3.11.2018

syksyn kuulumiset

Vihdoin koitti aikakausi jota olen viimeiset neljä vuotta odottanut, lokakuussa loppui teoriat (pari kurssia enää tammikuussa) ja intensiiviset työharkat alkoi kätilö nimikkeellä! Ensi vuoden jouluun saakka teen siis kätilöntöitä harjoittelijana. On niin hienoa nähdä titteli nimeni perässä kun avaan työkonen. Ensimmäinen (1/4) synnäri jakso on taputeltu ja työnkuva oli just niin hienoa kun olin kuvitellutkin! Jakso oli todella monipuolinen ja antoisa harjoittelijalle, sain nähdä ja kokea ammatin monipuolisuuden ja valitettavasti kohdata synkän takapuolenkin. Onni on opiskelukaverit joiden kanssa on ollut aivan hirveen tärkeetä keskustella kokemuksistamme.
Syyskuun viimeisenä päivänä olin myös vikaa päivää töissäni ja jäin opintojen loppuajaksi opintovapaalle.
Vaikka olen ihan itse päättänyt olla töissä opintojen ohella niin kyllä se vaan on ollut rankkaa ja nyt alkaa pikkuhiljaa stressi laantumaan ja mieli rentoutumaan kun on vain yksi työ hoidettavana! Nyt vapaapäivät on vapaita!

Lapsilla alkoi uudet lukuvuodet ja he ovat kasvaneet tosi paljon! Pian esikoinen täyttääkin 10vuotta. Tytöt aloittivat uudet harrastukset nyt syksyllä. He ovat jo pari vuotta halunneet cheerleading joukkueeseen mutta olen empinyt lajia kunnes tajusin kuinka monipuolinen laji on ja ilmoitin heidät mukaan. Molemmat ovat todella innoissaan treeneistään ja Nala halusi heti mahdollisuuden tullen siirtyä kilparyhmään. Nepelellä on lisäksi teatteri harkat ja Nalalla merenneitouintia. Nathan aloitti jalkapallon keväällä ja on niin ylpeä kun kuuluu joukkueeseen ja nauttii lajista juuri niin paljon kun osasimme odottaa. Hänellä on ollut tauko nyt kun ulkokausi loppui ja odottaa että sisäkausi alkaa. Lasten harrkojen kannalta mietin aina ettei niitä ole liikaa, tai liian monena iltana viikossa.  Haluan että heille jää aikaa keskittyä läksyihin, aikaa rauhoittua sekä aikaa olla ystävienkin kanssa. Nyt onneksi harkat keskittyy kolmeen viikonpäivään joka on ihan hyvä sopusuhta.

Tänne siis kuuluu ihan hyvää.



29.10.2018

Atoopikkojen syyskokous


 Lokakuussa oli jälleen aika tyttöjen viikonlopun kera rakkaat atoopikot. 
Kokoonnuttin Sarin luokse Kauhavalla.
Viime vuosien teemana on ollut pakohuoneet ja niistä on kehittynyt sitten jokaisen omat versiot. Tällä kertaa Sari oli tehnyt pieniä kepposia meille ja jättänyt haamupostia meidän löydettäväksi.



 Lauantai aamuna aamuvirkku Piia herätti meidät muut ja käski nousemaan äkkiä sillä kahvinkeitin oli viety. Eikun kamppeet niskaan ja ulos aampalaseikkailulle. 


Pienen metsälenkin jälkeen löysimme laavun josta nousi savua ja laavusta Sarin siskon ja hänen miehen jotka olivat kattaneet luksus aamiaisen nuotion ääreen. Skumpat on jo vuosia kuulunut tapaamistemme aamupalapöytään.


Aamupalan jälkeen löysimme seuraavan haamupostin... 

 Meidät ohjattiin ison tien varteen bussipysäkille peukuttamaan. 


Sieltä Sarin sisko ja hänen mies nouti meidät heidän retrobussillaan ja pääsimme tielle tuntemattomalle. Naurua riitti ja retrobussissa oli hyvä tunnelma. 



 Lopulta bussi pysähtyi Power Parkin Carting hallilla ja kuski kehoitti meitä nousemaan kyydistä. 
Pääsin elämäni ekaa kertaa kartingauton kuskiksi. Hieman pelottavaa mutta samalla aika siitiä. En kyllä päässyt lähellekään yhtä hirmuisaan vauhtiin kuin kanssakilpailijani mutta sillähän tässä ei ollut merkitystä. 


 Päivänpäätteeksi katettiin Raclette illallinen ja lämmitettiin palju. Silleen oli hyvä lopettaa lauantai ilta.Tämä on kyllä mahatava jengi ja Kauhavalla ei koskaan tiedä mitä odottaa, kaikella rakkaudella! 


9.9.2018

Ahvenen uudet vaatteet

Pari viikkoa kesästä isäni ja hänen isosiskonsa viettävät merellä. He lähtevät aamulla varhain, käyvät vain lyhyesti lounastamassa ja palaavat sitten taas merelle kalaan kunnes on jo ilta. Eivät he minnekään kauas lähde, ihan tässä saaristossa kelluvat mutta katiska täyttyy ahvenista. Tällöin voi myös olla varma että mökillä syödään ahventa. Tänä(kin) kesänä he nostivat lähes sata ahventa katiskaan ja yhtä monta jättivät vielä mereen kasvamaan joten meillekin riitti fileitä kotiin. Minulle ahven on kesäkala, syön sitä mielelläni kesällä. Eikä se edes ole vaikeaa saada ahven maistumaan.
Tänä vuonna halusin kumminkin kokeilla jotain erilaista ja googletin fish n chip kalareseptejä kunnes löysin voittajan. Tein siis paneeratut ahveneni tämän reseptin mukaan mutta ranskisten tilalle tein juuresmuusia.


Taikinaan tuli 3dl vehnäjauhoja, 2tl maizenaa, 2tl leivinjauhetta, 2dl vaaleeta olutta, ½sitruunan mehu sekä suolaa ja pippuria. Nämä sekaisin ja anna taikinan turvota n 20min. Sitten vaan dippaamaan kalafileet ensin pyöräyttäen jauhoissa ja sitten taikinassa ja uppopaistumaan. Minä uppopaistan ihan kattilassa.

Tein myös itse majoneesin tai remouladin joka ohjeessa oli. 3 keltuaista, 2tl sinappia, suolaa ja pippuria, hieman sitruunanmehua ja 4-5dl ruokaöljyä. 
Sekoita kaikki ainekset paitsi öljy, mielellään korkeassa astiassa esim sauvasekoittimen kulhossa. lisää sitten pikkuhiljaa öljy samalla vatkaten, alhaalta ylös vetäen. Voila sinulla on majoneesi valmiina! Majoneesin sekaan lisäsin jääkaapista sinappikurkkusalaattia ja kädenkäänteessä minulla oli remoulade lisuke!



Vaikka vähän sotkuista välillä olikin niin todella hyvä lopputulos! Koko perhe suosittelee!


26.8.2018

huvilakaudenpäättäjäiset anno 2018

Eilen heitin lapset mökille aamulla töihin lähtiessäni. Kun illalla kirjauduin ulos suuntasin mökille heidän luokse viettämään huvilakaudenpäättäjäisiä. Miehen työvuorot esti häntä osallistumasta. Mitään oikeita päättäjäisiähän me emme varsinaisesti vietä sillä kausi on ympärivuotinen mutta Vaasassa tämä on vanha perinne. Saavuttuani mökille löysin nuorison keittiöstä pasianssipelejen äärestä. Pojan peli meni kuin strömsöössä, osasyynä varmasti mummin apu, ja vastassa oli tyytyväinen poika !



Illan hämärtäessä sytytimme ulkotulet rantaviivalle. Tuuli oli perinteisesti suht vinhakka mutta tulet paloi ja saaristo oli kaunis kuin mikä. 



Istuimme saunarantaan katselemaan ilotulituksia joita tuli joka suunnasta. Nathan oli niin innoissaan että oli vaikea pysy paikoillaan. Meillä oli muutama oma raketti ammuttavana mutta muuten seurasimme ympärillä kimalteleviä ilotulituksia.



Illan päätteeksi, pitkälti nukkumaanmenoajan jälkeen, isäni grillasi makkaraa ja maissia jotka söimme terassilla. Nathan sammui heti kun vatsa oli täynnä tuolillensa. Puolen yön aikaan olimme kotona. Emme jääneet yöksi sillä täänään on jälleen työpäivä. 



23.8.2018

Kesäperinne

Kesäloman viimeiset päivät mahdollistivat meidän perinteisen Nauvon reissun. Yhdessä vaiheessa pelkäsimme ettei tänä kesänä päästäisi sinne lainkaan mutta sitten löytyikin sattumalta viikonloppu joka toimi. Sää oli jo hieman viilentynyt, silleen perinteisen suomalaisen kesäsään mukaiseksi, emmekä tehneet mitään sen eriskummallisempaa kun nautittu yhdessäolosta Lehtisten kanssa.


Lauantaina hain naapurisaarelta Ursulan ja lapset viettämään päivän kanssamme, Ronja oli valitettavasti joutunut reissaamaan Tukholmaan. Saariston lauttaliikenne kiehtoo, on se niin erilaista. Koko saaristoelämä muutenkin on kiehtoavaa. . .
 


 Lähtiessämme kotoa sain postin saapumisilmoituksen ja haimme ylläripaketin tytöille. He ovat jo pari kesää toivoneet merenneito pyrstöjä ja nyt olin hankkinut salaa sellaiset, riemu oli suuri kun avasimme paketin autossa. Heti saaristoon päästyämme he pukivat pyrstöt päällensä ja pulahtivat merenneitoilemaan. Onneksi Natella on sen swimfin niin sai olla heidän delfiiniveli.




Vaasassa alkaakin syyskuussa merenneitouinti kurssi jonne ilmoitin heidät. Valitettavasti joudun perumaan Nepen ilmotuksen sillä teatteri harkat osuu juuri samaan ajankohtaan emmekä halua sitä perua sillä kestää koko vuoden. Onneksi on sisko joka on luvannut opettaa oppimansa temput eteenpäin! Oli pyrstöt sen verran kivan näkösiä että itsekin tekisi mieli uida kuin merenneito...

22.8.2018

pitkä kuuma kesä 2018

Kenian reissu oli hyvä syy päivittää blogia. Palaan monesti itse blogini muistoihin selailemaan, tosin viime vuodet läppäri on olut koulutehtäviä täynnä eikä enää illalla ole jaksanut vetää sitä esille vaan illat on mennyt silleen aivot narikassa meninigillä. Kesä 2018 on varmaan monelle ollut yksi parhaimmista, ihan vaan säänkin suhteen. Osaksi sää vaikuttaa myös meidän kesään ja siihen että tuntuu että kesä oli piiiitkä. Suomen kesän pitkät helteet yhdessä sen kanssa että lähdimme heti kesäloman aluksi kuukaueksi keniaan vaikuttaa siihen että miellän tämän kesän vuosisadan yhdeksi parhaimmaksi kesäksi! Tosin kovat helteet lamauttaa minut enkä ole saanut aikaiseksi juuri mitään mutta sekin ehkä on ollut vain hyvästä.



Lomamme jälkeen vaihdoin työyksikköä, saman firman alaisuudessa mutta täysin eri tehtävissä.Uudet opit ja uudet työkaverit ovat myös vaikuttaneet siihen että kesä on ollut mieluinen. Enää kolme vuoroa päivystyksessä kunnes palaan omalle osastolle psykiatrille ja kunnes kouluni taas alkaa.Muutama teoriakurssi näin alkuun ja sitten onkin enää about vuosi harjoittelua edessä.

Tytöt aloittivat koulun reilu viikko sitten ja poika on ollut pari päivää päiväkodissa. Tuntuu erittäin hyvältä pyörittää arkea jälleen. Lasten kavereitakin näkyy taas koulupäivien jälkeen meillä kun koko kesänä mentiin monien kanssa ihan ristiin.




Kuiva kesä rokotti vihanneskasvatukseni mutta marjat ja hedelmät ovat sitäkin runsaampia! Tällä hetkellä hukumme omenoihin ja olenkin mehustanut ja leiponut niin että tulee pian korvista. Kaikille kavereille tyrkytän omenoita että nekin varmaan pian vihaa mua, hah. Toissaalta omenapuu on loistava välipalapaikka nälkäisille koululaisille ja sieltä popsivatkin omppuja suut täyteen.



29.6.2018

Samosat itsetehdyllä taikinalla

Nyt tulee todella kuvarikas ohje samosojen tekoon. Lähinnä itselleni, siksi että en ole ennemmin tehnyt taikinaa itse. Olen taitellut samosat neliskulmasista kevätrullalevyistä mutta nyt anoppi opetti taikinanteon salat jotka aion jakaa kanssanne. Himean työläs mutta helppo ja maukas!

1. Kaada vehnäjauhoja kulhoon ja lisää joukoon suolaa ja lämmintä vettä. 
2. Taikinan tulee olla suht kiinteää
3. pyöritä taikina kämmenenkokoisiksi palleroiksi. 


4. Kaaviloi sitten pallot kevyesti samankokoisiksi lätyiksi. 


5. Öljyä lätyn ylin puoli 


6. ripottele öljytyn pinnan päälle jauhoja 
 

7. Aseta kolme lättyä päällekäin, niin että joka välissä on öljykerros. Esim. Alin öljy ylöspäin, seuraava öljytty pinta alaspäin ensimmäisen lätyn öljyttyä pintaa kohti, ja kolmas lätty öljytty pinta alaspäin toista lättyä kohden. 


 8. Kaaviloi kolmikerroksinen lätty isoksi ohueksi lätyksi. Kääntele lättyä usein jotta kaikki kasan lätyt ovat yhtä isoja reunoilta, hienosäädä reunat jos tarvetta alkukierroksilla. 


9. Lopuksi kun lätty on iso ja ohuehko sekä pyöreä (!) leikkaa se neljään yhtä isoon osaan ja aseta ne sivuun.
 


10. Kun kaikki lättykasat on kaaviloitu ja jaettu 4 osaan, laita pannu kuumaksi.
ÄLÄ LISÄÄ ÖLJYÄ! 
Kuivaa yksi neljäsosa kerralla molemmin puolin n.30sek (riippuu tietty lämmöstä) ja nosyta sivuun.
 

11. Ennenkuin on Pro kannattaa tämä osio tehdä yksitellen aina kuivamisen jälkeen. Leikkaa sitten neljäsosalätty kuvanmukaisesti .


12. Irrota sitten kolme lättyä toisistaan. 




13. Laita irrotetut ohuet lätyt kostean pyyhkeen alle jotta eivät kuivu sillä välin kun työstät loput. 


14. Täytteen olet tehnyt ennakkoon: jauhelihaa paistettu ISON pieneksi pilkotun purjon kannsa. Lisää suolaa, lihaliemikuutio ( ilman nestettä), Korianteria pilkottuna ( vapaavalinnainen) ja kuminaa. 

15. Sekoita pienen jauhokulhon joukkoon vettä jotta saat "liimaa" jolla kiinnittää taikinan raunat. 

16. Aloita taittamalla lätty kuvanmukaisesti ja levitä (sormella) liima niinkuin kuvassa. 


17. Nyt olet liimannut taskun. (kuva alla)
 

18. käännä kolmio ja leikkaa ylimääräinen osa (kuva alla) pois. 


19. Täytä tasku jauhelihaseoksella.


20. Lisää liimaa niinkuin allaolevassa kuvassa.


21. Liimaa samosa kiinni, huomioi nurkat, ettei ne ole auki! 
 



Eli allaolevassa kuvassa näkyy taikinan lopullinen muoto, tasku, täytetty tasku ja valmis samosa paistamista vailla.  


 Nyt ne ovat valmiita uppopaistettavaksi.


 22. Lämmitä öljy kattilassa ja paista samosat kunnes ovat kullanruskeita, käännä puolta jotta saavat väri molemminpuolin. Vinkki: aloita saumakohta alaspäin!




Herkkusi voit nostaa öljystä talouspaperilla vuoratulle lautaselle. Anna jäähtyä hetki ja nauti! 


Ethän heittänyt ylijäämä taikinapaloja pois? 
Hyvä, paista ne nyt rapeiksi naposteltaviksi!