Lupasin kommenttikentässä kirjottaa kuinka minuun ollaan suhtauduttu Keniassa rastapäänä.
Ekoilla reissuillani minulla ei ollut takkuja päässäni mutta paikallisilla ystävilläni oli, suurimmalla osalla. Muistan kuinka olin ystäväni Charlien kanssa hississä jossain tärkeässä talossa kun meitä lyhyempi mutta iäkkäämpi pukuun pukeutunut siilitukkainen mies kommentoi jotain todella röyhkeetä ystävälleni tämän todella siisteistä ja huolitelluista rastoista. Kommenttia en muista sanalleen mutta muistan että se oli alentava ja röyhkeä. Kärkkäisenä suomalaisnuorena minähän annoin pukumiehen kuulla kunniansa ettei toisia noin saa arvostella, ei ainakaan jos puhuu jumalan nimeen. Tiesinhän minä että Keniassa miehillä tulisi olla lyhyt siisti tukka, pojat joilla letitetty cornrowt tai muita trendityylejä oli huonoa seuraa. Nuorten Nairobilaisten ( miljoonakaupunki) keskuudessa näin ei ajatella mutta vanhempiemme ikäluokka ajattelee suurimmaksi osaksi näin.
 |
| Ngarassa kotikulmilla ennenvanhaan |
Rastat linkitetään todella usein, ainakin vielä muutama vuosi sitten, Mungiki organisaation(klick) alaisiksi. Klikkaa linkkiä niin pääset lukemaan mikä ja ketkä Mungikit ovat, lyhyesti kerron vain että ovat ns kenian maffia. Ihmiset pelkäävät heitä, syystäkin, ovat tuhonneet kyliä ja ihmishenkiä ja tyypillisesti suosivat rastoittaa hiuksensa jonka vuoksi tämä linkitys. Rastat eli dreadlocks on sekä muotikampaus että uskonnollinen kulttuuri eikä välttämättä määritä niiden kantajaa millään lailla. Aivan kuten suomessakin moni myös kuvittelee että jokainen jolla on rastat tai ja kuuntelee reggaeta polttaa pilveä, kuulettehan kuinka tyhmältä tuommonen yleistäminen kuulostaa. Rastoja katsotaan myös epäsiisteinä ja heihin suhtaudutaan suurella epäluulolla täten Keniassa on (ainakin ollut )vaikea saada kunnon töitä jos on locksit, näin on ystäväni kertoneet.
Noh minä sitten? Mieheni perhe on tuntenut minut vain takkutukkana mutta eivät ole hiuksiani kummemmin kommentoineet mutta tiedän että he mielummin näkisivät minulla suorat hiukset jos saisivat päättää. Eurooppalaisena saan tässäkin asiassa paljon anteeksi mutta se ei tarkoita etteikö tietyt ihmiset paheksuisi hiustyyliäni. Ääneen niistä on moitittu vain kerran ja silloinkin nykäisin vain olkapäitäni. Pääsääntöisesti minun kutsumanimi kaduilla on ventovieraiden suussa rasta ja kokemuksesta voin todeta että saa erilailla huomiota kun on takut kuin ilman niitä, yleensä vain positiivista, ne luo ehkä katu-uskottavuutta ja ihmiset lähestyy helposti minua takkujen kautta.
En ole kumminkaan huomannut vetövöni puoleeni mitenkään kummallisempia tyyppejä kuin suorilla hiuksillani aikoinaan mutta sitten taas minähän viihdyn kadullahengaavien tyyppejen kanssa jotka monen mielestä ovat luusereita kun tuomitsevat vain ulkokuoren perusteella.
Oli minulla sitten mikä hiustyyli tahansa niin helpommin olen aina tutustunut miehiin kuin naisiin. Eikä siksi että miehet olisi matsästänyt kumppania (rahaa) vaan ihan ystävyyspohjaltakin. Suurin osa tapaamistani Nairobilaisnaisista jotka ovat alle 35 on ollut draama queenssejä, golddiggereitä tai kateellisia mulle jostain. Ei tietenkään kaikkia vaan silleen kärjistäenm onhan mulla pari hyvää naisystävääkin. Mutta naiset osaavat olla aika kieroja. Suurin pelkoni onkin etten löydä sydänystäviä paikallisista naisista kun sitten joskus sinne muutetaan. Sellaisia tyttöystäviä joita täällä on, luottofrendejä joka lähtöön joiden kanssa jaataan ilot, surut ja kiukut.
Meni aikalailla otsikon ohi mutta näin se menee kun seuraa ajatuksenkulkua. . .
Sen verran vielä vaan että koen kumminkin että rastani ovat saaneet lämpimän vastaanoton ja hyväksynnän yhteisössä.
En ole kumminkaan huomannut vetövöni puoleeni mitenkään kummallisempia tyyppejä kuin suorilla hiuksillani aikoinaan mutta sitten taas minähän viihdyn kadullahengaavien tyyppejen kanssa jotka monen mielestä ovat luusereita kun tuomitsevat vain ulkokuoren perusteella.
Oli minulla sitten mikä hiustyyli tahansa niin helpommin olen aina tutustunut miehiin kuin naisiin. Eikä siksi että miehet olisi matsästänyt kumppania (rahaa) vaan ihan ystävyyspohjaltakin. Suurin osa tapaamistani Nairobilaisnaisista jotka ovat alle 35 on ollut draama queenssejä, golddiggereitä tai kateellisia mulle jostain. Ei tietenkään kaikkia vaan silleen kärjistäenm onhan mulla pari hyvää naisystävääkin. Mutta naiset osaavat olla aika kieroja. Suurin pelkoni onkin etten löydä sydänystäviä paikallisista naisista kun sitten joskus sinne muutetaan. Sellaisia tyttöystäviä joita täällä on, luottofrendejä joka lähtöön joiden kanssa jaataan ilot, surut ja kiukut.
Meni aikalailla otsikon ohi mutta näin se menee kun seuraa ajatuksenkulkua. . .
Sen verran vielä vaan että koen kumminkin että rastani ovat saaneet lämpimän vastaanoton ja hyväksynnän yhteisössä.
 |
| bloggeri halusi näköjään tarjota aivojumppaa... Minä ja systeri 2006 |
.
6 kommenttia:
Saman kuuloista kaikin puolin kuin omat kokemukset Ghanassa - myös naisten välisten ystävyyden osalta. SAmat huolet on itselläkin.
Jotenkin kiva kuulla etten ole ainut joka tuntee noin noista naissystävistä... mistäköhän johtuu..
Tismalleen samoja ajatuksia tuon ystävyyden suhteen. Olen miettinyt juurikin tuota, että jos siellä jossain vaiheessa asutaan, kenen puoleen käännyn ja kenen kanssa voin jakaa luottamuksella asioita. TOki miehen sisko on sellainen, mutta sen lisäksi itselläkin vain miespuolisia ystäviä Ugandassa. :/
Kaveri joka asuu jordaniassa Libanolaisen ( sanotaanko se ees noin) miehensä kanssa sanoi pohtineensa samaa, miksi on niin paljon helpompi tutustua miehiin kuin naisiin? Oli tullut siihen että me länsimaiden naiset samaistutaan miehiin helpommin sillä meillä on samat oikeudet ns. Eli voimme yhtä vapaasti mennä ja tulla ja tehdä kuin miehet kun taas esim keniassa náiset ei vielä oo yhtä vapaita. . . osasinko selittää pointin niin että sen ymmärtää? Minusta tuo kuullostaa aika järkevältä selitykseltä. Ja siksi varmaan tunnenkin että moni nainen kadehtii minua jostain, varmaan juuri siitä vapaudesta... Agaba ja BS kuulostaakö teistä mahdolliselta!? :)
Joo, tuo varmaan on yksi ihan pätevä selitys. Ja sitten tosiaan isona seikkana se, että paikallisten naisten mieliin on rakennettu se kuva ylivertaisista valkoisista, joita kaikki (erityisesti paikalliset miehet) katsovat ylöspäin ja ihannoivat. Kyllähän siinä varmaan jonkin sortin kilpailuvietti ja vertailutilanne syntyisi itselleenkin - huolimatta siitä, että itse yrittää olla niin tasavertainen kuin mahdollista. Tämä tosiaan johti lähes aina siihen asetteluun, että tunsin itseni todella paljon huonommaksi kuin paikalliset naiset, jotka tekivät paljon vertailuja (ehkä omaa itsetuntoaan pönkittääkseen?) tyyliin "Mulla on ainakin isommat tissit kuin sulla". Siihenkin yrittämiseen sitä sitten kyllästyi, koska miespuolisten kanssa tällaista kilpailuasetelmaa ei syntynyt. Toisaalta Ghanassa oli hankala kuvitella seurustelevansa paikallisen kanssa, koska monet juurikin aettivat minut jotenkin alustalle ja seisoivat itse alempana - joka taas tuntui itsestä ihan pöljältä. Hmm, vaikeita juttuja!
Tuo selitys käy järkeen minusta oikein hyvin. Itse en kokenut vertailua tms. ongelmana.
Itse ajattelen sen niin, että noin yleisestikään ystävyys ei ole niin suuressa arvossa kuin perhe. Jotenkin musta tuntuu, että usealle afrikkalaiselle suomalainen ystävyyskulttuuri on ollut uutta ja ihmeelliistä, koska meille se on niin tärkeää ja iso juttu.
Ugandassa sain kuulla ihan ohjettakin olla luottamatta muihin kuin perheenjäseniin. :/ Hmmm. Mielenkiintoinen aihe.
Lähetä kommentti