9.12.2015

pop pop poppareita

Tänään pidettiin vikat lentiskoulutreenit tälle vuodelle ja arkkojen lopuksi tanssittiin joululaulujen tahtiin ja popsittiin poppareita. 
Mies on ilöan töissä joten Nala ja Nattekin oli mukana. Nala pyöri välillä harjoitellen kanssamme ja välillä pikkuveljeä paimentaen.
kjn popparit katettiin esiin syöksyivät he kumminkin molemmat oitis kulholle, Natte veti kaksin käsin. 
En tiedä teistä mutta me popataan popcornimme kattilassa eikä mikrossa se o jopa vielä edullisempaa ja myös terveellisempää ja onhan se tunnelmallisempaakin.


Laita paksupohjainen kattila liedelle ja kaada pohjalle 1 dl öljyä sekä 1rkl voita. Heitä rasvaan pari popparia ja laita kansi päälle. Kun kuulet että maissinjyvät poksuu niin öljy on riittävän kuumaa. Kaada 1dl jyviä kattilaan, kansi päälle ja heilauta kattilaa niin että kaikki jyvät menee öljyyn. Alenna lämpöä reilusti ja anna poksutella kunnes poksahduksia en enää kuulu,heilauta kattilaa paristi jotta kaikki pääsevät poksumaan. Kaada poppareiden päälle suolaa tms mausteita maun mukaan ja heilauta kattilassa, kaada sitten popparit kulhoon ja popsi. 


Kotona illalla katottiin Muumeja padiltä, se on ainut ohjelma joka koukuttaa pojan istumaan hetkeksi " muuuu" hän huuta innoissaan. Syötiin samalla loput popcornit ja imuroitiin puoli kämppää sen jälkeen. Heh.
Hampaidenpesun jälkeen tytöt jäi sänkyihinsä mutta Nathan tuli luokseni ja istui hetken sylissä kunnes meni alas sohvalta ja jäi sohvanjuurelle makaamaan. Pian se nukkui siinä snutte kainalossa . Herra Hassu.


Ei kommentteja: