Riina (klick) kirjoitti blogissaan viime viikolla kauniista ja kätevästä do-it-yourself kaulakorusta.
Ensiksi olin sitä mieltä että olipa kaunis mutta aika turhake ja lopuksi olin sitä mieltä että minäkin haluan moisen!
Kaulakorussa on siis erikokoisia puisia ihan käsittelemätöntä puuta eli siis myrkyttömät helmet helmiä ja joidenkin helmien ympärille virkattu taas myrkyttömästä luomulangasta väripilkkuja. Itse ketju on myös virkattu samasta langasta.
Koru ei ole vain hieno asuste vaan toimii myös hyvin puruleluna!
Viimeset kolme kuukautta poika on pistänyt kaiken vastaantulevan suuhunsa ja sama touhu jatkuu varmasti vielä pitkään. Ikeniä kutittaa ja hampaita vielä odotellaan.
Tämä kaulakorun tilasin Riinalta sillä hänen virkkausjälki oli niin hienoa etten edes yritä kilpailla. Näppärän nopeeta hän virkkaskin tämän mulle ja pian viikon verran on koru roikkunut kaulassani.
Purulelujakin on pari mutta ne lentää ympäri taloa kun poika heittelee niitä menemään eikä aina ole aikaa niitä nostella jatkuvalla syötöllä joten tämä mukana kulkeva, kaulassa roikkuva, kaunis purulelu on ollut todella kätsä!
Varsinkin jos lasta kantaa kantorepussa/liinassa niin on lapsella jotain viihdykettä ilman että tarvii pelätä että se tippuu matkan varrelle.
Luonnollisestihan kaulakorun voi kääntää selkäpuolelle jos siellä kantaa lasta.
Nathan antaa kyllä varmasti myös hyvät arvosanat uudelle herkulleen sillä ahkeraan hän on jo sitä maiskutellut.
Riinan blogissa on lisäinfoa korusta ja alkuperäisen idean löydät täältä, itse voisin vielä haluta tuon ison kukan .
Tilasin toisenkin korun ystävälle jolla Nathania kuukautta nuorempi esikoinen.
4 kommenttia:
Mä löysin ton idean turhan myöhään. Veikkaan, että moni imetyshetkikin olis rauhoittunut, kun virikettäkaipaava tyttö olis saanut tuon hyppysiinsä. Ihana idea ja kaunis koru.
Joo imetyshetkellä tosi kätsä kanssa kun koko ajan sormet ettii jotain jota puristella ;) no mahdollista kakkosta varten tai lahjaideaksi korvan taakse ;)
Hyvä että toimii teilläkin käytössä :) Ihana Nathan
Kyllä kiitos toimii hyvin ;)
Lähetä kommentti