motivaatiolla tuloksia

Välillä, tai itse asiassa suht usein, tulee mieleen että "tästä haluaisin kirjoittaa blogiin" mutta sitten en jaksa nostaa läppäriä esiin. Hah laiskuuden huippu ja syy blogini hitaaseen kuolemaan. Tämä onkin sopiva aasin silta aiheeseen joka sai minut tänään blogin pariin. Hauskintahan tässä on ehkä se että kirjoittelen aikalailla itselleni sillä epäilen että ne ihanat sielut jotka täällä ennen kävi piipahtamassa ovat jo kauan sitten siirtynyt eteenpäin (ellette ole niin moikatkaa ihmeessä kommenttikenttään käyneenne täällä ja ilahduttakaa minua)


Iina  (klick) kirjoitti siitä kuinka saavuttaa määränpäänsä kun vaihtoehtoja ei ole. Tämä onkin mielenkiintoista sillä koen myös että jos tavoitteeni ei ole kohdillaan niin panostan myös sen mukaisesti. Ellei tavoiteltava asia ole tarpeeksi tärkeä minulle tai jos löytyy sopiva vaihtoehto niin sitten voin hyvinkin löysätä asiassa, juuri niinkuin Iinakin avasi tätä asiaa. Hänen tekstiä lukiessani tuli oma tilanteeni mieleen.

Kun (vihdoin) päätin lähteä opiskelemaan silloin viisi vuotta sitten olin määrätietoinen ja tavoitteeni oli selvä. Omassa mielessäni minulla ei ollut vaihtoehtoa vaan kouluun oli päästävä ja heti. Koulut ei ottaneet (tietenkään) sisään sillä hakuajat oli umpeutunut jo puoli vuotta aiemmin, silti en antanut periksi vaan löysin reitin sisään. Olen puskenut kaikki nämä vuodet eteenpäin todella määrätietoisena ja ujuttanut itseni myös ylemmälle luokalle jonne en oikeasti edes kuulunut, sillä olen halunnut suorittaa tuplatutkintoni tietyn ajanjakson aikana. Tämähän ei tietenkään ole ollut mitenkään se helpoin tie mutta päättäväisenä olen nähnyt usvankin läpi valonpilkahdukset. Sama koskee työkuvioitani tämän opiskeluajan aikana, olen määritellyt työkuvioni niin että saan maksimoitua kokemukseni ja vienyt ammattiminääni monta kilometriä pidemmälle.


Opiskeluvuodet ovat olleet rankkoja, niinkuin aiemmin teksteissäni on käynyt ilmi, mutta nyt vihdoinkin, kun kaikki teoria ja kokeet on hoidettu alta pois ja jäljellä on enää kolme harjoittelua, oloni on kevyt. Aloitin viimeisen synnäri harjoitteluni tällä viikolla, sielläkin tavoitteeni on selvät. Koko kesän olen odottanut tätä sykysä ja iloitsin suuresti kun tämä viikko koitti ja sain korkattua viimeisen lukukauteni AMK:ssa. Mielessäni olen jo elänyt tämän syksyin monen monta kertaa. Oloni on kevyt sillä tiedän tasan tarkkaan mitä minun on enää tehtävä, ei enääkysymysmerkkejä tai epävarmoja harjoittelupaikkoja vaan selvät sävelet joita saan ruksata tehtäväksi ja nauttia siitä kuinka check boxit täyttyvät ja vähenevät.

20 päivä joulukuuta on viimeinen määränpääni tällä reissulla ( sillekään siis ei ole vaihtoehtoja minun maailmassani). Silloin saan paperini käteen ja pääsen aloittamaan uutta jaksoa elämässäni. Juhlapaikkakin on jo varattuna hehheh. Joten todettakoon että "if there is a will, there is a way".

Kätilönä keniassa, Sectiot

Sillä emme voineet monitoroida sikiönsydnääniä jatkuvalla syötöllä ( KTG laitetta ei ollut) oli sairaalalla matala kynnys operoida. Jos sydänäänet olivat yli tai ali viiterajojen tunnin tiheän seurannan aikana oli sectiopäätös taattu, tai jos synnyttäjällä oli taustalla kohtuleikkaus (sektio yms) josta kohdussa arpi ei uskallettu antaa hänen synnyttää alakautta kovan kohtupaineen vuoksi(kohtu voisi revetä ja olla kohtalokas sekä vauvalle että äidille). Tämän vuoksi noin puolet synnytyksistä olivat sectioita. Tiistait ja torstait olivat elektiivisiä sectio päiviä. Pre labourwardin yhteydessä on leikkaussali ja tiimi valmiudessa ympäri vuorokauden. Itse keisarinleikkaus ja valmistelut siihen olivat suht samat kun suomessakin. Tosin gyne poisti kestokateterin jo leikkaussalissa jotta äidit mobilisoituisivat nopeammin leikkauksen jälkee. Koimme että äidit olivat liian heikkoja jaloistaan kun rakko tuli täyteen ja monesti oli turhan huterat jalat joita tuettiin vessaan. Johtava gynekologi oli onneksi todella vastaanottavainen uusille ideoille ja pitkän keskustelun jälkeen kokeiltiin jättää katetri 6h leikkauksen jälkeen jotta äidit saisivat palautua kunnolla. Kokeilu meni hyvin mutta en ole varma kuinka siellä nykyään toimitaan. Leikkaukset tehtiin spinaalipuudutuksessa ja äiti sai nähdä vauvan ennenkuin se vietiin vauvapöydälle viereiseen huoneeseen kapaloitavaksi.

Oli tärkeää näyttää äidille vauva ja tämän sukupuoli leikkaussalissa, kuultiin tarinoita äideistä jotka eivät hyväksyneet vauvaansa omakseen sillä sukupuoli ei ollut sitä mitä olivat olettaneet. Tälläisiä tapauksia välttääksemme n'ytimme siis kaikille vauvojen haarvälin ennen siirtymistä hoitopöydälle.

Kun äiti oli valmis leikkurista hänet siirrettiin pre labour wardiin sänyynsä. Tapana oli jättää vauva kapaloituna lämpölampun alle hoitopöydälle kunnes äiti sai tunnon takaisin jalkoihinsa puudutuksen jälkeen. Keskustelimme Kangaroocare menetelmästä ja sen hyödyistä henkilökunnan ja johtavan gynekologin kanssa ja saimme sittemmin viedä vauvat suoraan äidin viereen ihokontaktiin hänen palattua sänkyynsä.

Jotkut äidit vieraksuivat tätä, lähinnä ne äidit jotka oli sektoitu ennemmin ja "tottuneet" lepohetkeen leikkauksen jälkeen. Kuitenkin äidit ottivat vauvan luokseen ja saivat imetyksen aloitettua entistä aiemmin.

Sectio äidit olivat n. kolme päivää osastolla seurannassa ja hoidossa leikkauksen jälkeen. Keisarinleikkaus maksoi n. 500euroa joka on hintava summa Keniassa. Hintaan kuului nuo kolme osastopäivää general roomissa, eli jaetussa kolmen hengen huoneessa. Kymppi lisä hintaan per yö niin sai oman huoneen.

kätilönä keniassa, synnytyssali

Meidän päprioriteettimme harjoittelussahan oli hoitaa synnytyksiä joten aina kun prelabour wardilla oli synnyttäj(i)ä niin olimme siellä. Pre labour ward on iso huone jossa kuusi potilaspaikkaa. Sänkyjen välissä on ohuet verhot ja tarvittaessa siirrettävä seinä.

 

Huoneen päädyssä on yhteinen WC. Täällä työskenteli yksi kätilö ja apuja sai tarvittaessa muilla asemilla olevilta. Tänne otettiin synnyttäjiä aika kevyin kriteerein, kun me suomessa olisimme lähettäneet heidät kotiin odottelemaan synnytksen aktiivivaihetta otettiin heidät täällä sisään jo latenssivaiheessa vaikka kaikki tietää että latenssivaihe voi kestää todella kauankin. 

Perustelut oli vähän heikot ett miksi näin mutta toissaalta ymmärrän että kotiinkaan ei kaikkia voi lähettää kun kotimatka voi olla pitkä ja liikenneruuhkat hidastaa sairaalaanpääsya sitten kun oikeesti H-hetki on käsillä. 

 

Saimme myös kolme jumppapalloa lahjoituksina suomesta jotka annoimme heti alussa sairaalalle. Ne otettiin avoimesti vastaan ja olivat käytössä jatkuvasti. FMH ei voinut tarjota kipulääkkeitä synnyttäjille sillä meillä ei ollut mitään sikiönmonitorointilaitteita vaan kuuntelimme sydänäänet torvella/dopplerilla säännöllisin välein aktiivivaiheessa. Kaikki kipulääkkeethän voivat vaikuttaa sikiöön joten ymmärrettävää ettei niitä voitu antaa. Sen sijaan tuimme naisia hengittämään oikein ja hyödyntämään palloa. Olimme todella paljon läsnä ja lähellä synnyttäjiä. huomasimme myös että naiset tukivat toisiaan sekä henkisesti ett myös ihan hieromalla toistensa selkiä. Miehiä tai muita tukihenkilöitä ei suvaittu myöskään mukaan sillä osasto oli avoin ja synnyttäjien yksityisyyttä haluttiin vaalia. kun tilanne salli, sai miehet ja muut perheenjäsenet tulla piipahtamaan, muuten synnyttäjät saivat olla omaisten kanssa odotuskäytävällä. 

Kun ponnistustarve tuli, siirryimme synnyttjän kanssa viereiseen huoneeseen jossa oli kaksi synnytyssänkyä. He kävelivät sinne ja kiipesivät sängylle. Olimme valmistaneet synnytysvälineet apupöydälle valmiiksi, tai no melkein aina ne oli valmisteltu. Siellä suosivat että nainen synnyttäisi gyn asennossa mutta sillä minä ja Ellen hoidimme kaikki synnytykset kun olimme paikanpäällä annoimme synnyttäjien etsiä hyvä asento jossa punnata. Lapset synytyvät fysiologisesti samoin missä päin maailmaa olemmekaan ja kätilöntyön ulosauttoaputekniikkakin oli heillä sama kun meillä. Synnytyksen aikana seurattiin sikiönsydänääniä dopllerilla tai torvella.

 

 Vauvan synnyttyä nostimme hänet äidin rinnuksille, leikattin napanuora, näytettiin äidille vauva ja tämän sukupuoli ja istten vietiin vauva huoneen takanurkassa olevaan vauvapöydälle jossa se kuivattiin, katotiin Apgar pisteet ja annettiin K vitamiini suun kautta sekä silmävoide tulehduksia estämään ja napanuorantynkään Hexicordia jotta se kuvuisi nopeammin, tropiikissa kun kuumuus altistaa tulehduksille.  Sitten vauvalle kirjoitettiin ja laitettiin id-ranneke ja kapaloitiin jotta äiti saisi vauvan syliinsä kun hänet oli valmisteltu synnytyspöydältä. Synnyttäjällekin annettiin oxytociinia lihakseen synnytyksen jälkeen, aivan kuten suomessakin, auttaen kohtua supistumaan ja vähentämn vuotoa = komplikaatiota. 

suojavaatteet päällä synnytyspöytää valmistelemassa

Tämän jälkeen äiti ja vauva siirtyivät takaisin pre labour wardiin petiinsä jossa heitä seurattiin pari tuntia ennkuin siirtyivät osastolle huoneensa. Siinä myös autettiin vauvaa rinnalle ja kerrottiin hyödyistä pitää vauvaa iholla. 

Synnytyksen jälkeen kätilö siivosi synnytyssängyn ja puhdisti instrumentit. 

 

Luppoaikana leikattiin ja taiteltiin isoista harsorullista  kompresseja, pakattiin instrumentit synnytyssetteihin, revittiin ns pumpulia ja pyöriteltiin palloiksi ja tilattiin vähissä olevia tarvikkeita. Tosin aika usein tilattiin liian pieniä määriä ja monesti olimme vailla hanskoja, lääkkeitä tai muuta sellaista tarpeellista. Osastolla on myös oma strerilisaatiokone jonne leikkurin hoitajat vievät synnytyssetit ja kompressit sterilisoitavaksi. 

synnytyssettejä sterilisoitavaksi

Koimme monenlaisia synnytyskiä ja tapasimme monia erilaisia synnyttäjiä. Jotkut tapaukset ovat jääneet, ja pysyvät, mieleen. Olin esimerkiksi yhtenä päivänä neuvolan puolella kun vastaanotin todella nuoren tytön jolla oli  ollut verenvuotoa jo muutaman päivän ja huoli oli suuri. Hän kertoi odottavansa kaksosia ja olevan 26 raskausviikolla. Sairaalamme ei ole varusteltu vastaanottamaan ennenaikaisia vauvoja, meillä oli vain happea ja lämpöä antaa eikä lastenlääkäriäkään. Hän meni kumminkin ultraan jossa todettiin molempien sikiöiden olevan elossa mutta kohdunkaulan hävinneen. Hänellä oli kipuja ja otimme hänet pre labour wardiin tutkittavaksi. Hän oli jo liki täysin auki siinä kohtaa ja totesimme kokeneen osastonhoitajan kanssa ett vauvojen on parempi syntyä sairaalassamme kuin matkalla isompaan yksikköön. 

Valmistelimme tytön tulevaa varten ja niinkuin heillä on tapana kannustettiin häntä jumalan sanoin. Hoidin synnytyksen apunani luokkakaverini Ellen ja osastonhoitajamme. Paikalle tuli kyllä muitakin kätilöitä avuksi ottamaan vauvoja vastaan. Supistukset olivat heikkoja joten tyttö sai oxytociinitipan avuksi. Pieni vauva A syntyi hienosti raivotarjonnalla ja pääsi pian lämpölampun alle kuivateltavaksi. En ollut ennen nähnyt saatikka hoitanut kaksoissynnytystä mutta siinä tilassa kaikki tuntui vain luistavan eikä meistä kukaan sen enempää stressannut tilanteen vakavuutta. Vauva B oli perätajonnassa ja saimme sen hienoti asettumaan synnytyskanavaan ulkoisen tuen avulla. Sen lisäksi että oli eka kaksoissynnytykseni sain myös ensimmäisen perätilani hoidettua. Vauva B syntyi hienosti ja oli yhtä pieni kun A:kin. Molemmat saivat happiviikset kavoilleen ja pumpulia ylleen sekä peittoja ja jäivät lämpölampun alle. Äiti voi olosuhteeseen nähden hyvin ja oli rauhallinen. 

Sikiön keuhkot alkavat kehitty vasta 26 viikolla joten se ett nämä kaksoisvauvat prjäsivät pelkillä happiviiksillä oli iso ihme, ultrakin oli todennut heidät vain 27 viikkosikis. 

Kun äiti oli siirretty sänkyynsä pre labour wardin puolelle tuli hänen äitinsä ja isoäitinsä (perinteiset maasai naiset) hänen tuekseen. He puhuivat vain maa kieltä jota minä en osaa kuin pari sanaa.Tuore äiti tulkkasi minulle ett he halusivat minun olevan läsnä kun he rukoilivat vauvojen puolesta. Synnyttjän äiti otti minua kädestä ja rukoili Enkai (jumala)lle. Sinä hetkenä adrenaliini laantui ja ymmärsin minkä suuren ihmeen äärellä olimme ja kyyel valui poskelleni kun kuuntelin rukousta jossa kiittivät minua ja pyysivät jumalan huolehtivat vauvoista. 

Vauvat siirrettiins ittemmin ambulanssilla, isoäidin ja isoisoöidin kera isompaan sairaalaan. 

Äiti jäi meille yön yli seurantaan ja seuraavana päivnä kun hänen äiti ja isoäiti hänet haki kotiin kertoivat he että molemmat vauvat vielä elivät.

 

Toisena päivänä hoidin naista synnytysosastolla joka ei puhunut kuin maa kieltä ja vähän swahilia. Swahilintaitomme oli sunnilleen yhtä hyvät. Hoidin häntä 13 tuntia, hän oli myös perinteinen maasainainen ja oli synnyttänyt esikoisensa kotonansa mutta vauva oli menehtynyt synnytykseen. Itse synnytyksessä ei ollut mitään merkittävää mutta olin niin ylpeä itsestäni kun hoidin hänet swahiliksi. Hän sai pienen repeämän joka piti ommella mutta hän ei siihen suostunut vaikka kerroin että puudutamme. Hänen mies oli käytävällä odottamassa häntä ja lopulta jouduin hakemaan hänet synnytyssaliin ja kertoa hänellekin miksi haava piti ommella ja miksi meidn pitäisi saada painaa kohtua että se tyhjenstyisi. Hän ymmärsi ja komensi vaimoaan tottelemaan meitä. Maasai naisten tulee totella heidän miehiään ja vaikka se feministille on paha paikka pakottaa nainen toimenpiteeseen miehen luvalla niin olen iloinen että tässä tapauksessa meillä oli oljenkorsi. mielummin näin kun että hänelle tulisi komplikaatioita. Mainittakoon että maasait elävät alkeellisesti eikä hygienia ole samaa kuin mihin me eurooppalaiset olemme tottuneet. 

Loppujen lopuksi kun olimme saaneet hänet kuntoon ja hän sai vauvansa oli hän kiitollinen avustamme. 

Ellen kuuntelee sydänääniä 

Yhtenä viikkona "meille" syntyi kaksi kohtukuolemaa ja yksi joka menehtyi synnytyksessä. Ne olivat rankkoja hetkiä. Oli kumminkin helpompi suhtautua kohtukuolemiin jolloin synnyttjäkin tiesi mikä lopputulos odottaa. Ensisynnyttjä joka menetti esikoisensa synnytyksessä oli mulle rankka kokemus. Olin apukätilönä ja kuuntelin sydänniä tasasin väliajoin kunnes ne viimeiseen puoleen tuntiin ei kuulunut enää, siinä vaiheessa on vaikea tietää johtuiko se siit ett vauva oli niin alhaalla kanavassa että oli vaikea saada sykettä kuulumaan vai oliko tilanne kuinka kriittinen. Ei siinä kumminkaan muu auttanut kuin auttaa vauva ulos. Elvytimme häntä tuloksetta. Kapaloin ja pitelin sylissä kunnes äiti oli valmis.Seisoin kaapin takana ja itkin vauva sylissäni. Itkin surullista tilannetta ja itkin sitä että lääkri ei toiminut oletusteni mukaisesti eikä kertonut äidille että vauva oli menehtynyt. Kun lääkäri ei näkynyt otin sen tehtäväkseni kertoa kohtalosta samalla kun näytin äidille vauvaa. Itkimme yhdessä hetken kunnes hän pyyhki kyyneleensä ja totesi "its ok".

Olimme läsnä ja tuimme naisia tilanteen mukaan. Kapaloimme vauvan ja annoimme äidille pidettäväksi. Otimme heille valokuvat muistoksi. 

Jälkeenpäin osastonhoitaja ja lkäri otti meidät vaaleaveriköt juttusille ja kävimme tunteitamme läpi. Se oli hienoa heiltä, he näkivät että nyt pitää tuulettua ja selvittä tilanne. Kerroin lääkärille kuinka pettynyt olin kun noin iso asia jäi harteilleni ja kuinka oletin hänen toimineen, hän kuunteli, ymmärsi ja kertoi näkemyksensä. Lopulta ilma oli puhdistunut. Ristiriitaista onkin että me länsimaalaiset leikimme jumalia ja oletamme korjaavamme kaiken lääketieteellisesti, emme salli kenenkään kuolevan sillä voimme korjata tilanteen. Olemme vieraantuneet kuolemasta emmekä anna luonnolle tilaa. Keniassa usko Jumalaan on vahva ja ilmeni FMH:lla myös. Naiset jotka menettivät lapsensa saivat lohtunsa Jumalalta eivtkä he kyselleet "miksi, miksi miksi?" niinkuin me länsimaalaiset teemme, niinkuin minä ja Ellen teimme. Heitä lohduttaa tieto että Jumalalla on suunnitelma ja Jumalan tahto on mikä määrittää kohtalon. Hetkinä kaipasin moista vahvaa uskoa. 

 

Viimeisenä harkkapäivänä meitä koeteltiin kaikista suunnista. Aamu alkoi rauhallisena kunnes oven eteen ajoi auto ja mies joka huusi apua. Vasta myöhemmin selvisi ett nainen oli synnyttänyt viidennellä kuulla keskenmenon kotona yön aikana ja nyt vointi oli heikentynyt. Löysimme napanuoron roikkumasta jalkojenvälistä ja yritimme saada istukkaa ulos tuloksetta. Naisen verenpaineet laski yhtäkkiä 59/28, hän sai tipan ja verensiirron. Nukutuksessa gynekologi poisti istukan manuaalisesti, kohdunsuu oli jo sulkeutunut synnytyksen jäljiltä ja istukka oli jäänyt kohtuun. Lopulta nainen tokeni ja jäi lepämään. Samanaikaisesti osastolla oli uudelleensynnyttäjä jota hoidin myös. Ellen oli menossa leikkaussaliin vastaanottamaan sectio vauvaa kun yhtäkkiä synnyttjni ilmoitti että hänen lapsivesi oli mennyt pallolla. Ellen kerkesi vain leikkuriin, joka myös siis pre labour wardin vieressä, kun hälytin hänet takaisin " tää syntyy nyt". nainen psi juuri ja juuri pallolta hänen pedilleen eikä ollut mahistakaan siirtyä synnytyssaliin. Kerkesin juuri saamaan hanskat käteeni ja kädet tukemaan välilihaa kun vauva jo pulahti ulos ! Olimme verisiä ja sotkusia eikä meillä ollut mitään välienitä lähettyvilläkään. Mutta vauva ja äiti voi hyvin. Lopulta kaikki järjestyi ja Ellen jatkoi leikkuriin josta hän sitten pian saapuikin tuore tulokas sylissä vauvapöydälle. 

Asiaan kuuluu että meillä oli kaikki lääkkeet loppu, kaikki hanskat loppu eikä steriilejä instrumenttejäkään ollut valmiina, vaan kaikki oli vielä koneessa. Kaikki NaCl ja Ringer tipat oli loppu, onneksi leikkaurissa oli. Lopuksi pystyi vain nauramaan tilanteelle ja lounasaikaan saapui viel toinenkin synnyttäjä joten saimme molemmat synnytykset viimeisen päivän kunniaksi! 

Ellen ja raskaanaoleva kolleega poseeraa synnytyskuvaa

 

Kätilönä keniassa, clinics

Teimme 8viikkoa kätilöharjoittelua Fatima Mission Hospitalilla Kajiadon kunnassa Nairobin naapurissa. Meidän työmatka oli n.20 min autolla kun liikenne veti ja n. 1,5h kun liikenneruuhkat oli pahimmillaan. Normi työmatkamme kuitenkin ajoittui ei-ruuhka aikaan. Teimme 7.30-15.30 suunnitelman mukaan mutta useimmitin jäimme pidemmäksi aikaa kun oli synnyttäjä synnyttämättä. Niinä päivinä kun ei ollut synnyttäjiä aktiivivaiheessa tai lainkaan paikalla, lähdimme jo 13 aikaan. Loppujen lopuksi meillä oli kumminkin ylitunteja listassa. FMH henkilökunta teki 12h vuoroja ja heillä vaihtui vuoro aina 7.30/19.30. Teimme muutaman yövuoron ja pari 24h vuoroakin. Se tässä kätilönopeissa onkin se väsyttävin puoli kun ei halua päästää synnytyksiä kokematta vaan sitä jää päivystämään ja jää odottamaan että synnytys etenisi H-hetkeen. Oma valinta mutta kun on kädentaidoista kyse niin sitä oppii vain tekemällä ja papereita ei saa ellei ole 40 synnytystä hoitanut.

 Sairaalan äitiyspuolella on neuvola vastaanotto ma,ke,pe 8-16, gynekologin vastaanotto, ultraääni huone, osasto synnyttäneille/raskaanaoleville/gynekologisille potilaille, synnytysosasto sekä leikkaussali. Henkilökunta vaihteli työasemaa päivittäin ja olivat päteviä työssään.

Neuvolahuone

 Neuvola, Clinics, toimi drop in meiningillä kolme päivää viikossa. Neuvolakäyntejen tiheys on about sama kun meillä suomessa ja he suosittelevat että naiset kävisivät minimi 4 kertaa raskauden aikana neuvolassa (WHOn suositus). Moni kävi silti kaikki käynnit mutta joka käynti maksoi heille, omasta taskusta joten om ymmärrettävää että joidenkin pitää valita ruoan ja nlakäynnin väliltä. 

Meillä FMH neuvolakäynti maksoi n.2e/kerta. 

Porkkanana jaoimme kaikille valtion sponssilla rauta+foolihappo pillereitä läpi raskauden sekä tetanus rokotteita erityisen ohjeen mukaan lisäksi heille jaettiin hyttysverkot. Kaikilta otettiin myös kolmesti raskauden aikana HIV+syfilis pikatestit sekä virtsakokeet. 

 

Valtion sponssilla jokainen raskaanaoleva nainen saa myös neuvolakortin, tai vihkosen. Se on todella kattava vihko jossa on neuvoja ja ohjeita raskausajasta aina laspen hoitoon, kirjassa siis myös lapsen kasvunseuranta yms. 

Kaikki dokumentoitiin käsin isoihin kirjoihin ja niin myös laskimme pyörästä koska arvoioitu laskettu aika olisi. Monesti kumminkaan naiset eivät tienneet viimesten kuukautisten alkamispäivää, eikä edes kuukautta joten lähetimme heidät ultraan varmistamaan raskauden kesto. Ultratutkimus maksoi 15e eli aika hintava. 

Ultraäänitutkimuksia suositeltiin n.kolmesti, raskauden alussa, keskellä ja lopuksi ennen syntymää arvioimaan sikiön koko sekä tarjonta. 

Neuvolakäynnit olivat paljon ripeämpiä kuin täällä suomessa, siellä yksi tapaaminen hoitui n15 minuutissa ja kun yksi lähti astui toinen samalla ovenavauksella jo sisään. Kun halusi lounaalle, tai muuten vaan hengähtää hetken oli pakko ujuttua ulos ovesta odottavan kanssa jottei seuraava kerkeisi sisään. 

Käynneillä teimme silti suurimmaksi osaksi samat kuin suomessakin. Keskusteltiin voinnista ja tutkittiin kohdunkorkeus, tosin ei mitattu sf mittaa vaan sormenleveyksillä navan yllä tai alla mittauksella. Kuunneltiin sikiön sydänäänet torvella, dopplerilla jos oli vaikea kuulla. Torvella sydänäänet kuuluvat vasta 22 viikon tienoilla joten ennen sitä dopllerilla jos oli syytä kuunnella, muuten vasta 22vkolla. Naisille kerroimme Danger signs during pregnancy eli koska hakeutua sairaalaan raskauden aikana, ja lähempänä laskettua aikaa puhuimme synnytyksestä ja koska saapua sairaalalle. 

Se että henkilökunta ovat äitiyspuolen joka osa-alueella töissä oli todella hieno homma. Minäkin kerkesin tapaamaan odottavia äitejä paristi neuvolan puolella jolloin loimme yhteyden ja keitä sain hoitaa koko synnytyksen läpi. Seuraavana päivänä autoin pesemään heidän vauvan ja tukemaan heitä imetyksessä yms vuodeosaston puolella. 

Aivan loistavaa ! 

Se on asia josta Suomi voisi ottaa mallia, perustaa naistentaloja jossa kaikki olisi keskeytettynä ja henkilökuntakin pysyisi skarppina joka osa-alueella. Olen varma että hoitoketju paranisi ja hoidon laatu sen myötä!

Harjoittelujakso Keniassa

Kun lähdin opiskelemaan tein selväksi koulutusvastaavalle että minähän teen synnäriharkan sitten Keniassa kun sen aika koittaa (4 vuoden kuluttua). Viime kesänä kun kävimme perheen kanssa sukuloimassa Keniassa kiersin ja hain harkkapaikkaa eri sairaaloista. Aiemmin olin jo soitellut ja lähettänyt sähköposteja tuloksetta. Lopulta sain paikan ja olin intoa täynnä, yess! Pitkän monimutkaisen prosessin jälkeen näin valoa tunnelin päässä! Mainittakoon että kun tein saman tempun lähihoitaja opinnoissani 2000-luvun alussa sain paikan huomattavasti helpommalla. Sain myös luokkakaverini suostuteltua tulemaan mukaani jotta olisi joku jonka kanssa jakaa tämä kokemus. Syksyllä kun aloimme hiomaan paperitöitä tämä kyseinen HR tyyppi joka kesäkuussa lupasi paikan olikin lopettanut ja miedän harkkapaikka oli mennyt hänen mukanaan taivaan tuuliin... Tarinan lyhyt versio on että stressi oli aikamoinen kun piti löytää uusi harkkapaikka suomesta käsin parissa kuukaudessa. Onneksi anoppini on huipputyyppi ja lähti sairaalajahdille puolestamme. Hän löysikin oivan pienen (yksityisen niinkuin suurin osa sairaaloista) sairaalan joka keskittyy naistentauteihin ja äitiyspuoleen. 4.12 ostimme lentoliput ja 31.1 koneemme nousi kohti Keniaa.

Pohdin ees taas lähtisinkö yskin vai lasten kanssa. Lähdin lopulta lasten kanssa jotta saisivat viettää pari kuukautta isänsä perheen kanssa. Koulu suhtautui hyvin tyttöjen poissaoloon ja sovimme kuinka kotiopiskelu hoituisi. Näppärää nykytekniikalla.Onneksemme talvi oli pistänyt parastaan jo joulukuusta joten ei jäänyt talvikaan kokematta vaikka olimme helmi ja maaliskuun poissa. 

Emme tienneet sairaalasta paljoakaan ennen lähtöämme. Se oli tietoinen valinta, sillä halusimme vain nauttia siitä että meillä on siellä paikka. Keräsimme syksyn aikana kestovaippoja, myssyjä ja villasukkia ja lisäksi saimme myös vähän vaatteita ja neulottuja "mekkoja". Näistä teimme pieniä äitiyspakkauksia synnyttäjille. Lasti oli aikamoinen, mutta kun olen jo muutaman kerran samanmoisen keräyksen ja roudauksen tehnyt niin niiden vieminen sujui hyvin, toki lisäsi kannettavia laukkuja.

Asuimme tosiaan lasten mummolassa ja anoppini hoiti lapsia ja valvoi koulutehtävien tekoa minun ollessani harjoittelussa. Tarkistin läksyt ja autoin ruotsin ja suomen läksyissä kun tulin kotiin, ei mikään paras kombo väsyneenä työurakan jälkeen mutta onnistuimme. Näin jälkikäteen katsottuna eivät lapset jääneet opetuksesta jälkeen mutta oppivat paljon mitä koulussa eivät olisi oppineet. Nathanille tehtiin vihikoon pieniä harjoutuksia, esim malleja ja kirjaimia joita hän sai toistaa jotta hänelläkin olisi "koulua".

Itse harjoittelusta teen omat postaukset mutta töissäoleminen vei kyllä ajastamme suurimman osan. 

Aikaisetettu Ruunebergi ja Barbie vaatteita

Tapaan nauttia Ruunebergit sekä laskiaispullat vasta oikeina päivinä sillä muuten niitä tulisi helposti syötyä aivan liian monta, onhan ne niin herkullisia. Koska tänä vuonna nuo oikeat päivät vietetään Keniassa niin pakko oli ennakoida ja leipoa Ruunebergit nyt. Tällä reseptillä. 

Kutsuttiin naapurista kaverit iltateelle auttamaan torttuvuoren kanssa. Omm nomm. Keskiviikkona sit varmaan laskiaispullan vuoro...

Lapset on askarrelleet Barbeille vaatteita vanhoista sukista ja ilmapalloista. Eilen illalla keksimme Googlettaa josko Batbeille löytyisi cheerleading vaatteita ja siitä se idea lähti kehitellä omia. Se on ollu kivaa yhteistä puuhaa ja jopa Natte 4v sai aikaiseksi hienot shortsit ja paidan Kenille.

Ihan cheer vaatteita ei vielä syntynyt, pitää etsiä hyvät kaavat tai keksiä ja soveltaa. Ehdottomasti tehdään sellaset! 

4 viimeistä talvipäivää edessä

Mittari näytti meillä "vain" 20 pakkasastetta aamulla. Vöyrillä oli kuulemma -27 ! Heitin peitot ja tyynyt terassille pakkaspesuun. Lapsilla on kaikilla cheer treenit sunnuntaisin joten päivät menee aikalailla siinä.

Naten treenejen ja lounaan jälkeen ulkoiltiin likkojen treenatessa. 

Oli mitä mainioin talvisää! Oi mä nautin niin täysin rinnoin tälläsistä talvista! 

Onnekseni talvi on ollut ns kunnon talvi joulukuusta saakka ja ollaan saatu paljon irti tästä talvesta. Meidän puolesta sitä on jäljellä enää neljä päivää, sitten koittaa kenian kuuma kesä ja palatessamme suomeen on jo kevät. 

Siitä lähtien kun hain kouluun, eli muutaman vuoden jo, olen työstänyt ajatusta tehdä harjoitusjakso keniassa. Jo ekana vuonna puhuin open kanssa asiasta ja sovittiin mitkä harkat siellä sopisi suorittaa. Kesällä kun olimme Nairobissa kiersin ja hain harkkapaikkaa. Semmoinen myös luvattiin ja olin onnen kukkuloilla. Kunnes syksy tuli ja HR tyyppi ei vastannut viesteihini. Lopulta sain yhteyden ja sain viestin että hän ei enää ole sairaalalla töissä. Se tarkoitti että paikkani oli mennyt hänen mukanaan. Eli alkoi uusi metsästysjahti. Soitin, lähetin sähköposteja ja revin melkein hiuksia päästäni. Koulu stressasi kysymällä mikä suunnitelmani on jne. Vastaukseni on aina ollut että asia järjestyy vaikkei sillä hetkellä ole paljoakaan toivoa ollut jäljellä. 

Lopulta anoppini lähti värväyskierrokselle jonka tulos oli mitä parhain. Hän löysi synnytyssairaalan joka on hyvällä sijainnilla jajonka HR tyyppi mitä parhain. HR tyyppi lähettelee whatsapp viestejä ja kyselee  kuulumisia, on ollut tarkka eri dokumentejen allekirjoittamisen suhteen. Hän jopa pitää anoppiani kartalla missä mennään sopimusten yms suhteen. On ns turvallinen ja rauhallinen olo kun tiedän että harjoittelupaikalla odotetaan tuloamme ( kaveri lähtee mukaan) ja ovat titoisia tulostamme!

Viikon päästä on ensimmäinen harkkapäivä Nairobissa. 

Laukut on pakattuna ja aamukampa käy vähiin. 

Woohoo!

Talven riemuja

Pe-la välisen yön lapset viettivät mummilassa, ihan vaan siksi että pian eivät näe pitkään aikaan. Lauantai iltapäivänä mies meni töihin ja minä ja lapset mentiin nauttimaan talvesta kavereiden kera Öjbergille. Otettiin vaan pulkat mukaan, kello oli jo sen verran ettei siinä jäänyt aikaa selvittää suksimonojen sopivuutta jos halusi vielä nauttia päivänvalosta. Pulkkamäki oli huippukunnossa ja vauhtia kertyi hyvin!

Sittemmin lapset keksivätkin muita lumileikkejä ja viihtyivät pakkasessa. Jenny ja minä kävelimme aluetta ympäri keskustellen. Parasta kun on kaikille jotakin. 

Kun aurinko laski pakkanen puri kovemmin ja mentiin kahvilaan grillaamaan makkarat ja juomaan lämmintä kaakaota. Tuvassa lämpeni hyvin ja oli oikein hiihtoloma fiilis kun porukka tömisteli slaalom monillaan.

Ulkoilun jälkeen iski perus kooma. Kotona tehtiin poppareita ja katsottiin elokuva ennen nukkumaanmenoa. Minunlainen talvipäivä oli pulkassa. 

mehevin feta-pinaatti piirakka

Kesällä joskus etsin hyvää uutta suolaista piirakka reseptiä. Piirakat kun on niin kteviä tarjoiltavia ja sopivat esim. lounaaksi tosi hyvin. Noh löysin tämän mehevän pinaatti ja fetajuusto yhdeistelmän joka kumminkin eroaa perus piirakasta korkeine reunoineen ja ihanasta täytteestä. Piirakkahan maistuu vain piirakalta jos se on pyöreässä vuoassa paistettu, ainakin minun mielestäni. Tämä kyseinen piirakka syntyy parhaiten irtopohjavuoassa.

Noh siitä kesästä lähtien tämä resepti on ollut mulla koneella yhtenä välilehtenä auki jotta muistaisin sen ja saisin sen joskus tänne blogiinkin, sillä tännehän mä säilön hyvät reseptini nin ne on aina helposti saatavilla. Tietenkin lisänä on vanha köksän mappini jossa on sitten kaikki paperiversiot! Kokkaus on parasta!

Tänään kirjoitin viimeisen tentin tältä erää koulussa, ja se meni todella hyvin vaikka ennen tenttiä mietin että kuinka saan mahdutettua uusintatentin kevään harkkajaksojen väleihin. Ihanaa kun kaikki tentit on ohitse! Muuta koulua ei tälle päivälle ollutkaan vaan ystvänäni Sari tuli siskonsa ja puolivuotiaan poikansa kanssa käymään kaukaa maaseudulta saakka. Siksi siis, keksin tehdä tuon piiraan meille lounaaksi ja samalla sain syyn lisätä sen blogihistoriaan!

Hain Naten dagiksesta lounaan jälkeen sillä hän rakastaa vauvoja ja halusi tietenkin tulla hoitamaan vauvaa. Aukusti vauvalla olikin väsy saapuessaan ja niin hienosti Natte hoivasi ja yritti leputella kaveria uneen antamalla tälle kymmenen hienoa pikkuautoa vierelle. Hän on kyllä semmoinenkin hoitaja! Nalani kerkesi kotia myös näkemään ystävämme koulun jälkeen. Sitten pitikin sanoa moikat ja tapasin Nepen ja tämän open koululla kehityskeskustelun parissa. Samalla kävimme läpi yksityiskohtia matkaamme ja kotikoulutukseen liittyen.

Mutta siis tässä se lupaamani resepti joka on kopsattu täältä.

FETA-PINAATTIPIIRAKKA | 50-60 min | helppo
Ainesosat
Pohja

• 170 g vehnäjauho
• 60 g ruisjauho
• 150 g leivontamargariini
• 1/4 dl vesi

Täyte

• 2 dl kermaa
• 3 kpl kananmuna
• 200 g fetajuusto
• 150 g pakastepinaatti
• 1 kpl pienehkö sipuli
• 2 kpl valkosipulinkynsi
• 2 tl pizzamauste
• 1 tl suola
• 0,5-1 tl mustapippurirouhe

Pinnalle

• n. 0,5 dl emmental juustoraastetta

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sekoita pohjan jauhot sekaisin ja nypi margariini joukkoon. Sekoita lopuksi kylmä vesi taikinaan. Pingota leivinpaperi 16-18 cm irtopohjavuoan pohjalle ja voitele vuoka. Painele valmis taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa uunin keskitasolla 10 minuuttia.
Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Sulata pakastepinaatti ja valuta huolellisesti ylimääräinen neste pois siivilän avulla. Sekoita täytteen ainesosat sekaisin. Kaada täyte paistetun pohjan päälle ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista piirakkaa uunin keskitasolla 200 asteessa 20 minuuttia. Laske lämpötilaa 175 asteeseen ja paista vielä noin 20 minuuttia tai kunnes pinta on saanut väriä ja täyte on hyytynyt.
Anna piirakan jäähtyä ja irrota sitten vuoasta.

Nautinnollisia hetkiä! 

loman vikat

Joululoman vikat päivät on vietetty ja lasten hiukset on taas kunnossa. Tyttöjen hiukset on pesty, harjattu ja twistattu pään myötäisesti jotta helpottuisi tämä kouluunpaluu edes hiustenlaiton verran. 

Naten hiukset on päässy taas aika pitkiksi mutta hän ei ole halunnut niitä leikata. Tänään suostui kumminkin leikkaamaan ne daddyn kanssa. Vetivät hyvin lyhyeksi ja vaikka se aluksi oudulta näyttää kun ei silmä ole tottunut, niin tosi hienot tuli ja ihan kuin ikääkin olisi tullut lisää uudella kampauksella. 

Lauantaina olin yksin lasten kans koko päivän ja halusin meille kaikille seuraa joten pyysin kaveria jolla samanikäisiä lapsia pulkkamäkeen kanssamme. Talven ekat kunnon pulkkailut riemuittiin Vanhiksen raunioilla niinkuin monen moni muukin.

Mäessä ollessamme oinenkin kaveri oli vailla seuraa ja hekin liittyivät hänen tyttärensä kanssa joukkoomme. Parin tunnin ulkoilun jälkeen mentiin meille lämmittelemään ja oleilemaan. Oikein miellyttävää. Tykkään juuri tälläisistä päivistä kun sattumat kohtaavat eikä koskaan tiedä kuinka tai millä kokoonpanolla päivä päättyy. 

 

Tänään oli loman vika päivä ja huomenna alkaa kolme suht rankkaa ja intensiivistä viikkoa joten latasin akkuja siivoomalla Kon Mari tyyliin. Kaivoin kaappeja ja järjestelin pinoja. Pois lensi turhat ja kassillinen odottaa hyväntekeväisyyteen pääsyä. Pesin myös eilen kuusi koneellista pyykkiä jotka otin asiakseni tänään taitella kaappeihin. Metsästin sinkkusukille pareja ja ne joilla ei vaan lopultakaan mätsänny niin heitin karusti vain roskiin. Ne on aikansa olleet paria vailla.

Tohinan jälkeen oli helpottunut olo! Ai että! Sillä aikaa isot lapset olivat luistelemassa ja pienin daddyn kanssa. 

Myöhemmin kun kaverit olivat lähteneet pyysimme lapsia pukemaan ja istuimme autoon kertomatta minne olemme menossa. Pysäköitiin keilahallin eteen ja takapenkki juhli. Edelliskerran kun mentiin keilaamaan niin oli täyttä eikä mahtunut koko päivänä niin nyt oli onneksemme vapaata kun aiemmin soitimme.

 

Oli hauskaa keilailla lasten kanssa nyt kun ovat vanhempia ja saavat pallon kunnolla liikkeelle. Nathan on niin pallopoika kun olla ja voi, katsoi kun me keilattiin, otti vuorollansa pallon, pujotti reikiin sormensa ja juoksuaskelin heitti pallon keiloja kohti. Iloitsi keilojen kaatumista eikä välittänyt jäljelle jäävistä. Hänen silmissään loisti riemu!

 

Reilulla pelillä ( kui sen ny katsoo ku lapsilla oli laidat keilatessaan) Nepele vei lopulta voiton! 

 

Taas tuli todettua että liian harvoin hyödyntää moisia palveluja. 

Nyt pitäis osata mennä itsekin sänkyyn... öitä!

Tuppence a bag

Tausta musiikkia

 

Tytöt pääsivät tänään mummin kanssa elokuviin katsomaan uusinta Onneli ja Anneli elokuvaa. He ovat yhdessä nähneet ne kaikki. Sillä välin käytiin Naten ja mun iskän kanssa kävelyllä kalarantaan syöttämään sorsille meidän kuivahtanut patonki. 

 

Me ei olla syötetty sorsia moneen vuoteen, eikä vissiin Natte koskaan, joten hetki oli erikoinen. Rohkeasti poika heitteli leivänpalasia linnuille eikä pelännyt lainkaan vaikka sorsat rohkenivat ylös laiturille tosi lähelle meitä. Siinä seistessä vertauskuva tuli mieleeni, Maija Poppasesta lintuja syöttävä vanha nainen. Videonpätkä joka tekstini alussa löytyy. Mieltäni lämmitti kun myös ystävä kommentoi instassa kuvaa jossa natte syöttää lintuja "tuppence a bag".

 

Kävely päättyi vanhempieni luokse jossa pelattiin afrikan tähteä ja UNOa ja odotettiin leffaväkeä. 

Vuosikatsastus

Vuosi 2018 oli hiljaisin blogihistoriassani. Suurin syy on ollut ajanpuute sekä totaalinen ärsytys tietokoneella oloon kun koko vuosi meni näpytellen opparia. Instagramin tarinat veivät helppoudellaan voiton. Vaikkakin stooryt on kivoja niin niistä ei jää muistoja niinkuin blogista. Edelleen, perimmäinen syy blogata on dokumentoida lasteni lapsuutta ja omia ajatuksia matkan varrelta. Elämämme on jatkunut, lapset varttuneet ja muistoja kertynyt sydämiimme. Haluan kumminkin tehdä pienen koosteen viime vuodesta jottei se olisi vain parin tekstin varalla täällä blogissa.

Talvi oli mitä mahtavin! Talvivarusteet tuli todella käyttöön koko rahan edestä ja vapaailtoina ja päivinä ulkoiltiin lasten kanssa.

Kevättalvi jatkoi samaa rataa ja aurinko oli piste iin päällä. Alla keräämme pajunoksia pääsiäiseksi.  Nathan oli vähän heikkovointinen trullipäivänä joten kiersin hänen kanssaan korttelin verran ja sitten likat jatkoi ilman meitä.

 

 Löysimme uuden jälkkäriherkun, jälkiruokatacot ja niitä nautittiin ystävien kera.

 

Lumet suli hyvällä vauhdilla ja otimme pyörät esille. Nala peri Nepen 24 tuumasen ja Neppe sai uuden 26" ja Nathan opetteli potkupyörästä polkimille. Hermoja ei säästelty sillä jalat tahtoi jarrutella enemmän kuin polkea ja vasta kesän puolella poika oppi polkemaan, ja sen jälkeen myytiinkin potupyörä seuraavalle.

 

Poljettiin paljon pyöräretkiä lasten kanssa ja harjoteltiin koulureittiä. Kevään he polkivat reilut neljä kilsaa kouluun. 

 

Vietettiin suvun voimin paappani 80 vuotispäivää Villa Sandvikenissä. 

Vappuna oli hyvä sää ja käytiin torilla hakemassa lakuja ja tuttuja bongaamassa. Torilta lähdettiin miehen töiden jälkeen mökille mun porukoiden luokse. Keväällä mies vaihtoi työpaikkaa. Ennenkuin hyväksyi työtarjouksen, hän kysyi lupaa vanhemmiltani sillä uusi työ on vuorotyö joka tarkoittaa enemmän hoitoapua vanhemmiltani. He (tietenkin) suostuivat. 

Kevät toi lämmön mukanaan ja toukokuussa korkattiin terassikausi. Synttäriksi saatu viherkaappini odotti kurkkuja ja tomaatteja jotka harjoittelivat terassilla öiden vielä ollessa kylmiä. 

 

Äitienpäivänä oli jo hellelukemat mittarissa. Juhlimme mökillä suvun kanssa. 

 Oli jopa niin lämmin että lapset uskalsivat mereen ! 

 

Kesäkuussa oltiin Espoossa Lehtisillä yötä ennen Kenian matkaa ja oltiin uimarannalla hellettä paossa.

Keniassa vietettiin kuukausi anoppilassa. Kenian matkat ovat niin tärkeitä lapsillekin, saavat olla siellä olevien sukulaisetn kanssa ja oppia kenialaisuutta. 

 

Vietimme aikaa myös minun mamman luona. 

Ja veimme lapset ekaa kertaa rannikolle Mombasaan. Tosiaan oleskeltiin siellä täydessä hotellikuplassa paossa kaupungin menoa ja uitiin aamusta iltaan. Saimme kuulla tutuksi tulleelta tarjoilijalta että tämä ihailee meidän lomailua sillä nautimme koko rahan edestä hotellin antimista, monet kun rientävät ympäriinsä eivätkä vietä aikaa rentoutuen. Meille prioriteetti oli uima-allas ja rentoutuminen. Kaupunkielämä on nähty eikä se antaisi lapsille mitään. 

Suomessa oli vuosisadan kuumin kesä ja kesälelut loppuivat kaupoista. Helle oli kamala öisin mutta päivät vietimme rannalla, mökillä tai ystävien mökeillä. Nathan aloitti ensimmäisen harrastuksensa, jalkapallon.

 

Tytöt saivat kauan odotetut merenneidonpyrstöt. 

Minä olin kesän työvaihdossa ja jatkoin 77% työntekoani jolla sain paljon irti kesästä niin ammatillisesti kuin perheenikin kanssa. Lomamme meni kenianressuun joten lapset viettivät jonkun verran aikaa mökillä vanhempieni kanssa kun työvuoromme menivät päällekkäin. Vietimme perinteisesti pidennetyn viikonlopun Nauvossa Lehtisillä. Tapojen mukaan myöls Ursulan ja Ronjan perhe tulivat päiväksi korppoosta Nauvoon.

 

 

Huvilakaudenpäättäjäiset vietettiin niinkuin tapoihin kuuluu mökillä.  

Pitkän ja kuuman kesän jälkeen kaipasin jo syksyä. Kävimme metsäretkillä ystävien kanssa, pyöräilimme edelleen ja puistoiltiin.Lokakuussa jäin opintovapaalle loppuvuodeksi ja näin ollen minulle jäi 80% enemmän aikaa arkeen, ja se tuntui. Se tuntui mahtavalta ja helpottavalta! 100% kolmivuorotyö harjoittelijana ei raatanut lainkaan niin kovaa kun mitä uhattiin vaan minä nautin kun sain olla normaali ja tehdä yhden työn.

 

Tytöt aloittivat syksyllä uuden harrastuksen, cheerleading. Ja Nalani innostui niin että haki kisaryhmään ja pääsi elämänsä ekoihin kisoihin Seinäjoelle. Lähdimme koko perhe kannustamaan punavalkoisia viikinkejä! 

 

Marraskuussa alkoi joulunodotus enemmän tai vähemmän. Vasta Joulukuussa rupesimme leipomaan ja valmistelemaan. Kalenteriluukuista tuli perinteisesti tehtäviä joista suuri osa oli leivontaa.

 

Joulujuhlien ja päätösten keskellä esikoisemme täytti 10 vuotta!  Hän juhli kolmet kaverisynttärit ja sovimme että ne oli vikat synttäri synttärit. Jatkossa juhlimme mutta erilailla.

 

Minulla loppui harkka 22.12 ja miehellä alkoi samalla loma joulun yli. Lehtiset saapuivat ja muutimme joulukartanoomme pyhiksi ja välipäiviksi. Vietimme joulujen joulun!

 Kun joulukupla puhkesi nautimme täydellisitä luistelusäistä ja vietimme paljon aikaa lähijäällä keskenämme ja ystävien kesken. Lapsetkin pääsivät lomatunnelmaan eikä heräillyt enää koulu herätysaikaan vaan nautimme hitaista aamuista.

 

Vanha vuosi saatettiin huolella loppuun saakka ja vastaanotettiin uusi vuosi Katjan ja lasten kanssa täällä meillä! Todella mahtava vuosi takana siis! Ja suunnitelmat jotka on tälle vuodelle luotu tietää hyvää! Onnea vuoteenne 2019!