Toisiksiviimeisestä luukusta löytyi varaus keilahalliin.
Veljeni ja lasten serkkukin liittyi joukkoomme ja keilat heilui tunnin verran.
Vielä painaa keilapallot liikaa ja avuksi otettiin lasten pieni liukumäki mutta lapsilla on hauskaa ja se on pääasia. Keilattu on heidän kanssa jo ihan pienestä ja aina ovat tykänneet.
Vanhemmilleni on aina yhtä vaikea keksiä lahjaa tai tapaa jolla heitä muistaa. Isäni syö gluteenitonta joten olen ottanut missioksi löytää oikein makoisa gluteeniton leipäresepti ja leivon aina välillä maistiaisia hänelle. Tänään syntyi iskälle kaksi eri taikinaa ja monelle päivälle voileipää.
Äitiäni muistin ihanan juhlavan näköisellä kukka leivällä.
Resepti siihen tulee välipäivinä. Jaon ison taikinan kahtia ja tein kaksi kukkaa josta toisen sai veljeni perheineen. Muutaman sämpylän pyöräytin itsellenikin siitä taikinasta ja kyllä olikin hyvää! Taitaa olla uusi bravuurini.
| siemenet olis tietty voinu olla koristeellisemmin mutta ajatus lasketaan |
Haluan toivottaa ruudun sillekin puolelle oikein hyvää joulua, toivottavasti saatte viettää sen rakkaimpienne kanssa!
2 kommenttia:
Kaikki leivät oli maukkaita. Maistuvat kiitokset!
Ja kiitos vielä kun saimme nauttia teidän kaikkien rakkaimpien kanssa jouluaattoa.
Hyvä kuulla ja kiitokset kuuluu emännälle ja isännälle ja jouluväelle. Ihana aatto takana!
Lähetä kommentti