Jonskun pikkusisko on koulussa toisella puolella Nairobia ja asuu siellä hostellissa. Käytiin tänään moikkaamassa häntä lasten kanssa. Rachelilla on monta tenttiä ens viikolla joten tulee vasta torstaina kotia seuraavan kerran. Rachel oli n.10 vuotias ekan kerran kun tavattiin ja nyt hän on pian kakskymppinen! Tästä neidistä on kasvanut nainen!
Kotona kustuimme naapurin lapset leikkimään. Ekoista reissusta saakka Nepele ja Samantha on leikkineet, sittemmin on molemmille syntynyt sisaruksia ja nykyään he kaikki leikkivät yhdessä.
Kaksi viikko sitten mama Samantha synnytti neljännen lapsensa, yllätyimme kun kävimme heillä ja siellä oli uunituore vauva! Aivan suunnattoman ihana kimpale !
Ihan kuten joka kerta tullessani tänne, oli mulla nytkin pari matkalaukullista lahjoitettuja kestovaippoja mukana. Päätin antaa mama Samanthalle s-l vaipat jotta ei olisi huolta niistä vauvan kanssa.
Hän oli kiitollinen. Hän oli edelliset, Lancen vauvaaikana saadut, vaipat lahjoittanut eteenpäin siskolleen sillä ei ollut suunnitellut lisää lapsia. toisin kävi ja nyt hänellä on taas vaippa asiat kunnossa. Hän oli tosi kiitollinen ! Hän on tosi mukava nainen joka ei kohtele minua kuin mzungua (valkoista) vaan ystävänä.
Pimeän tullessa saatoimme lapset kotia ja veimme vaipat. Tänään Jonsku kokkaa illallisen, Lasagnea. Tuoksuu jo tosi hyvälle koko talossa. Menenkin tästä hakemaan lautasellisen!
1 kommentti:
Hienoa kun vaipat tulee tarpeeseen. Kiva kun lapsilla on ikäisiään leikkikavereita lähistöllä. Kovasti ovat jo viikossa ehtineet kokea erilaisia asioita. Paljon rakkaita terveisiä ja haleja teille kaikille. ❤
Lähetä kommentti