Se ei paljoa vaadi että saa lapsen innostumaan!
Tänään iltapäivällä kun odotimme mummia saapuvaksi alkoi satamaan lunta jolloin tietenkin heti vedettiin pulkka, lumilapiot ja lumikola varastosta. Tytöt eivät tuhlanneet sekuntiakaan.
Mäkeä meillä ei pihassa vielä ole, odotamme suuri lumimääriä että saamme rakennettua pulkkamäen mutta ihan hyvin tuo pienen pieni kaatokin sai naurua ja riemua aikaan!
Puoli pihaa tytöt kerkesivät kolata ennenkun pudistettiin lumet vaatteista ja matkasimme Stundarsin joulumarkkinoille kera kovan myrskyn.
Tultiin juuri ajoissa leipomaan viimeiset Stundarsin piparit jotka paistettiin vanhalla puuhellalla tietenkin. Aina välillä piti mennä sisätiloihin lämmittelemään ja silloin saatiinkin pienen odotuksen jälkeen niitä Stundarsin tunnettuja sokerimunkkeja jotka oli aivan uunituoreita! Löysin kumminkin haluamani ovikranssin joten päivä päättyi hyvin !
Kotona sytytimme adventtikynttilän ja tehtiin omaa glögiä kun kukaan ei jaksanut kauppaan lähteä.
Nautittiin sitten lasten leipomia pipareita glögin ja leffan kera kunnes nukkumatti saapui.
ps. joulukalenterikin avattu mutta sen luukuista joku toinen päivä.



1 kommentti:
Hienoja pipareita tuli ja tuoksu oli niin jouluinen piparituvassa. Äkkiä tuli pimeä mutta kaikilla oli jotain kotiinviemisiä :) Ensi vuonna uudestaan, perinteisesti.
Itsenäisyyspäivänä on muuten naisten joulumyyjäiset kauppiksella. Perinne sekin.. vaikka siitä onkin aikaa kun olen siellä viimeksi käynyt.
Lähetä kommentti