Muutmassa blogissa on käynyt keskustelua siitä "pitääkö" koululomilla lähteä ulkomaille tai pidemmälle reissulle? Minua ei ole kasvatettu niin että koululomilla oltaisi aina lähdössä etelään tai muuallekaan, hiihto- tai pääsiäislomalla lähdettiin joskus lappiin mutta ei sekään mikään itsestään selvyys ole ollut. Joten minulla ei ole repussani oletusta että loma = reissu, myöskään miehelläni ei ole moista oletusta joten emme ahdistu siitä että emme matkusta lomillamme. Muutenkaan emme ulkomaan matkoja hirveesti tee, lähinnä Keniaan tai Ruotsiin. Ollaan me mietitty joskus mennä eurooppaankin perheenä mutta jotenkin se jää aina toteuttamatta kun laitamme mielummin ne rahat Keniaan. Oma valinta, ja meille se sopii. Ne jotka reissaavat saa puolestani reissata, ei se ole minulta pois eikä se tuo minulle mitään lisää. Suomalaisilla on vapaus matkustaa omien resurssejen mukaan, ihan kakilla on vapaa pääsy suurimpaan osaan maailman mestoista.
Meille loma tarkoittaa rentoutumista, arjesta poikkeavia juttuja ja yhdessä tekemistä. Olimme sitten kotona, vierailemassa ( vieraissa, ei kuullostanut sopivalta sanalta ) tai reissussa. Kotoa ei tarvitse oikeastikaan lähteä kaus jotta pääsisi reissuun, naapurikuntakin on reissun päässä tai ihan vaikka metsäpolku tai leikkikenttä jonne ei usein eksy. Seikkailut ja kokemukset ovat siitä kiinni miten itse asennoituu. Me emme paljoa leikkipuistoissa vietä aikaa joten eilen pakkasin miehen tuomia pikkumunkkeja ja lämmintä viinimarjamehua reppuun ja mentiin ihan tähän korttelin päähän puistoon eväiden kera. Siinä oli tarpeeksi erilainen toiminta joka upposi kaikille.
Edellispäivän Raippaluodon retki grillimakkaroineen tuntui reissulta sekin joten olemmehan mekin reissanneet, kotikaupungissamme.
Minä haluan että loman jälkeen on levännyt olo, monesti joku viikon matka ajoittuu niin että lomareissulta ei kerkeä palautumaan ennenkuin työt taas kutsuu, se oli ok silloin kahdenkymmenennenviiden tuolla puolella mutta ei enää liki kolmekymppisenä kolmen lapsen, opiskelu- ja työarjessa.
Onneksi olen reissanut paljon teininä ja nuorempana joten se että panostan lanttini aina samaan kohteeseen, toiseen kotimaahamme, tuntuu vain luontevalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti