7.6.2018

Kilometrikaupalla kuvia ja kuulumisia

Lauantaina pakattiin auto täyteen ja suunnattiin Espooseen naten kummejen luo. Vietimme vuorokauden heidän kanssaan ja nautittiin suomen kesästä uimarannalla.

Sunnuntaina noustiin lentokoneeseen ja maanantai aamuna laskeuduimme Nairobiin. 
Cucu ja uncle Jared oli meitä vastalla lentokentällä. Tiet on viime kerrasta valmistuneet eikä ruuhkista ollut tietoakaan. 

Tuntuu kuin emme olisi ollut poissa lainkaan, lapset ovat kuin kotonaan, Nattekin. Ollaan vietetty paljon aikaa kotona perheen kanssa tämä viikko. Lasten pyynnöst ollaan kumminkin käyty syöttämässä kirahveja ja moikkaamassa käärmeitä sun muita eläimiä tässä lähistöllä.

rauhoittuminen kirjan ääressä










Lähistöllä olevan Galleria ostoskeskuksen supermarketti suljettiin, koko Nakumatt ketju meni konkkaan (!). Odottaessa että uusi ketju ottaisi tilat haltuun joudumme pidemmälle reissulle ostoksille. Pieniä ruokaostoksia voi tehdä lähistöllä, hedelmiä yms mutta kunnon ruokaostokset joutuu hakemaan kauempaa. Nyt on ananaskausi ja niitä löytyy joka tienposkesta hyvään hintaan.




Lapset on saaneet päättää illallismenun tämän viikon. Heidän tehtävänsä ei lopu suunnitteluun vaan pääsevät toteuttamaan illallisen cucun opeissa. 
Ekana iltana tekivät tietenkin chapateja ja samosoja. 
Kastikkeen kera. 

Aamuisin lapset vievät biojätteet cucun ankoille jotka ovat takapihalla. 



Tänään kävin parissa sairaalassa työharjoittelua kosimassa. Toisesta sain positiivisen palautteen ja toisen vastausta jäin vielä odottamaan. Näyttäisi siis siltä että pääsen tänne ens keväänä kätilönhommiin! Mikään ei tietty ole 100% mutta lupaavalta vaikutti ja kysyivät enkö haluaisi aloittaa jo ensi kuussa! Valitettavasti oma työnantaja ei varmaankaan tätä hyväksyisi ... 
Tänään tämä likka on todella iloinen! 

Huomenna ajateltiin juhlia Nalanin 8v synttäreitä viemällä hänet kenkäkaupan kautta jugurttijätskibaariin! Tiistaina on Naten vuoro juhlia ja suunnittelimme että juhlimme pizzalla! Tiistaisin kun Pizza Innillä on 2 pizzaa yhden hinnalla, sopivasti pojan synttäripäivänä!

2 kommenttia:

Mummi kirjoitti...

Hyvä hyödyntää tarjouksia, jää rahaa johonkin muuhun 😊 Teillä on ihanat oltavat siellä. Ihana talo ja piha. Paljon erilaista mikä on hyvä juttu, huomaa lapsetkin et voi toimia ja tehdä monella lailla asioita. Nauttikaa. Me nautitaan Suomem kesästä ja ikävöidään teitä aina välillä. 💗

Mummi kirjoitti...

Nalalle rakkaat onnitrelut ja paljon haleja huomisen 8v synttärin johdosta.