keskiviikko

Tänään aurinko päätti piristää päiväämme taas muutaman päivän tauon jälkeen. Innostuimme siivoamaan koko perheen voimin aamupäivällä. Eilen saatiin vihdoin viimeinen osa paikoilleen uuteen vaatekaappiin. Nyt on joka makkarissa uusittu vaatekaapit, olivat niin epäkäytännölliset ja oli ne rumatkin ne edelliset. Nyt säilytystilat on maksimoitu ja järjestyksenpito helpottunut. Tuntuu niin mahtavalta kun tämä projekti on nyt valmis. Mieskin tykkää sillä hän ei aina ymmärrä miksi haluan ryhtyä tälläisiin projekteihin joissa yksi tai enempi huonetta on täysin kaaoksen alla viikon verran.

Tamppasin matotkin ja vein lakanapyykit ulos narulle kuivumaan ensimmäistä kertaa tänä vuonna.

Aih että kun freessiä.

Meneillään on siis jonkunmoinen kevätsiivous, puolet ikkunoistakin pesin toissaviikolla.

 Kunhan saan kaikki paikoilleen niin saatan paljastaa työhuoneemmekin kuvia täällä blogissa, sitä kun ei oo ennen täällä esitelty.

 

Kullttuurieroja !?

Eilen puhuttiin miehen kanssa suhteemme kulttuurieroista. Hän oli viimeyön ystävillään ja minä vuorostani menossa tänään tanssimaan. Kumpikaan ei usein tuolla yössä hillu mutta molemmilla on oikeus ja vapaus mennä jos näin tykkää.  Tästä puhuimme, kuinka jos asuisimme Keniassa minä en enää saisi liikkua miespuolisten ystävieni kanssa enkä saisi käydä tanssimassa. Miksi? Siksi että olen nainen, vaimo ja äiti. Mieheni ei ajattele noin mutta yhteiskunta, ja häntä pidettäisi huonona aviomiehenä jos sallisi minulle moisen vapauden. Ehkä meidän ikäluokka, varsinkin, pääkaupunkiseudulla, on avarakatseisempi nykyään mutta vanhempiemme ikäluokalle tämä on tavallista. Ihan niinkuin kaikissa (uskallan väittää että kaikissa) suhteissa ja varsinkin monikulttuurisissa niin luodaan se oma tie jota kuljetaan. Ei ole yhtä oikeaa eikä toista väärää.

Myös se kummassa maassa asumme vaikuttaa.

Täällä olemme yhteiskunnankin silmien edessä tasavertaiset, siellä taas emme ainakaan vielä. Näin kärjistäen.

 

2007

 

Mainitsin jo postauksessa rastoistani kuinka on helpompi saada miespuolisia kavereita keniassa. En ole ennen osannut ymmärtää miksi kunnes kaveri joka asuu keski-idässä paikallisen miehen kanssa kertoi oman teoriansa. Meillä skandinaavinaisilla on täysin samat vapaudet kun miehiellä ympäri maailmaa. Tämä on mahdollisesti yksi syy miksi meidän on helpompi samaistua heihin sillä olemme tasavertaisia, yhtä vapaita menemään ja tulemaan. Naiset maailmalla on yleensä sidottu kotitöihin ja perheen hoitoon joten heitä ei ensinnäkään näe yhtä paljon emmekä pysty samaistumaan heihin yhtä helposti. Moni heistä voi myös olla meille vapaille vaaleille naisille kateellisia ja moni meistä on myös kokenut kadehdintaa.

Tämä teoria kuullosti korviini järkevältä.

Siksi yksi pelkoni onkin kuinka ja mistä löydän ympärilleni naisia joiden kanssa olla ystävä ja kehen voin luottaa. Miespuolisia ystäviä minulla jo on ja onneksi mieheni on ok asian kanssa, ovathan hekin nykyään ystäviä. Ongelmaksi ei ole ikinä koitunut se että menen markkinoille tai limsalle miesystävieni kanssa.

Puhutaan usein kolmannesta kulttuurista joka syntyy kun kahden kulttuurin ihmiset raknetaa kodin.

Vaikka lapinpoika rakastaisi eteläsuomalaista naista olisi heidänkin suhteessa kulttuurillisa haasteita, joka perheellä on se oma kulttuuri ja tavat toimia joten kahden ihmisen yhdessäolo on aina ns kolmas kulttuuri.

 



2010

En ikinä voisi vaatia ei-suomalaista miestäni suomalaistumaan enkä myöskään suostu unohtamaan juuriani. Lastenkin kasvatuksessa ollaan poimittu meidän mielestä parhaat opit ja tavat molemmista kulttuureista arkeemme ja heidän kasvatukseen. Asia josta olimme molemmat heti samalla linjalla on ettemme ikinä lyö lapsiamme, se kun valitettavasti on Keniassa ja muuallakin maailmassa vielä tavallista. Tietyt sanat ovat parempia suomeksi/ruotsiksi/swahiliksi ja esimerkiksi anteeksi/pahoitteluni/lohdutetaan kun toinen on kaatunut tms käytetään poikkeuksetta swahilin sanaa pole joka on todella kattava ja sopiva sana ja jolle ei ole suomeksi tai ruotsikis yhtä hyvää sanaa.

En ole ikinä seurustellut suomalaisen kanssa niin vakavasti että osaisin verrata miten tämä suhde eroaisi suomalaissuhteeseen. En mysökään huomaa niitä ns kulttuurieroja arjessani, olenhan jo kymmenen vuotta viettänyt aikani itä afrikkalaisten kanssa ja sen myötä itsekin muuttunut ja maailmani avartunut. Jos jonkun vinkin antaisin ihmiselle joka on rakastunut ulkomaalaiseen mieheen olisi se että tutustukaa molemmat toistenne kulttuureihin jotta ymmärrätte toisianne. On myös hyvä katsella ympärilleen sillä se miten asiat suomessa tehdään ei ole aina se ainut tai oikea tapa toimia ja tehdä asioita ja joskus voi myös havahtua siihen kuinka hyvin meillä onkin asiat täällä Suomessa.

 

 

pastelli

Ilo on kun saa leikkiä väreillä.

 

riemureiska

Nathan on riemuissaan kun saa leikkiä ikäistensä kanssa. Hymy on suuri ja silmät loistaa. Valitettavasti hänen kanssaleikkijille tämä ei aina ole yhtä mieluisaa sillä Nathan rakastaa koskettaa ja pussailla/ syödä ystäviään.

On oltava koko ajan vierellä ettei pojan uhrit pelästy ja ettei hän ole liian kovakourainen.

 

Kaupunki rasismia vastaan ja muuta jutustelua

Syvällisemmät tekstit jää odottamaan hattuhyllylle kun elämä vie mukanaan.

Ei mitään sen kummempaa tapahdu, ihan perus arkea eletään mutta jotenkin on kauhea väsy kun se hiljaisuus ja oma aikani koittaa illalla. 

Maanantaina kun likat jumppasivat oltiin taas naapurin kanssa lenkillä ja suunniteltiin kesäprojektiamme. Grillipaikkamme on kiva mutta ei niin esteettinen joten sille asialle aiotaan tehdä jotain. Eilen sitten löysinkin Niinan pihasta illalla lentiksen jälkeen ja siinä yhtäkkiä rehkittiinkin parisen tuntia siirtäen romupuita ja pinoen polttopuut nätimmin. Romupuiden lata löytyi oikea aarre, tosi iso lava josta sitten poistettiin osia ja sahattiin sopiviksi penkeiksi. Vielä pitää jalat hakea mutta ero on jo merkittävä entiseen! 

Aiemmin päivällä olin hakenu kukkia joita istutettiin ruukkuihin piristämään pihaa.

 

leikkimökki

Eilen kierreltiin myös kauppoja Nalan ja Naten kanssa ihan muuten vaan kun neiti nyt puuhasta tykkää. Satuttiin tömäämään Crocs tarjoukseen jossa oli hyvällä hintaa Natelle kesäkengät. Poika pääsi oikeen kokeilemaan niitä jalkaan ja suuhunkin. Hämmästeli kenkiä jaloissaan kun ei aiemmin oikeen ole sellaisia pitänyt jaloissaan.

 

 

 

Eilisissä lentis treeneissä Nattekin oli mukana ja olisi niin mielellään konttinu lasten perässä mutta kun löysi sivussa makaavan pallon hän jahtasikin sitä ympäri salia.

 

 

Tänään SPR järjesti täällä Vasa agains rasicim tapahtuman kaupungissa jonne me koko perheen voimin mentiin. Suuri joukko ihmisiä esitti flash mob tyylisen tanssiesityksen torilla jonka jälkeen kuultiin eri esityksiä. Siru Airistola ja Kpanlogo yede olivat meidän suosikit.

 



Neppe oli salaa kuljettanu lippiksensäkin mukanaan vaikka ollaan sovittu että se saa odottaa kesää. Neiti silti halusi sen piponsa päälle änkeä ja mikäs siinä kun tietää mitä haluaa. Omalla kännykällä kuvattiin tietty keikat!

Mukavasti oli porukkaa liikkeellä vaikka sattuikin just vähän viileempi iltapäivä.

Huomenna mulla ja Nathanilla on lounas katettuna kaverin luona!

Ja hei jos jollain on ideaa mistä vois kirjottaa niin saa ehdottaa *vink

Tuntuu että mennään nyt mistä aita on matalin ja pidetään blogia yllä tekohengityksellä.

new generation march

Heti aamusta lasten kaveri naapurista tuli pihaan leikkimään ja viihtyivät siellä monta tuntia leikkimökissä ja metsässä. Kevätaurinko paistoi korkealta koko päivän ja minä innostuin pesemään ikkunoita.

Iltapäivälle oli treffit New generation porukan kanssa. Alotettiin puistosta jossa pari tuntia vierähti huomaamatta. Studiolla lapset leikkiä temmelsivät ja me aikuiset suunnittelimme kesää, on niin paljon kivoja ideoita ryhmämme menoksi.

 

päivän ryhmärämä

 

 

 

yhtä kauan kuin mahassani

On tämä poika kerinnyt jo olla kanssamme mahan tällä puolen.

Pari päivää sitten Natte täytti yhdeksän kuukautta joka tarkoittaa sitä että parin viikon päästä mammalomani on lusittu.

Niinkuin olen jo kirjottanutkin niin Natte kiipeilee kaikkialle ja viihtyy parhaiten jaloillaan. Suuhun pistää kaiken ja neljän hampaan kaveriskis taitaa kaksi lisää jo olla tulollaan.
Uusi taito on taputtaa käsillään.

Niin mainio kaveri.

friluftsdag ja banansplit

Viime vuonna alotettiin uusi perinne lasten päiväkodissa.

Me vanhempainyhdistyksessä järjestettiin tänään jälleen vapaaehtoinen ulkoilupäivä päiväkodin lapsille perheineen. Täällä kotikulmilla on aivan ihana metsä jossa edesmennyt Hra Edvin Hevonkoski on pystyttänyt ihania taideteoksiaan lenkkipolun varrelle. Puusta veistettyjä tai romusta koottuja patsaita.

Edvinin polulla on myös pari mökkiä, kappeli jossa on pari hääpariakin vihitty sekä sauna ja grillipaikka jota saa vuokrata. Me ollaan vuokrattu Töpinä mökki ja polttopuita sekä viihdytty ympäri aluetta.

 

Täällä ollaan nautittu monet eväät lasten kanssa metsäretkillä

 

Lapset juoksivat jälleen ympäriämpäri metsää ja salapolkuja ja keksivät eri leikkejä. Aikuiset pääsi viettämään aikaa ja tutustumaan lastensa kavereiden vanhempiin.

60makkaraa popsittiin ja porukkaa oli jälleen kivasti koolla.

On kiva järjestää kun kiinnostusta löytyy.

Pääsiäisenä asevelikylän yhdistys järjestää pääsiäiskokon edvinin polulla ja kokko oli jo aika kookas.

Sää ei olisi voinut olla parempi sillä aurinko porotti korkeelta taivaalta ja välikausivaatteet pääsi esille.

 

Illalla banaanihimoinen Neppe halusi tehdä banskujälkkärin joten kaivettiin pakkasesta jemmassa olleet kypsänbanaaninsiivut hetkeksi pehmenemään ja surautettiin pakastevadelmista, mustikoista ja sulaneista mansikoista kastike johon lisättiin hippunen vaniljasokeria. Keitettiin myös 1dl sokerista, 1dl kaakaojauhoista sekä 1dl vedestä suklaakastike ja lopuksi surautettiin jääbanaaneista ja vesitilkasta jäätelöä.

Tarjoiltiin bananasplittinä ja nautittiin!

Päivämme ja sepitystä

Tänään herättiin koko konkkaronkka ja lähdettiin kotoa samaan aikaan. Mies töihin, Neppe eskariin ja sitten vein kaksi nuorinta kaverin luo heti kahdeksan jälkeen. Itselläni oli lääkelaskujen Lop koe kirjotettavana. Koe ei teettänyt päänvaivaa ja sain sen pian tehtyä ja lähdin hakemaan lapsia. Nathan oli koko tunnin seurannut heidän kahta koiraa jotka leikkivät villisti. Otettiin Nalan kaveri Isabella meille kun vuorostaan hänen vanhemmilla oli menoa. Vietettiin puolitoista tuntia pihalla mm siivoen leikkimökkiä. Natte simahti heti kun näki vaunut ja veti sikeitä kaikessa rauhassa lasten touhatessa.

Minä tarkistin kasvimaan tilanteen ja mansikat on selvinneet talvesta.

 

 

 

Lounasaikaan Isabella haettiin ja me pakkauduttiin autoon ja suunnattiin kamerakauppaan. Vakuutus on ihan kiva olla olemassa kun sillä sain uuden samanlaisen kameran kuin sen jonka poika sai hajalle, oli jopa hyvässä alessa!

Lounas syötiin sub wayllä. Meidän lapset on aina tykännyt käydä kahviloissa ja lounaspaikoissa ja se on hemmottelua kun sinne mennään joten kun haettiin isosisko eskarista niin hänelle piti heti ilmottaa missä oltiin käyty. Onneksi Neppekin pääsee kahviloimaan aina välillä kun Nala on dagiksessa joten ihan reilu peli on.

Sitten tehtiin jotain mitä ei ikinä tehdä, menin lasten kanssa viikko ostoksille Prismaan.

Mä käyn mielelläni kaupassa, tykkään itseasiassa siitä, mutta teen sen yleensä aina yksin. Se on ihanan rentouttavaa. Nytkin kyllä ihan kivasti meni mutta kesti ikuisuus päästä kierros läpi ja kassoille ja vaikuttais siltä että saatiinkin kaikki tarvittava ostettua.

En oo käyttänyt muovipusseja pitkään aikaan, tietty joskus jos poikkean kaupassa suunnittelematta, mulla on kaksi isoa ja todella kestävää kiondo  kassia keniasta jossa kuskaan ostokset, plus pari itseommeltua kangaskassia kooltaan XXL.

 

vahvat nahkaremmit ja tukeva tiivis punotti runko. 100% käsityötä. kuusi vuotta jo palvellut tämä yksilö

Kotipihassa takapenkki nukkui ja mä tyhjäsin kauppakassit kaappeihin ja otin puutarhatuolin ulos auton viereen ja nautin hetken hiljaisuudesta ja auringosta siinä lasten nukkuessa ovet auki.

Hetken kuluttua heräsivät ja hiljaisuus loppui.

Oli pakko kuvata pirteän värikäs hedelmäkattaus on niin iloisen näköinen tuossa auringonvalon alla.

Nuo soapstone kulhot on niin mun suosikkeja ja tuo ruskea on uusi Tammikuun reissulta.

Nepele on nyt muutaman viikon hokenut että hänellä on banaanihimo ja syökin monta banskua päivässä, jopa niin että pitää sanoa hep. Toissaalta aika hyvä himo.

Sama tyyppi tykkää sitruunoista ja lime hedelmistä joita syö irvistelemättä.

 





 

Iltapäivällä sai löhötä ja ottaa rennosti katsellen musiikkivideoita YouTubesta.

Nathan löysi mopin... kiipeilee kaikkialle nykyään ja tanssii, tai nytkyy siinä paikoilla.

Itse kävin naapurin kanssa iltalenkillä nauttien päivän viimeisistä auringonsäteistä.

Palattuani kotiin käperryttiin sohvaan katsomaan elokuvaa ja viettämään myskväll.

Kun tultiin Keniasta Nathanin iltarytmi oli ihan pellolla mutta nyt viimeaikoina on palautunut siihen että nukahtaa pian tyttöjen jälkeen siinä puoli yhdeksän maissa ja mulle jää tätä kallisarvoista omaa aikaa hengailla koneella blogejen ääressä.

rastana Nairobissa

Lupasin kommenttikentässä kirjottaa kuinka minuun ollaan suhtauduttu Keniassa rastapäänä.

Ekoilla reissuillani minulla ei ollut takkuja päässäni mutta paikallisilla ystävilläni oli, suurimmalla osalla. Muistan kuinka olin ystäväni Charlien kanssa hississä jossain tärkeässä talossa kun meitä lyhyempi mutta iäkkäämpi pukuun pukeutunut siilitukkainen mies kommentoi jotain todella röyhkeetä ystävälleni tämän todella siisteistä ja huolitelluista rastoista. Kommenttia en muista sanalleen mutta muistan että se oli alentava ja röyhkeä. Kärkkäisenä suomalaisnuorena minähän annoin pukumiehen kuulla kunniansa ettei toisia noin saa arvostella, ei ainakaan jos puhuu jumalan nimeen. Tiesinhän minä että Keniassa miehillä tulisi olla lyhyt siisti tukka, pojat joilla letitetty cornrowt tai muita trendityylejä oli huonoa seuraa. Nuorten Nairobilaisten ( miljoonakaupunki) keskuudessa näin ei ajatella mutta vanhempiemme ikäluokka ajattelee suurimmaksi osaksi näin.

 

 

Ngarassa kotikulmilla ennenvanhaan

Rastat linkitetään todella usein, ainakin vielä muutama vuosi sitten, Mungiki organisaation(klick) alaisiksi. Klikkaa linkkiä niin pääset lukemaan mikä ja ketkä Mungikit ovat, lyhyesti kerron vain että ovat ns kenian maffia. Ihmiset pelkäävät heitä, syystäkin, ovat tuhonneet kyliä ja ihmishenkiä ja tyypillisesti suosivat rastoittaa hiuksensa jonka vuoksi tämä linkitys. Rastat eli dreadlocks on sekä muotikampaus että uskonnollinen kulttuuri eikä välttämättä määritä niiden kantajaa millään lailla. Aivan kuten suomessakin moni myös kuvittelee että jokainen jolla on rastat tai ja kuuntelee reggaeta polttaa pilveä, kuulettehan kuinka tyhmältä tuommonen yleistäminen kuulostaa. Rastoja katsotaan myös epäsiisteinä ja heihin suhtaudutaan suurella epäluulolla täten Keniassa on (ainakin ollut )vaikea saada kunnon töitä jos on locksit, näin on ystäväni kertoneet.

 

 

Noh minä sitten? Mieheni perhe on tuntenut minut vain takkutukkana mutta eivät ole hiuksiani kummemmin kommentoineet mutta tiedän että he mielummin näkisivät minulla suorat hiukset jos saisivat päättää. Eurooppalaisena saan tässäkin asiassa paljon anteeksi mutta se ei tarkoita etteikö tietyt ihmiset paheksuisi hiustyyliäni. Ääneen niistä on moitittu vain kerran ja silloinkin nykäisin vain olkapäitäni. Pääsääntöisesti minun kutsumanimi kaduilla on ventovieraiden suussa rasta ja kokemuksesta voin todeta että saa erilailla huomiota kun on takut kuin ilman niitä, yleensä vain positiivista, ne luo ehkä katu-uskottavuutta ja ihmiset lähestyy helposti minua takkujen kautta.
En ole kumminkaan huomannut vetövöni puoleeni mitenkään kummallisempia tyyppejä kuin suorilla hiuksillani aikoinaan mutta sitten taas minähän viihdyn kadullahengaavien tyyppejen kanssa jotka monen mielestä ovat luusereita kun tuomitsevat vain ulkokuoren perusteella.

Oli minulla sitten mikä hiustyyli tahansa niin helpommin olen aina tutustunut miehiin kuin naisiin. Eikä siksi että miehet olisi matsästänyt kumppania (rahaa) vaan ihan ystävyyspohjaltakin. Suurin osa tapaamistani Nairobilaisnaisista jotka ovat alle 35 on ollut draama queenssejä, golddiggereitä tai kateellisia mulle jostain. Ei tietenkään kaikkia vaan silleen kärjistäenm onhan mulla pari hyvää naisystävääkin. Mutta naiset osaavat olla aika kieroja. Suurin pelkoni onkin etten löydä sydänystäviä paikallisista naisista kun sitten joskus sinne muutetaan. Sellaisia tyttöystäviä joita täällä on, luottofrendejä joka lähtöön joiden kanssa jaataan ilot, surut ja kiukut.
Meni aikalailla otsikon ohi mutta näin se menee kun seuraa ajatuksenkulkua. . .
Sen verran vielä vaan että koen kumminkin että rastani ovat saaneet lämpimän vastaanoton ja hyväksynnän yhteisössä.

bloggeri halusi näköjään tarjota aivojumppaa... Minä ja systeri 2006

 

 

.

Kevään merkki no 1

 Aurinko on paistanut jo parisen päivää mutta tänään todistettiin vieläkin varmempi keväänmerkki nimittäin Sirkus mainokset koristaa jälleen katujamme.

 

 

Tehtiin pyöräily / potkulauta rundi täällä kotikulmilla ennen illan telinevoimistelutreenejä.

Nalan olis tarkotus oppia tasapainoilemaan pyörällään ilman appareita tässä keväällä, viime vuonna kun käsi murtui niin siirrettiin niiden poisottoa. Neiti itse on innoissaan asiasta mutta ei taida vielä oikein tajuta mitä se häneltä vaatii, nimittäin kärsivällisyyttä.

 

Kun tytöt jumppas tehtiin me reipas vaunulenkki naapuri Niinan kanssa. Illalla Nathan teki ensimmäisen tuhonsa nousemalla kaapinovea pitkin ylös seisomaan ja nykäsi kamerani lattialle. Kosketusnäytöllä varustettu laatu kamera hajos. Huomenna selviää kuinka hyvä kotivakuutus meillä on... huoh... ja tässä ei äiti ollut kyse minun huolettomuudesta vaan pojan vikkelistä liikkeistä, mutta joo mun pitäis pitää sitä kameraa ja puhelinta ja kaikkea korkeemalla tai jossain panssarin takana.

Eilen sama tyyppi hajotti tyttöjen nallepuh patsaan eikä meistä kukaan tajua kuinka se siinä onnistui mutta toissaalta on aika vahva kaveri ku vetelee mun 6kg kahvakuulaakin mukanaan...

Popsi popsi

Ostin viime Reko tilaisuudesta kymmenen kilon säkin eko porkkanoita joita kaveri yläasteajoilta kasvattaa miehensä kanssa tässä lähistössä. Jungarån porkkanat on niin sairaan mehukkaita ja hyviä että meillä ne pienet 2 kg pussit on aina parissa päivässä loppu joten siksi tämä jumbosäkki jolla ei ole tilaa muualla kun keittiön lattialla. Natte on hoksanu ne ja on tänäänkin istunut monta tuntia maistellen porkkanoita. Nytkin kulkee porkkana kädessä ympäri taloa.

Tälläinen porkkanan popsiminen on niin hyvä napostelu että sitä en lähde kieltämäänkään.

 

Anna joka siis seisoo Kasarmilla jokatoinen torstai myymässä Rekossa porkkanoita bloggaa luonnonläheisyydestä ja ekoelämästä ruotsiksi täällä.

kevättä ilmassa ja leivontaa

Eilen kärsin, siis kirjaimellisesti kärsin ylikovasta hedarista joka ei millään helpottanu joten missasin kauniin kevöisen auringonpaisteen ja makasin käpertyneenä peiton alla koko iltapäivän. Onneksi tuo mieltäkin piristävä kevätaurinko päätti pilkistää tänäänkin parisen tuntia. Aamupäivällä poistin Nalan pikkuletit ja kun Neppe tuli koulusta otettiin lasten polkupyörät esille ja suunnattiin puistoon taas todella pitkästä aikaa. Paikalle sattui myös kaveri lapsineen joten ei oltu yksin. 

Naten oki tarkotus nukkua mutta kun vaunut oli auton takakontissa miehen mukana niin kannoin tätä manducassa josta oli niin hyvä katsella maailmaa ettei uni maistunut. Näin ollen Nathan pääsi keinumaan ensimmäistä kertaa. Taisi tykätä kerran naureskeli kyydissä.

 Parin tunnin ulkoilun jälkeen aurinkokin meni pilveen ja me siirryttiin keittiöön lasten kanssa leipomaan uudesta kirjasta, BAKA jonka ruotsin bloggari Clara on kirjoittanut lapsille. Kirja on siis suunnattu lapsille ja tarkotus olis ettei aikusia prosessissa tarvittaisi. Vielä kumminkin mun apu tuli tarpeeseen kun ei lyhenteet tl, dl tai g sano lapsille mitään, eikä he tiedä onko decimitta rkl vai dl. Muuten kyllä leipoivat itsenäisesti ja tykkäsivät todella paljon siitä että saivat itse kokkailla. Leipoivat siis kolakeksejä ja vadelmafluffit.

aeuraavalla sivulla on kuvilla ja tekstillä näytetty kuinka sekoittaa ja leipoa

Molemmat onnistui ja maistui perjantain ilta teeveen ääressä. Iltapalaksi oli myös porkkana-saksanpähkinäleipää jota myös leivottiin mutta se ei kuulunut kirjaan vaan sen ohjeen oon nähnyt tvstä ja se löytyy alkuperäsenä täältä (på svenska) 

Leilan porkkana saksanpähkinäleipään tarvitset :

1pss hiivaa 

2,5 dl maitoa

2,5 dl porkkanan mehua

500g porkkanaraastetta (pientä) 

100g saksanpähkinöitä 

75g pehmeetä voita

3 tl suolaa

2tl neilikkaa

2tl inkivääriä ( kuuvattua maustetta)

0,5 dl vaaleeta siirappia ( tummallakin onnistui) 

1,6 l vehnäjauhoja

Alota lämmittämällä nesteet 37 asteisiksi ja lisää hiiva. 

Lisää siirappi, voi, ja mausteet.

Raasta porkkanat hienoksi ( käytin porkkanan mehun ns rehuja ) ja lisää joukkoon.

Lisää karheeksi pilkotut pähkinät ja 10 dl jauhoja ja hitaasti työstäen loput jauhot

anna turvota kaksinkertaiseksi

jaa kolmeen osaan ja pyöritä yhdestä pallo ja aseta keskelle peltiä.

pyöritä lopuista 14 pullaa ja aseta ison pallon ympärille n. 1cm väleillä

anna turvota 30min ja lämmitä uuni 180 c

Ripottele leivän päälle sormisuolaa, kurpitsansiemeniä, pellavan/unikonsiemeniä ja paista uunin alatasolla 30min.

anna jäähtyä ritilällä

nauti.

leivästä tulee ohjeen mukaan sikaiso joten jaan sen aina kahtia ja teen aksi kukkaa tai vain sämpylöitä.

hiukseni

050607 on päivämäärä jonka jälkeen en ole hiuksiani kammannut, leikannut tai värjännyt.

Luonnollisesti takussa.

Aika tasan neljä tuntia meni kun Steffi Artisticalta jaotteli, tupeeras ja muotoili minun suorista juuri olkapään ylimenevistä hiuksistani rastat.  

Olen aina ihaillut rastoja ja valinta oli helppo.

Ennen sitä hiusvärini ja muoto muuttui jatkuvasti. Kotivärjäyksillä ja keittiösaksilla.

Teininä oloa.

 

muutama eri minä. Teininä tunnetusti haetaan itseään. Olisinkohan 15-17v näissä kuvissa

 

Kollaasia kuvatessani, piti siis kuvata albumissa olevia valokuvia kun ei nuoruudessani ollut digikameroita ja siksi kuvienlaatukin tuossa kehno mutta ajaa asiansa, kesti tovi, jäin muistelemaan menneitä. Muistot tuoreita, ihan kuin eilen olisin ne kokenut kunnes tajusin että herranjestas niistä on aikaa! Noh se ei nyt ollut tämän postauksen pointti vaan nää hiukset siis.

Multa kysytään tosi usein saanko koskea hiuksiisi tai miten peset hiuksesi tai paljonko tuosta on sun omaa hiusta?

050607 newborn dreadlocks

Rastani täyttävät kesäkuussa kahdeksan vuotta (!) ja ovat 100% omaa hiustani. Pesen ne ihan normisti suihkussa vedellä ja shampoolla mutta olen totuttanut päänahkani ja pesen niitä paristi kuussa. Märkänä tukkani painaa kiloja ja se on aika rasittavaa mutta aika pian ne kuivuu kosteiksi ja ovat jo paljon mieluisammat niskalle. Tykkään sitoa rastat pääni päälle solmulla nutturaan mutta valitettavasti se rasittaa niskoja aikalailla sillä painoa tuossa nutturassa on. Kotona pidän hiuksia auki ja nykyään aika usein kodin ulkopuolellakin. Helpot ne on, ei vaadi juuri lainkaan hoitoa, kerran vuodessa käyn Steffillä siistimässä niitä jolloin hän ompelee neulalla hapsottavat hiukset paikoilleen and that is it.

 

 

En osaisi kuvitellakaan elämää suorilla hiuksilla.

Kun olin juuri laittanut rastani muistan haaveilleeni pitkistä peppuun roikkuvista rastoista ja mietin että siihen kuluu puoli elämää, näin kahdeksan vuotta myöhemmin olen siinä pisteessä ja hieman on katkeillutkin hiusta tasaisin väliajoin.

Joulukuussa blogitapahtumassa johannaK kuvannut

varmaan neljä vuotta sitten otettu nutturakuva.

 

Oon niin harvoin kameran edessä joten on todella vaikea löytää kuvia tähän postaukseen.

 

Moni myös kysyy kauanko meinaan lettejäni pitää, vastaukseni on aina että hautaan saakka ellei jotain suurta tapahdu.

 

Ylikiva eilinen

Eilen vietettiin lounas ylikivassa kahvilassa sekä seurassa. Blogisisar Suvi oli käymässä näillä main ja kerkesi onneksi parituntiselle kahvikestille kanssamme.

Kuopuksemme ovat vain kuukauden ikäerolla syntyneet ja kun he heräsivät uniltaan ihmettelivat he ahkeraan toisiaan. Nathanilla on tarve koskea ja maistaa kaikkia kavereita ja kun pääsivät leikkimään lattialle niin Nathan heti kontti maistamaan kaveria. Se on tehny sitä jo muutaman kuukauden, tosi jännä, hampaat on kiusanneet ja ainakin näyttäis ihan siltä että kutittaa ja tällain hieroo ikeniään toisten päälaella. Luulin että tämä loppuisi kun hampaat puhkesi, nyt jo neljä legoa suussa, mutta ei, aina vain hän konttii sopivan näköisen pään luo ja jos päässä on hiuksia ottaa hän ensin kunnon otteen ja vetää pään suuhun. Tää on pakko ottaa videolle pian, on sen verran hauska. Yleensä uhrin mielestä vähemmän hauskaa.

 

 

Mietin tapaamisemme jälkeen kuinka helppoa onkaan kun olen aina asunut kotikaupungissani. Ikinä ei ole ollut tarvetta tai halua muutta muualle maassamme ja viihdyn täällä mainiosti.

Ulkomaille olen paristi meinannutkin muuttaa mutta se jäi, onneksi, muuten en varmaan olisi tavannut miestäni. Ainoa kaipuu ja ainoa paikka jonne voisin täältä muutta on Kenia, se on tullut niin rakkaaksi ja tutuksi ja siellä on perhettä. En ehkä olisi uskonut että jän mutta toissaalta en pidä sitä suurena yllätyksenäkään että asun edelleen täällä. Sehän ei tarkoita ettenkö olisi reissannut ja nähnyt maailmaa. Syy miksi pohdin asiaa tuli varmaan siitä kun olen tiedostanut että kun joku tulee lomilla käymään kotikaupungissa niin ne harvemmin kerkee levätä kun on minuuttiaikataulu jolla tavata tuttuja. Samoin jos minä matkustan Helsinkiin niin tuskailen sitä kun viikonlopun aikana ei kerkee tapaamaan kaikkia ystäviä joita haluaisi ja vietän mielummin kunnolla aikaa yhden tai muutaman kanssa kuin että katsoisin jatkuvasti kelloa.

Onneksi nykyään voi soitella ja seurata toisen tekemisiä somen kauttakin joten yhteys pysyy kaukaisimpiinkin ystäviin.

 

hyvin pärjäsi!

Mulla on yksi aihe työn alla tänne blogiin mutta se vaatii vähän pirteämpää kirjoittajaa kun mitä minä olen tällä hetkellä. Halusin vain kertoa että neiti kuusi vee suoriutui, niinkuin odotettu, tosi mallikkaasti tullessaan tänään yksin kotia.

Hänethän siis tuo koulutaksi kotiovelle joten liikenteessä ei tarvinnut selvitä.

Soitti minulle luokkaan ja kertoi olevansa pian kotona, kertasin missä välipala ja että laittaa vaatteet naulaan. Naapurinrouva kuittasi hetken kuluttua tekstarilla kun tyttö oli hänellä ja pääni oli sittemmin rento ja vastaanottavainen lääkelaskuille.

Kun olin hakenut Nalan ja tultiin kotia oli Neppe ihan liekeissään kun oli saanut pärjätä yksin, illalla kun vein heidät telinevoimistelutreeneihin hän kielsi minua saattamasta sisälle asti mutta sanoin että haluan tulla sisälle asti sillä ihan niin iso ei kumminkaan vielä ole että tarvisi kaiken tehdä itsenäisesti.

On muuten tosi kiva kun naapurissa asuu eläkkeellä eli aina kotona oleva rouva joka piristyy kun saa pientä juttuseuraa. Win-win tilanne siis.

 

 

uusia taitoja ja heppoja

Hiljaiseloa blogissa.

Ei oo juurikaan ollut aikaa istua koneella eikä mitään järisyttävän jännää dokumentoitavaakaan.

Yksi on silti kirjotettava muistiin nimittäin kahdeksankuinen Nathan oppi tuossa viikko sitten konttimaan ja on nyt tutkinut kämppää ahkeraan joka nurkasta. Totesin että nyt onkin heti hankalampaa kun Natte menee tyttöjen huoneeseen kesken barbie tai pikkuleego leikkejen.

Noh vielä ei oo niin nopee etten mä mukana pysyisi mutta muutamasti on jo yllättänyt minut.

Ehkä tytöt oppis siivoomaan jälkensä paremmin nytkun pikkuveli voi tulla popsimaan pikkuleluja lattialta. . .

ensiksi karhunkävelyä jonka jälkeen lähti konttauskin sujumaan

Madalsimme sängynkin pojalle eilen kun on alkanut nousemaan ylös ja heittelee hyllyltä tavaraa alas.

Pidimme sängynpohjaa ylhäällä kauan juuri siksi että siellä on hyvä treenata ylösnousua.

 

 

Eilen olimme kolmistaan kun tytöt oli kavereilla. Nepele lunasti synttäriksi saadun hevosen ratsastus ja hoito lahjakortin ja kävi tunnin päässä Kurikassa hoitamassa Smilla heppaa Joshuan ja hänen äitinsä kanssa. Oli todella tykätty reissu ja lahja. Kuuman kaakaon ja voileipäpicnicin jälkeen tulivat illalla kotia. Nalani vietti päivän naapurissa. Näin isoja lapseni jo ovat, hurja todeta.

 

 

Tässä kohta suuntaan Naten kanssa koulua kohti opiskelemaan. Avasin moodlen ja katoin kurssivaatimukset ja tehtävät, oli aika pelottava määrä tehtäviä ja tenttejä. Aiheena lääkkeet ja laskut. Kaikenkaikkiaan kun noista selviän niin ropsahtaa 6 opintopistettä tilille joten reilua on.

Nepele tulee tavallisesti kotia koulusta mutta syökin välipalan yksin ja menee sitten naapurirouvan luo odottamaan että meistä tulee jompikumpi kotia.

Jänskää. Sanoinhan että ovat kasvaneet...