Chicken Innissa 

Monesti taalla paase helpolla jos on vaaleaihoinen mutta ei se ole ainoastaan helpottava tekija tama ihonvarini. Se tuo myos todella paljon haittaa ja hankaluuksiakin.
Vaalea iho on taalla sama kuin iso kasa dollareita, ja oletus on etta me ollaan kaikki miljonaareja. 
Totuus on usein painvastainen. Aina saa neuvotella hinnoista ja olla tarkkana joka on tyolasta. Joka nurkalla joku tervehtii sinua vain etnisen taustasi vuoksi ja matatukuskit tappelee sinusta ja korottavat helposti hintaa vuoksesi. Tutustuessani uusiin ihmisiin on aina testattava jollain konstilla ovatko he kiinnostuneita minusta vai niista rikkauksistani. Onneksi asia selviaa aika pian ja olenkin kiitollinen etta minulla on niin ihanat ystavat taalla jotka eivat katso ihonvariani.
Turvallisuuteni on vaakalaudalla pelkastaan ihonvarini vuoksi ja asiaa on hankala muuttaa silla vaikka maalaisin itseni tervalla ei se muutaisi mitaan, minut huomataan aina.
Perhe jonka luona asun on myos vaarassa saada kutsumattomia vieraita silla minun lasnaolonihan tarkoittaa sita etta talossa on rahaa. Niin uuvuttavaa. Onneksi fingers crossed naita ei ole viela kohdattu.
Silti taalla on ihana olla mutta halusin tuoda esiin myos nama arsyttavat puolet. 
Nyt lapset nukkuu ja aikuiset katsoo leffoja. 

Loppukevennykseksi taman iloisen veijarin kuva talta paivalta kun katseltiin esityksia ulkoterassilla.

6 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Kanner igen mig fran att leva har i mellanostern. Jag kan aldrig liksom smalta in. Ibland ar det bra att jag pratar arabiska, ibland maste jag latsas att jag inget kan..fordomar ar sa irriterande! I Libanon ar det ofta att ja, prostituerad fran Ryssland. Da pratar jag med bred amerikansk accent :D Jobbigt just det dar att din närvaro innebar pengar. Obehagligt! Men du klarar dig ju galant.

mummi kirjoitti...

Osalla suomalaisistakin on ennakkoluuloja ulkomaalaisia kohtaan, sama ilmenee teille Jenni ja Heidi nyt päinvastoin. Ja kuten hyvin tiedämme ennakkoluuloille ei yleensä ole perusteita. Tunnistatte onneksi tilanteen ja osaatte taklata sen mukaan.

Onneksi päiviin mahtuu myös paljon mukavia tapahtumia ja tapaamisia. Matkailu avartaa ☺

Liberata kirjoitti...

kanner igen mej i det du sager heidi och som mamma kommenterade sa visst det ar klart att det finns forutfattade meningar overallt och om alla men jobbigt ar det enda. Hoppas ni och du mar bra heidi!

Agaba kirjoitti...

Tuttu tunne. Usein tilanteessa auttoi kun sanoin lugandan-kielellä pari sanaa, niin huomasivat ettei ole ihan perusturisti, joka ei välttämättä tiedä oikeita hintoja. Tyhmältähän se välillä tuntuu jostain meidän rahassa muutamasta centistä kitistä, mutta se on se periaate ja nimenomaan se värin vuoksi erottelu, että "tolla on rahaa".

Ja toi palvelu. Ihan samoin toimin, annoin tippiä jos oikeasti se oli hyvää palvelua. Palvelukulttuuri onkin ihan toinen lukunsa .. ;)

Ihania päiviä sinne!

Liberata kirjoitti...

kiitos agaba, ihania talvisia paivia teille! Juu kieli vaantaa swahilia paivittain , hehe

Heidi kirjoitti...

Ja absolut haller med dig Kirsi! Man far också vara tacksam for att ibland sta pa andra sidan av fördomar. Ger perspektiv och eftertanke hur man moter sina medmänniskor. Kan inte saga annat att det garanterat avartaa :) Tack mar mycket battre :) Ersatt av andra kramper :D