Tähän aikaan vuodesta on ilo käydä kaupan vihannestiskillä. Nyt sieltä saa kotimaista heviä (hedelmä/vihannes) sopivaan hintaan ja maukkaan tuoreena.
Viime vuonna tein ensimmäistä kertaa tomaateista omaa tomaattikastiketta pizzan päälle ja se oli napakymppi joten tänä vuonna päätin kokeilla tehdä kotitekoista ketsuppia.
Ne jotka minut tuntevat muistavat millainen ketsuppihirmu olen ollut eikä lautasellani ikinä ollut annosta jonne ei ketsuppi olisi sopinut. Tuparilahjaksikin sain yhteen kämppään 10 kilon ketsuppiämpärin.
Elin koko nuoruuteni ketsupilla sivuttaen kaikki muut kasvikset ( juu juu väitin kivenkovaa että ketsuppi on kasvista) kunnes joskus seitsemäntoistavuotiaana avarsin makuelämyksiäni kasvikunnan puolella. Nykyään laitan ketsuppia ainoastaan hampurilaisiin makkaran päälle.
Tomaatit olin ostanut jo viikko sitten viikko ostoksia tehdessäni mutta tänään yövuorojen loputtua ja sunnuntain kunniaksi innostuin hääräilemään keittiössä. Monesti käy juurikin niin että innostun jostain jolloin se on tehtävä h-e-t-i.
Jouduin siis sooloilemaan hieman ja yhdistämään pari reseptiä ja luovuuteni keittiökaappien sisällön kanssa.
Alotin punnitsemalla 1kg tomaatteja jotka lohkosin kulhoon kera paloitellun 1 keltasipulin ja 2 isoa valkosipulinkynttä.
Kattilaan kaadoin 1dl omenaviinietikkaa sekä 1dl sokeria kuumentumaan.
Lisäsin tomaatit ja sipulit sekä mausteita mitä kaapista löytyi
1tl korianteria
0,5 tl kanelia
1/4 tl neilikkaa
1,5 tl chiliä
0,75 tl mustapippuria
2tl suolaa
pari timjamin oksaa
ja annoin kiehua keskilämmöllä n. puolisen tuntia jonka jälkeen silotin seoksen sauvasekoittimella ja vielä siivilöin puhtaisiin lasipurkkeihin.
Nyt pitää keksiä huomiselle joku ruoka mihin ketsuppi sopii !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti