Teimme 8viikkoa kätilöharjoittelua Fatima Mission Hospitalilla Kajiadon kunnassa Nairobin naapurissa. Meidän työmatka oli n.20 min autolla kun liikenne veti ja n. 1,5h kun liikenneruuhkat oli pahimmillaan. Normi työmatkamme kuitenkin ajoittui ei-ruuhka aikaan. Teimme 7.30-15.30 suunnitelman mukaan mutta useimmitin jäimme pidemmäksi aikaa kun oli synnyttäjä synnyttämättä. Niinä päivinä kun ei ollut synnyttäjiä aktiivivaiheessa tai lainkaan paikalla, lähdimme jo 13 aikaan. Loppujen lopuksi meillä oli kumminkin ylitunteja listassa. FMH henkilökunta teki 12h vuoroja ja heillä vaihtui vuoro aina 7.30/19.30. Teimme muutaman yövuoron ja pari 24h vuoroakin. Se tässä kätilönopeissa onkin se väsyttävin puoli kun ei halua päästää synnytyksiä kokematta vaan sitä jää päivystämään ja jää odottamaan että synnytys etenisi H-hetkeen. Oma valinta mutta kun on kädentaidoista kyse niin sitä oppii vain tekemällä ja papereita ei saa ellei ole 40 synnytystä hoitanut.
Sairaalan äitiyspuolella on neuvola vastaanotto ma,ke,pe 8-16, gynekologin vastaanotto, ultraääni huone, osasto synnyttäneille/raskaanaoleville/gynekologisille potilaille, synnytysosasto sekä leikkaussali. Henkilökunta vaihteli työasemaa päivittäin ja olivat päteviä työssään.
![]() |
| Neuvolahuone |
Neuvola, Clinics, toimi drop in meiningillä kolme päivää viikossa. Neuvolakäyntejen tiheys on about sama kun meillä suomessa ja he suosittelevat että naiset kävisivät minimi 4 kertaa raskauden aikana neuvolassa (WHOn suositus). Moni kävi silti kaikki käynnit mutta joka käynti maksoi heille, omasta taskusta joten om ymmärrettävää että joidenkin pitää valita ruoan ja nlakäynnin väliltä.
Meillä FMH neuvolakäynti maksoi n.2e/kerta.
Porkkanana jaoimme kaikille valtion sponssilla rauta+foolihappo pillereitä läpi raskauden sekä tetanus rokotteita erityisen ohjeen mukaan lisäksi heille jaettiin hyttysverkot. Kaikilta otettiin myös kolmesti raskauden aikana HIV+syfilis pikatestit sekä virtsakokeet.
Valtion sponssilla jokainen raskaanaoleva nainen saa myös neuvolakortin, tai vihkosen. Se on todella kattava vihko jossa on neuvoja ja ohjeita raskausajasta aina laspen hoitoon, kirjassa siis myös lapsen kasvunseuranta yms.
Kaikki dokumentoitiin käsin isoihin kirjoihin ja niin myös laskimme pyörästä koska arvoioitu laskettu aika olisi. Monesti kumminkaan naiset eivät tienneet viimesten kuukautisten alkamispäivää, eikä edes kuukautta joten lähetimme heidät ultraan varmistamaan raskauden kesto. Ultratutkimus maksoi 15e eli aika hintava.
Ultraäänitutkimuksia suositeltiin n.kolmesti, raskauden alussa, keskellä ja lopuksi ennen syntymää arvioimaan sikiön koko sekä tarjonta.
Neuvolakäynnit olivat paljon ripeämpiä kuin täällä suomessa, siellä yksi tapaaminen hoitui n15 minuutissa ja kun yksi lähti astui toinen samalla ovenavauksella jo sisään. Kun halusi lounaalle, tai muuten vaan hengähtää hetken oli pakko ujuttua ulos ovesta odottavan kanssa jottei seuraava kerkeisi sisään.
Käynneillä teimme silti suurimmaksi osaksi samat kuin suomessakin. Keskusteltiin voinnista ja tutkittiin kohdunkorkeus, tosin ei mitattu sf mittaa vaan sormenleveyksillä navan yllä tai alla mittauksella. Kuunneltiin sikiön sydänäänet torvella, dopplerilla jos oli vaikea kuulla. Torvella sydänäänet kuuluvat vasta 22 viikon tienoilla joten ennen sitä dopllerilla jos oli syytä kuunnella, muuten vasta 22vkolla. Naisille kerroimme Danger signs during pregnancy eli koska hakeutua sairaalaan raskauden aikana, ja lähempänä laskettua aikaa puhuimme synnytyksestä ja koska saapua sairaalalle.
Se että henkilökunta ovat äitiyspuolen joka osa-alueella töissä oli todella hieno homma. Minäkin kerkesin tapaamaan odottavia äitejä paristi neuvolan puolella jolloin loimme yhteyden ja keitä sain hoitaa koko synnytyksen läpi. Seuraavana päivänä autoin pesemään heidän vauvan ja tukemaan heitä imetyksessä yms vuodeosaston puolella.
Aivan loistavaa !
Se on asia josta Suomi voisi ottaa mallia, perustaa naistentaloja jossa kaikki olisi keskeytettynä ja henkilökuntakin pysyisi skarppina joka osa-alueella. Olen varma että hoitoketju paranisi ja hoidon laatu sen myötä!



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti