21.7.2016

early bird

Miehen ouhelin herätti 05.45 jolloin minä myös heräsin. Koko kesän olen ollut todella väsynyt ja pakottanut itseni nousemaan sängystä mutta tänään en saanut enää unta ja kehokin tuntui pirteältä joten nousin miettimään mitä sitä tekisi. Nathan tuli unenpöpperöisenä tepastellen huoneestaan, otin syliin ja peittelin meidän sänkyyn jatkamaan unia. Kello oli vasta kuusi aamulla mutta sain rauhassa istuskella ja miettiä asioita hiljaisuudessa ja herätä kerrankin omaan tahtiini.
 
 
 
Lapset herää poikkeuksetta siinä 7.30-8.00 välillä. Sormilla voi laskea kerrat kun on nukuttu yli kahdeksaan. Nalani on monesti se joka herää ensin, eikä osaa nukahtaa uudelleen ja tylistyneenä herättää sisarukset. Joskus Nathan voi nukkua pidempään ja Neppekin jos Nala antaisi.
Minusta kahdeksan on hyvä aika herätä vapaapäivänä. Silloin on koko päivä aikaa tehdä asioita. Henkilökohtaisesti iskee pieni ärsytys ja ketutus jos nukkuu esimerkiksi kymmeneenkin, silloinhan on jo puoli päivää mennyt ennenkuin mitään saa tehtyä.
 

Ei kommentteja: